Frans ja Selma Nakanyala, Windhoek, Namibia

Yhteisön voima

Frans ja Selma Nakanyalan pyörittämä päiväkoti tarjoaa monille lapsille päivän ainoan ruoan.

Teksti: Lauri DammertKuva: Lauri Dammert

PitkätKöyhyysNamibia

”Ensin tuli yksi lapsi, sitten viisi. Nyt meillä on 90 lasta ja kolme työntekijää”, sanoo Frans Nakanyala.

Kymmenisen vuotta sitten Nakanyala ja vaimonsa Selma Nakanyala katselivat huolestuneena Katuturan slummissa kaduilla yksin hyöriviä pikkulapsia. Katutura sijaitsee Namibian pääkaupungin Windhoekin laitamilla.

He laittoivat kotinsa portille kyltin: ”Otetaan lapsia päivähoitoon”.

Nyt Nakanyalan pariskunnan pyörittämään päiväkotiin tulee lapsia, joille talon tarjoama yksinkertainen ateria on päivän ainoa ruoka. Nakanyalat eivät henno käännyttää lapsia pois, vaikkeivät vanhemmat voisikaan aina maksaa 15 euron kuukausimaksua.

Katuturassa on rankkaa, rakenteellista köyhyyttä. Useimmat alueen ihmiset asuvat ikkunattomissa aaltopeltimajoissa, joissa ei ole sähköä eikä viemäröintiä.

Nakanyalat itse asuvat vähän paremmalla alueella Hakahanassa. Heillä on sähköt ja vesi.

Päiväkodin kehittäminen on vienyt suurimman osan pariskunnan ajasta kymmenen vuoden ajan. Frans on rakentanut itse kaiken leikkitelineistä vessaan. Alueen asukkaat ovat lahjoittaneet osan rakennusmateriaaleista.

”Vessat ovat ongelma. Minulla on ollut varaa rakentaa vain yksi vessa. Haluaisin tytöille ja pojille omansa.”

Innostunut isäntä suunnittelee talon laajentamista ostamalleen naapuritontille.

”Opetustilat ja kunnon keittiö ovat tärkeimmät, sitten voin varustella pihaa.”

”Saimme jonkin verran tukea, kun rekisteröimme toimintamme vuonna 2001. Taloudellista tukea tuli Tanskan kehitysyhteistyövaroista, talkooapua suvulta ja naapureilta.”

Muut perheen tulot tulevat Frans Nakanyalan työstä baarimikkona. Työpaikka sijaitsee monen sadan kilometrin päässä turistien suosimalla Luurankorannikolla Namibian luoteisosissa. Isäntä viipyy työkeikallaan pari viikkoa kerrallaan.

Selma-vaimo hoitaa toimintaa miehen poissa ollessa. Pariskunta pitää paikat kunnossa, viranomaiset tekevät tarkistuksia aika ajoin.

”Rekisteröinti on uusittava vuosittain, ja se maksaa 50 euroa. Sillä rahalla ruokkisin lapset pari viikkoa”, Frans huokaisee.

Tiukka valvonta on silti pariskunnan mielestä hyvä asia. ”Moni on aloittanut esikoulun tietämättä tarjoamastamme toiminnasta mitään. Ilman valvontaa moni lapsi jäisi kurjiin oloihin.”

Selmalla on kiire. Hän on lähdössä Windhoekin kunnan järjestämälle maksuttomalle esikouluohjaajakurssille.

Kurssin opettajat ovat saaneet Windhoekin suomalaisen ystävyyskaupungin Vantaan tukemaa koulutusta.

Ennen lähtöään rouva haluaa vielä näyttää valokuvia Pohjois-Namibian luonnonpuistosta Etoshasta.

”Saimme viime vuonna bussin lainaksi ja ilmaiset pääsyliput puistoon. Veimme kaikki puolen sataa lasta katsomaan eläimiä, joita he eivät olleet koskaan nähneet muuta kuin kuvissa.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!