Miten ruokitaan maailma?

Vuonna 2050 ihmisten ruokkimiseen tarvitaan ennusteiden mukaan 70 prosenttia enemmän ruokaa kuin nyt. Peltopinta-alaa ei juuri voi lisätä. Miten kaikki ruokitaan ekologisesti?

Teksti: Heta MuurinenKuvatoimisto: IStock

PitkätTerveysRuokaYmpäristö

Maapallolla on nautittu ruuantuotannon lihavia vuosia viime vuosikymmenet. Maataloustuotteiden reaalihinnat ovat alentuneet tasaisesti 1980-luvun alusta lähtien. Ongelma rikkaissa maissa oli aina 2000-luvulle asti lähinnä ylituotanto.

Tämä jättitrendi muuttui viitisen vuotta sitten. Silloin viljojen hinnat alkoivat nousta maailmanmarkkinoilla. Globaali finanssikriisi laski hintoja väliaikaisesti, mutta vuonna 2010 hinnat lähtivät uuteen nousuun. Alkuvuodesta 2011 ruuan hinta oli korkeammalla kuin koskaan sitten 1990-luvun alun. Sen jälkeen hinnat ovat laskeneet hitaasti. Vaikuttaa siltä, että halvan ruuan aika on takanapäin.

Mutta vaikka hintojen nousu on tapahtunut vasta viime vuosina, todellisuudessa muutos ruuantuotannossa on tapahtunut vähitellen jo 1990-luvulta alkaen. Siihen vain reagoitiin hitaasti.

”Jos tilastoista katsotaan viljamarkkinoita 1990- ja 2000-luvuilla, huomataan, että useana vuonna syötiin varastoja”, huomauttaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen Jyrki Niemi.

Mikä on kääntänyt ylituotannon horjuvaksi tasapainoksi?

Syitä on kaksi. Toinen on hidas, toinen nopea. Ensinnäkin nousevat jätit ovat rojahtaneet ruokapöytään. Kiina, Intia ja Brasilia ovat maita, joissa tulotason nousu on alkanut vähitellen vaikuttaa ruuan kysyntään ja sitä kautta maailmanmarkkinahintaan.

Toiseksi biopolttoaineet vievät peltopinta-alaa. Tämä kilpailija on astunut kuvaan 2000-luvulla ja vaikuttanut ruuanhintaan äkkinäisesti.

70 prosenttia lisää ruokaa

”Koko ajan heilutaan siinä rajalla, pystytäänkö ruokaa tuottamaan tarpeeksi vai ei. Jos päästään vähän rajan yli, hinnat laskevat, mutta pienikin riman alle jääminen johtaa helposti paniikkiin markkinoilla”, Niemi kuvaa nykytilannetta maailman­markkinoilla.

Isommalla mittakaavalla katsottuna ruokaa on tällä hetkellä riittävästi kaikille. Tosin vain teoriassa, sillä se jakautuu hyvin epätasaisesti. Vajaa miljardi ihmistä on YK:n elintarvike- ja maa­talousjärjestö FAO:n mukaan aliravittuja. Toinen miljardi taas syö aivan liikaa.

FAO:n laskelmien mukaan tulojen pitää olla yli kaksi Yhdysvaltain dollaria päivässä, jotta perustarpeet saadaan tyydytettyä. Maailmanpankin mukaan alle kahdella dollarilla päivässä eläviä on maailmassa 2,6 miljardia.

Kehittyvien maiden keskiluokka kasvaa hurjaa vauhtia. Köyhimmillekin maille odotetaan talouskasvua. Ruuan kysyntä lisääntyy, kun ihmiset köyhissä maissa vaurastuvat.

Samalla maailman väestö kasvaa niin, että vuonna 2050 meitä ennustetaan olevan yhdeksän miljardia nykyisen seitsemän sijaan.

Ennusteet kylmäävät. Jos talouskasvu ja muut ennusteet toteutuvat, tarvitaan vuonna 2050 peräti 70 prosenttia enemmän ruokaa kuin nyt, jotta koko väestö saadaan ravittua.

Niemi pitää ennustetta realistisena – ja kovana haasteena.

”Ruuantuotanto on kasvanut viimeisen 40 vuoden aikana paljon. On muistettava, että lähtötaso oli hyvin matala. Nyt tuotantoa on jo tehostettu niin paljon, että nykytasolta lähdettäessä 70 prosentin lisäys on kova vaatimus.”

Kasvissyöjämaailma

FAO:n ennuste 70 prosentin kulutuksen kasvusta vuoteen 2050 mennessä perustuu ajatukseen, että kasvava väestö kuluttaa yhä enemmän lihaa ja maitotuotteita. Kukaan ei ole laskenut, mihin resurssimme riittäisivät, jos jotenkin kaikki saataisiin syömään pääasiassa kasvisruokaa.

Kasvissyönnin ympäristövaikutukset perustuvat siihen, että kun ihminen syö suoraan pellolla tuotettua ruokaa, ei energiaa kulu läheskään niin paljon kuin jos ihminen syö sian, joka syö viljaa. FAO:n mukaan viljelymaita ei juurikaan voida enää raivata lisää. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis nykyisen tuotannon tehostaminen.

Jyrki Niemen mukaan kehitysmaissa on runsaasti peltoja tehottomassa käytössä, joten siellä tehostamiselle on paljon mahdollisuuksia.

”Vihreä vallankumous lisäsi Aasian tuotantoa merkittävästi, mutta ei juurikaan Afrikassa.”

Vihreällä vallankumouksella tarkoitetaan teknisen kehityksen aiheuttamaa tuottavuuden kasvua maataloudessa 1960-luvulta 1980-luvun puoleenväliin saakka. Vihreä vallankumous kolminkertaisti sadot maailmanlaajuisesti. Sen mukana alkoi tehomaatalous.

Luomu ei riitä

Rikkaiden maiden hyvinvoivan kansan parissa tehotuotantoruoka kuulostaa epäterveelliseltä, epäeettiseltä ja jotenkin vanhanaikaiselta. Me haluaisimme uskoa, että maapallo pelastetaan luomuruualla.

Viime vuonna YK julkaisi raportin, jonka mukaan pienimuotoinen kestävä viljely voisi kaksinkertaistaa ruuantuotannon 5–10 vuodessa kaikkein köyhimpien keskuudessa.

Media riemuitsi. Syntyi lukuisia optimistisia artikkeleita, joiden mukaan maailman ruokaongelmat ratkaistaan pienimuotoisella luomutuotannolla.

MTT:n Niemi ei ole yhtä optimistinen. Hänestä vaikuttaa siltä, että sekä tutkimuksen tekijät että laaja yleisö ovat tulkinneet tuloksia väärin.

Tutkimuksissa kehittynyttä ja järjestelmällistä luomuviljelyä verrataan usein alkeelliseen viljelyyn ilman lannoitteita. Moderni ekologinen viljely tuottaa tällöin paljon parempia satoja.

”Näitä FAO:n tutkimuksia on kuitenkin monissa yhteyksissä tulkittu myös niin, että luomu tuottaisi parempia satoja kuin moderni, tehokas, keinolannoitteisiin perustuva tavallinen viljely, mitä nämä tutkimukset eivät todista ollenkaan.”

Esimerkiksi Nature-lehden tutkimuksessa ruokakasveista tärkeimpien, vehnän ja maissin, tuotannossa tavanomaiset menetelmät keinolannoitteineen ylsivät jopa yli 25 prosenttia luomuviljelyä parempaan satoon.

Jos luomutuotannosta tulisi valtavirtaa, ongelmaksi muodostuisivat rikkakasvit ja tuholaiset. Myös kilpailu orgaanisista ravinteista lisääntyisi.

”Merkittävä osa luomupeltoalasta tarvittaisiin biologiseen typensidontaan, mikä on otettava huomioon, kun lasketaan luomun maa-alatarpeita.”

Joidenkin tutkimusten mukaan luomutuotannolla voitaisiin ruokkia 3–4 miljardia ihmistä. Niemi pitää arviota realistisena.

Niemi ei ole vakuuttunut myöskään luomun terveellisyydestä. Vaikka on kyetty todistamaan, että luomuruuassa on vähemmän torjunta-ainejäämiä, ei se Niemen mielestä vielä tarkoita, että luomuruoka olisi terveellisempää. Ja mikä yllättävää, Niemi ei ole edes varma, onko luomu ympäristönkään kannalta parempi vaihtoehto.

”Luomutuotannolla on pienemmät päästöt hehtaaria kohden kuin tavallisella maataloudella. Mutta keskeisempää on päästöjen määrä tuotettua ruokakiloa kohti. Ovatko päästöt pienemmät kiloa kohti luomutuotannossa? Tämä ei ole yksiselitteistä.”

Niemi muistuttaa, että tehotuotanto ja täysluomu eivät ole ainoita vaihtoehtoja, vaan myös välimuotoja on ja niitä voidaan kehittää.

”Esimerkiksi luomutuotannossa keskeinen ravinteiden ja jätteiden kierrätys on yleistymässä muussakin maataloudessa. Se on rahallisestikin järkevää.”

Lannoitteita tarvitaan Niemen mukaan erityisesti kehitysmaissa.

”Lisäksi pitäisi selvittää, mitä geeni- ja biotekniikalla saataisiin aikaan, jotta ympäristö kuormittuisi vähemmän.”

Geeniteknologia avuksi

Geeniteknologialla on kyseenalainen kaiku. Monet vastustavat geenimanipuloitua ruokaa, vaikka tutkijat vakuuttelevat pelkojen olevan turhia.

Valtiot tuntuvat uskovan kansalai­siaan. Uusin esimerkki on syyskuulta, jolloin Venäjä kielsi geenijätti Monsanton geneettisesti manipuloidun maissin maahantuonnin. Se vetosi ranskalaiseen tutkimukseen, jossa oli löydetty yhteys tuotteen ja syövän välillä.

Tutkimusta on kritisoitu virheelliseksi aina metodologiasta analyyseihin ja sen objektiivisuutta on epäilty, koska sen johtava tutkija on tunnettu Monsanton kriitikko.

Kritiikistä huolimatta tutkimus on herättänyt jälleen keskustelua ja Euroopan komissiota on vaadittu ottamaan kantaa geenimanipuloidun maissin vaaroihin.

Viime vuoden tammikuussa 557 Suomen tiedemaailman asiantuntijaa luovutti eduskunnalle vetoomuksen. Siinä pyydettiin, että ”kansanedustajat perustaisivat päätöksensä kasvien geenimuuntelua koskevissa lakihankkeissa tieteellisiin tosiseikkoihin luulopuheiden ja huhujen sijaan.”

Allekirjoittaneiden huippututkijoiden ja professorien mukaan gmo-kasvien kehittämisen rajoittamisessa on menty liian pitkälle niin Suomessa kuin EU:ssakin.

Jyrki Niemen mukaan monet tutkijat pysyvät hiljaa, eivätkä tule julkisuuteen gmo-myönteisinä, koska pelkäävät tulevansa leimatuiksi.

Niemi uskoo huonon maineen liittyvän osittain Monsanton kaltaisten isojen yritysten sovellutuksiin.

Voima-lehden haastattelussa Helsingin yliopiston Jukka Rajala kertoo, että patenttijärjestelmän takia gmo-lajikkeiden riippumaton tutkimus on tehty lähes mahdottomaksi. Patenttilajikkeita ei saa tutkia tai jos saa, patentinomistajalla on lopputulosvaiheessa veto-oikeus tutkimukseen.

Niemi muistuttaa, että geeniteknologiaa on monenlaista.

”Ei ole laajaa näyttöä siitä, että geenimanipuloitu ruoka olisi epäterveellisempää kuin tavallinen. Yksittäiset tutkimukset, kuten vaikka ranskalaisen tutkimuksen syöpäkytkökset saavat paljon huomiota, kun taas tutkimukset, joissa ei ole todettu mitään poikkeavaa, eivät ylitä uutiskynnystä.”

Niemi viittaa Yhdysvalloissa tehtyihin pitkän ajan laboratoriokokeisiin, joissa geenimanipuloidussa ruuassa ei ole havaittu mitään haitallista.

”Ei ole olemassa täysin riskitöntä ruokaa. Kaikkeen ruuantuotantoon liittyy aina riskejä.”

Toinen kysymys on se, voivatko geenit siirtyä sukulaiskasveihin luonnossa. Tällä tavoin voitaisiin vahingossa luoda esimerkiksi superrikkakasveja, joihin torjunta-aineet eivät tehoaisi.

”Se on mahdollista, mutta riskit ovat aika pieniä. Riippuu myös maantieteestä, onko sellaisia kasveja olemassa.”

Normaalilla kasvijalostuksellakin on ollut aikanaan isoja riskejä.

Niemi ei pidä geeniteknologiaa ihmelääkkeenä globaaliin ruokatarpeeseen. Hän kuitenkin uskoo, että sillä on oma roolinsa ongelman ratkaisussa.

”Meidän on pakko tuottaa enemmän olemassaolevalla viljelymaalla. Nykyisellä teknologialla kuormitamme sitä entistä enemmän. Miten säilytämme maan käyttökelpoisena pitkällä aikavälillä? Nälänhätää ei hoideta geeniteknologialla, mutta se voi olla yksi keino.”

Jätteet kuriin

Entä voisiko ajatella, että markkinat säätelisivät kulutusta? Jos lihan ja maitotuotteiden hinta nousee pilviin, ei kulutus lisäänny.

”Niitä negatiivisia ulkoisvaikutuksia, joita lihan ja maidon tuotannosta syntyy, on vaikea saada kuluttajien maksettavaksi”, Niemi toteaa.

Samaan aikaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa tuotetaan ruokaa massiivisesti yli tarpeen. Kanadalaisen Manitoban yliopiston professori Vaclav Smilin mukaan Euroopassa tuhlataan 15 000 kilokaloria päivässä henkeä kohden ruuantuotannossa, jätteissä ja ylensyönnissä.

Niemi on samaa mieltä Smilin kanssa siitä, että jätteen vähentäminen auttaisi paljon. Hänen mukaansa jätettä tulee jopa puolet tai ainakin 30–40 prosenttia tuotetusta ruuasta.

Vielä muutama vuosi sitten tärkeää oli välttää runsaasti pakattuja ja kaukaa tuotuja ruokia. Tutkimuksissa on havaittu, että pakkausten ja ruuan alkuperämaan sijaan paljon enemmän on merkitystä sillä, miten ruoka haetaan kaupasta ja kuinka suuri osa siitä heitetään pois kaupassa tai kotitalouksissa.

”Logistiikkaketjut ovat nykyisin jo aika tehokkaita. Vaikka lammas tulisikin Uudesta-Seelannista asti, ei kuljetus paina tuotteen elinkaaressa yhtä paljon kuin se, ostetaanko lampaanpaisti osana viikko-ostoksia vai ajetaanko kauppaan varta vasten paistia noutamaan. Myös sillä on ympäristön kannalta merkitystä, hyödynnetäänkö liha kokonaan.”

Ja jos heppoinen ekopussukka ei kestä tarkoitustaan vaan rikkoutuu matkalla, valuu tuote hukkaan, jolloin runsaampi muovikääre olisi lopputuloksen kannalta ollut ekologisempi vaihtoehto.

Infrastruktuuri kuntoon

Tutkijoiden resepti paisuvan väestön ruokkimiselle on sekametelisoppa: Jätteet ja tuhlaus kuriin rikkaissa maissa, köyhille lannoitteita, lisäapua uusista innovaatioista ja geeniteknologiasta.

Osa ruokaan liittyvistä ongelmista on kuitenkin aivan muualla kuin maataloudessa.

Kuten alussa jo sanottiin, nälänhätä ei johdu siitä, että ruoka maailmassa loppuisi kesken. Ruokaa kyllä riittäisi, jos se vain tavoittaisi kaikki ne, jotka sitä tarvitsevat. Nälänhätä johtuu tekijöistä, joihin ihminen voi vaikuttaa: huonoista teistä, säilytystilojen puutteesta, konflikteista.

Köyhällä maanviljelijällä Sambiassa saattaa olla ylimääräistä maissia myytäväksi, mutta jos ei ole tietä, kuljetusvälineitä tai varastoa, ei maissia saada markkinoille. Kun palapeliin lisätään konfliktit, korruptoitunut hallinto ja maanomistusoikeuteen liittyvät ongelmat, on tehoton maatalous vääjäämätön tulos.

Näitä ongelmia ei hienoilla maatalousinnovaatioilla voiteta. Köyhille maanviljelijöille voidaan opettaa uusia, monimutkaisia luomutekniikoita, heille voidaan hankkia teknologiaa ja lannoitteita, mutta ensin on ratkaistava paljon perustavanlaatuiset yhteiskunnalliset ongelmat.

Ja sitten jääkin enää jäljelle se kaikkein isoin haaste: ihmisten asenteet. Luopuvatko rikkaat etuoikeuksistaan köyhien hyväksi?

Lue lisää aiheesta:

Luomu ratkaisee ongelmia yksilöstä käsin

Typen kierto on yhä mysteeri

EU:n maatalouspolitiikan lyhyt oppimäärä


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.