Intian parlamentti torppasi kauppajätit

Yhdysvaltalainen kauppajätti Wal-Mart on pitkään pyrkinyt Intian valtaville päivittäistavara­markkinoille.

Toistaiseksi kauppajätin yritykset ovat kilpistyneet poliittiseen vastarintaan. Viimeksi näin kävi joulukuun alussa, kun maan pääministeri Manmohan Singh perui vain pari viikkoa aiemmin antamansa lupauksen, kertoo The New York Times.

Maan parlamentin tekemän viivästyspäätöksen jälkeen sekä Wal-Mart että Intian markkinoille pyrkivä brittiläinen Tesco joutuvat edelleen tyytymään siihen, että niillä on oikeus toimia vain tukkukauppiaina.

Ulkomaisten yhtiöiden tukkukauppa on sallittu Intiassa vuodesta 1997. Wal-Martilla on jo muutaman vuoden ollut BestPrice -tukku Jalandharin kaupungissa Pohjois-Intiassa.

Best Pricessa ostajilta vaaditaan tukkukortti, mutta paikalliset päivittäistavarakauppiaat valittavat, että sen toiminnassa ei ole kyse tukkukaupasta.

Ostoihin oikeuttavia tukkukortteja kun on käytössä yli 50 000, ja niiden haltijat tekevät usein kaikki ostoksensa tukusta.

Tukkuostajien runsaslukuisuutta selittää se, että Intian vähittäiskaupasta vain noin kuusi prosenttia käydään ketjuuntuneissa kaupoissa ja ostokset tehdään pääosin yksityisissä pikkumyymälöissä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!