Milloin Suomeen tuli ilmainen kouluruoka?

Suomessa ilmainen kouluruoka on itsestäänselvyys. Mutta mistä lähtien näin on ollut? Vastaajana MTT:n vanhempi tutkija Helmi Risku-Norja.

Teksti: Mikael Helenius

LyhyetKulttuuriRuokaSuomi

”Kouluruoka tuli Suomeen yli sata vuotta sitten. Alkujaan kouluruoka ei ollut kaikille, vaan se alkoi vähävaraisille tarkoitettuna avustuksena. Kaikille ilmaiseksi se tuli vuonna 1948. Usein oppilaat velvoitettiin keräämään marjoja tai tuomaan esimerkiksi perunoita. Oppikouluissa ateriasta joutui maksamaan.

Vuonna 1978 Suomi siirtyi peruskoulujärjestelmään, ja kaikille peruskoululaisille järjestettiin kouluruokailu.

Ilmainen ja maksuton, sosiaalisesta asemasta riippumaton kouluruokailu on todella harvinainen maailmassa. Siinä Suomi ja Ruotsi ovat ainutlaatuisia. Maksullinen kouluruoka sen sijaan on jo melko yleinen.

Esimerkiksi Italiassa ruoka on maksullista, ja maksu on porrastettu vanhempien tulotason mukaan. New Yorkissa kouluruualla on huono maine. Lapset ja nuoret leimataan köyhiksi, jos he syövät kouluruokaa.

1950- ja 60-luvuilla kouluruoka oli pitkälti puuroa, velliä ja hernekeittoa. Kotoa tuotiin itse leivät. Ruoka oli aika yksipuolista. Kun kouluruokalat yleistyivät 1970-luvulla, ruoka monipuolistui. Nykyään siihen kuuluu lämmin ruoka, salaatti, voileipä ja juoma. Usein on jälkiruokakin.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!