Näkökulmat

Perhe yhteen

Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa perheen yhdistämisen onnistumisprosenttia suhteessa hakijan kansalaisuuteen.

Vieraassa maassa oleskelevalla perheellisellä ihmisellä on yleensä kaksi haavetta: päästä perheensä luokse tai saada perhe luokseen. Suomessa asuvalla ulkomaalaisella mahdollisuudet perheen yhdistämiseen ovat kohtuulliset. Kaksi kolmesta perheenyhdistämispäätöksestä on myönteisiä.

Onni riippuu kylläkin lähtömaan kansalaisuudesta. Intialaista onnistaa lähes aina: kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä hyväksyttiin 98 prosenttia perhesiteen perusteella tehdyistä hakemuksista. Kakkostilalla kisassa ovat venäläiset 91 prosentillaan ja kolmosena kiinalaiset sekä kosovolaiset vain prosenttiyksikköä heikommalla hyväksymisprosentilla.

Mutta auta armias, jos olet somalialainen. Silloin mahdollisuudet perheen pohjolaan saantiin ovat heikot. Vain joka viides somalialaisten tekemä perheenyhdistämishakemus menee läpi.

Hakemusten määrässä somalialaiset sen sijaan pinkaisevat kirkkaaseen johtoon. Lokakuussa 2012 somalialaisten perhesidehakemuksia oli vireillä noin 4 600. Kaikkien muiden maiden kansalaisten hakemuksia oli yhteensä noin 2 700.

Vanhimmat somalialaisten hakemukset ovat pantu vireille jo vuoden 2010 alussa. Euroopan unionin direktiivi edellyttää, että hakemus käsitellään yhdeksän kuukauden kuluessa sen vireille panosta. Muiden maiden kansalaisten kohdalla vanhimmat hakemukset on pantu vireille vuoden 2011 lopussa.

Maahanmuuttovirasto ja sen Addis Abebassa sijaitseva edustusto osaltaan pidentävät somalialaisten direktiivin vastaista jonoa. Vaikka edustustoon onkin saatu lisää väkeä, ruuhka on valtaisa. Addis Abebassa on seitsemän työntekijää. Tällä porukalla haastatellaan kaikki, jotka hakevat oleskelulupaa perhesiteiden perusteella. Maahanmuuttoviraston mukaan haastattelu on ainoa keino selvittää hakijan henkilöllisyys. Viraston mukaan somalialaiset asiakirjat ja henkilöllisyystodistukset ovat epäluotettavia.

On tärkeää, että työ tehdään perusteellisesti. Arvostan sitä. Näin pyritään estämään esimerkiksi ihmiskauppaa. Silti on surullista, että Suomessa perhettään kaipaava somalialainen joutuu odottamaan lähes kolme vuotta, kun venäläinen selviää alle vuoden odotuksella.

Siinä missä naapurimaan hakijoista yhdeksän kymmenestä saa perheensä maahan, somalialaisten tapauksessa neljä viidestä hakemuksesta hylätään.

Tiesitkö muuten, että perheenyhdistämistä haluavan kolmilapsisen perheen Suomessa asuvan vanhemman pitää tienata kuukaudessa lähes 4 000 euroa?

Maahanmuuttoviraston ohjeen mukaan nettotulojen tulee olla 2 880 euroa kuukaudessa. Aloittelevan toimittajan bruttoansio on hiukan yli 2 100 euroa. Alle neljä vuotta alalla olleen kokoaikaisesti työskentelevän bussikuskin kuukausipalkka jää alle 2 300 euron. Suomalaisten keskipalkka kokopäivätyöstä oli viime vuoden lopussa 3 111 euroa.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!