Sohvasurffaajan kaverit

Inka Haukka pohtii kolumnissaan Coucshsurfingia, yksinäisen matkaajan aarretta.

Teksti: Inka Haukka

NäkökulmatKulttuuriChile

Viileä aamuyö Lonquimayssa, Chilessä. Mapuche-intiaanit tanssivat palavien nuotioiden hämärässä valossa. He ovat tanssineet, laulaneet ja ylistäneet Äiti Maata jo useita tunteja. Kokemus on häkellyttävä.

Tunnen itseni onnekkaaksi, onnelliseksi, etuoikeutetuksi. Syy siihen, että olen päässyt todistamaan jotain näin ainutlaatuista, istuu nuotiolla vieressäni. Hän on chileläis­ystäväni, ihana Paula.

Paula on yksi niistä lukuisista merkityksellisistä ihmisistä, joita tapasin vieraanvaraisuusjärjestö Couchsurfingin välityksellä matkallani. En liioittele yhtään sanoessani, että internetissä toimivalla CS-palvelulla ja ennen kaikkea sen kautta tapaamillani ihmisillä, oli valtava merkitys sille, että kulunut vuosi oli tähänastisen elämäni paras.

Ihmisten vieraanvaraisuuteen ja ystävällisyyteen perustuva CS yhdistää matkailijoita ja paikallisia. Osa CS:n jäsenistä tarjoaa kulkijalle ilmaisen majapaikan yöksi tai pariksi. Toiset eivät majoita matkailijoita, mutta ovat halukkaita esittelemään kotipaikkansa nähtävyyksiä.

CS-jäsenet kohtaavat kuppiloissa päästäkseen harjoittamaan unohtunutta vierasta kieltä tai opetellakseen salsaa. Kaikki on sovittavissa. Monesta CS:n kautta solmitusta suhteesta syntyy luja ystävyys – näin kävi ainakin minulle. Couchsurfing on yksinäiselle matkailijalle aarre. Pienissä kylissä ja yhteisöissä ihmisiin on helppo tutustua, mutta suurkaupungeissa ihmisten kohtaaminen on jo huomattavasti hankalampaa.

Hostelleissa on toki mutkattoman helppoa tavata toisia turisteja, mutta mielestäni on järjenvastaista matkustaa toiselle puolelle maapalloa kaveeraamaan muiden ulkomaalaisten kanssa. Vierasta maata ei voi tuntea kovinkaan syvällisesti, jos ei tunne ainuttakaan sen asukasta.

Tapasin Paulan CS:n kautta saapuessani Chileen vuosi sitten. En tiennyt Santiagosta mitään ja espanjankielentaitoni oli häpeällisen kehno. Vain puoli tuntia keskusteltuamme Paula kutsui minut matkalle Keski-Chileen mapuche-kansan seremonioihin. Hän majoitti minut Santiagon-kotiinsa, opetti kärsivällisesti espanjaa ja tutustutti minut ystäviinsä. Kahden kuukauden päästä ensitapaamisestamme teimme ikimuistoisen matkan Lonquimayhin.

Mahtavinta Couchsurfingissa on se, että valtaosa palvelun jäsenistä on Paulan kaltaisia avoimia, ennakkoluulottomia ja uteliaita ihmisiä. Paulalle oli äärimmäisen tärkeää, että näen sellaisen Chilen, josta matkaoppaat eivät kerro – hänen Chilensä kaikessa kurjuudessaan ja kauneudessaan.

Toivon, että kykenen vielä joskus näyttämään Paulalle tai jollekulle muulle Suomeen eksyvälle matkailijalle, millaisena minä näen ja koen oman maani. Sen olen matkallani kohtaamilleni ystävilleni velkaa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!