Artikkelikuva

Moskova kampanjoi rasismia vastaan

Moskovassa viranomaiset ovat käynnistämässä kampanjaa, jolla pyritään parantamaan etnisten ryhmien välisiä suhteita. Kampanjan tunnusslogania ”Älä saastu rasismilla” levitetään julisteina, tienvarsimainoksina ja internetin välityksellä. Rahaa kampanjaan on varattu 110 miljoonaa ruplaa eli noin 2,75 miljoonaa euroa, kertoo nettilehti themoscownews.

Viranomaisten suunnitelmissa on myös tukea uskonnollisia yhteisöjä perinteisten juhlien järjestämisessä. Ksenofobiaa ja muukalaisvihaa pyritään niin ikään vähentämään lukuisten kulttuuritapahtumien avulla.

Suurin osa Moskovassa asuvista siirtolaisista tulee Keski-Aasiasta. Heistä valtaosa työskentelee alipalkattuina surkeissa oloissa, ilman työsopimusta.

Rasismi ei ole vain Moskovan ongelma. Venäjällä ollaan parhaillaan laatimassa uutta siirtolaislainsäädäntöä. Lakiin on tarkoitus kirjata työnantajien velvollisuus tarjota inhimilliset työolosuhteet myös siirtolaisille ja huolehtia heidän oikeuksiensa toteutumisesta.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!