Intia ottaa käyttöön hoitotahdon

Hoitotahdossa voi ilmoittaa esimerkiksi millaista hoitoa haluaa mielen sairauteensa, vai haluaako ollenkaan.

Teksti: Maippi Tapanainen

LyhyetIhmisoikeudetTerveysIntia

Intia. Intia uusii potilaiden oikeuksia koskevaa lainsäädän­töään. Mikäli valmisteilla oleva laki hyväksytään, kaikki aikuiset voisivat laatia hoitotahdon. Laki koskisi myös psyykkisesti sairaita, kertoo The Times of India.

Hoitotahto on allekirjoitettava lääkärin läsnä ollessa. Lääkärin pitää todeta allekirjoittajan oikeustoimikelpoisuus ja varmistaa, että tämä toimii omasta tahdostaan.

Hoitotahdossa voi ilmoittaa, ettei halua elintoimintojaan pitkitettävän jos joutuu koomaan tai pysyvästi vegetatiiviseen tilaan. Laatija voi myös kertoa, millaista hoitoa mielen sairauteensa tahtoo vai tahtooko ollenkaan. Samassa yhteydessä henkilö voi ilmoittaa, kenen toivoo ryhtyvän edunvalvojakseen, jos ei itse kykene enää pitämään asioistaan huolta.

Jos laki astuu voimaan, se kieltää myös esimerkiksi potilaiden kahlitsemisen ja psyykkisistä syistä tehtävät pakkosterilisaatiot. Noin 130 miljoonan intialaisen arvioidaan kärsivän psyykkisistä sairauksista, kuten masennuksesta, skitsofreniasta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!