Yle näyttää köyhyyden

Yle ja Kepa esittävät yhteistyössä maakaappauksista kertovia elokuvia.

Köyhyys – miksi? Suomen Yleisradio tarjoaa 60 media­yhtiön joukossa suomalaisille mahdollisuuden osallistua keskusteluun köyhyydestä ja sen syistä. Kansainvälinen hanke on Euroopan yleisradioyhtiöiden liiton EBU:n vuoden tärkein. Se tuottaa kahdeksan pitkää ja 30 lyhyttä tv-doku­menttia, jotka esitetään Ylen kanavilla marras-joulukuussa.

Kepa järjestää Ylen kanssa yhteistyössä kaksi elokuvailtaa. Niistä ensimmäisessä pureudutaan kehittyvien maiden talouksia heikentäviin maakaappauksiin. Dokumenttielokuvan Land Rush yhteydessä paitsi keskustellaan myös julkistetaan ajankohtainen raportti aiheesta.

Land Rush 19.11. ja Stealing Africa 3.12. klo 17 Dubrovnikissa (Eerikinkatu 11, Helsinki). Vapaa pääsy.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!