Kaikki kiiltävä ei ole kultaa

Pyörin kaupungilla muodottomaksi tekevässä paidassa mustavalkoinen huivi päässä kuin körttimummo. Tyyliäni luultiin iranilaiseksi. Otin sen kohteliaisuutena.

Teksti: Sanna Negus

PitkätTasa-arvoKuwait

Luonnollisen kokoinen pronssipeura kahvipöydällä. Arabialaista kahvipannua esittävä kimalteleva jalkalamppu. Kullattu riikinkukkopatsas päässään kristallilampunvarjostin. Tällaisia esineitä voisi kuvitella näkevänsä kuolinpesän huutokaupassa tai äkkirikastuneen kotona. Mutta ei – Irakissa niitä voi ihailla hotellin aulassa.

Nasiriyan kaupungissa sijaitseva Al-Janoob eli Etelä-hotelli on eteläisen Irakin hienoin, tai ainakin säihkyvin. Se on sekoitus kitchiä ja 80-luvun metallinhohtoista, moderniksi miellettyä tyyliä.

Pölyisen, hikisen ja uuvuttavan hiekkaerämaa-ajomatkan jälkeen hotelli tuntui köyhän miehen Las Vegasilta.

Huoneet olivat onneksi vähemmän prameita kuin aula. Luksusta edusti silti hedelmäkori, jonka bangladeshilainen työntekijä toimitti illansuussa huoneeseeni.

Tovi sen jälkeen itse hotellin johtaja soitti varmistaakseen, että olin saanut tuon vitamiinipitoisen tervetuliaislahjan. Johtaja ilmoitti olevansa valmis auttamaan missä tahansa asiassa, kuten arabimaissa on tapana. Kiittelin vuolaasti, kuten arabimaissa on tapana.

Aamiaisella laihaa linssikeittoa nieleskellessämme kävi ilmi, että hotellin johtajan vieraanvaraisuus koski ainoastaan seurueem­me naisyöpyjiä. Miehet olivat jääneet ilman hedelmäkoria.

Vaikka Nasiriya sijaitsee historiallisen Urin kaupungin lähellä, turistit harvoin eksyvät sinne. Nasiriya on pölyinen ja köyhä pikkukaupunki, jonka läpi Eufrat virtaa onnettomana norona.

Paikalliset eivät selvästikään ole tottuneita ulkomaalaisiin. Pyörin kaupungilla muodottomaksi tekevässä paidassa mustavalkoinen huivi päässä kuin körttimummo. Tyyliäni luultiin iranilaiseksi. Otin sen kohteliaisuutena ja luulin olevani hyvä naamioitumaan. Mutta sitten eräs ohikulkija veikkasi kotimaakseni Japania ja toinen Englantia.

Koska Etelä-Irak on pääasiassa shiialainen, siellä on rauhallisempaa kuin vaikkapa Bagdadissa, jossa sunni-jihadistit yhä iskevät shiiakohteisiin. Mutta osataan Nasiriyassakin pistää kampoihin. Kun amerikkalaiset hyökkäsivät Irakiin 2003, kaupungissa käytiin yksi sodan alkuvaiheen pahimmista taisteluista. Muistoksi jäivät tankinromut tienpientareilla.

Myös ympäri Irakia pystytetyt tarkistuspisteet muistuttavat, että Irakissa on yhä konflikti. Sotilaat näyttävät kaukaa amerikkalaisilta: heillä on jenkkisotilailta saadut univormut ja mustat aurinkolasit sekä universaali, luotiliivejä kantavan sotilaan machoileva elekieli.

Ero jenkkimeininkiin on siinä, että monet tarkastuspisteet on koristeltu iloisilla tekokukilla. Luulen, että tyyli on iranilaista lainaa, sillä esimerkiksi iranilaisissa sotilasparaateissa presidentti Mahmoud Ahmadinejad tervehtii joukkojaan korokkeelta suorastaan räjähtävän riemukkaan kukka-asetelman takaa.

Se, mistä Al-Janoob-hotellin johtaja oli perinyt taidemieltymyksensä, jäi mysteeriksi. Selvää oli vain johtajan liiallinen mieltymys tiettyihin naisasiakkaisiin, kuten viehättävään libanonilaiseen ryhmänjohtajaamme. Johtaja soitteli hänelle vähän väliä ja ilmaantui ovelle sopimattoman myöhään kysymään, voisiko olla vielä mitenkään avuksi. Tarvittiin irakilaisen mieskollegan ystävällistä väliintuloa.

Kun myöhemmin naureskelimme johtajan käytökselle ja hotellin sisustukselle, tadzhikistanilainen työkaverimme meni aivan hiljaiseksi. Keski-ikäisen naisen silmät suurenivat ja hän alkoi puistella päätään. Hotellin johtaja oli tehnyt häneenkin lähtemättömän vaikutuksen. Hän alkoi kertoa.

Hotellin johtajan mielestä oli ollut todella ainutlaatuista, että joku tadzhikistanilainen osaa arabiaa. Johtaja soitti vaimolleen ja ojensi luurin kollegalleni, ihmetellen yhdessä keskiaasialaista kielitaituria, kollegani tuntiessa olonsa yhä epämukavammaksi. Kun hän oli lopulta lähdössä hotellista, johtaja vaati antaa hänelle lahjan. Se oli kokoelma omituista katinkultaa ja rihkamaa – tavaraa , jota yleensä löytää yllätysmunista.

Joskus ei ole muuta selitystä kuin huono maku.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!