Vallankumous alkaa pienestä

Suomalaistunut meksikolaisohjaaja Alejandro Cárdenas teki dokumenttielokuvan hiv-positiivisten maya-intiaanien asuntolasta Meksikossa. Cárdenas on vakuuttunut, että suuret muutokset alkavat pienistä asioista.

Teksti: Silja YlitaloKuva: Karina Kurz

PitkätKulttuuri

V ideolla mies nimeltään Reyna Patricia meikkaa ja kertoo, miten tärkeää hänelle on muuttua välillä naiseksi, saada osakseen miesten katseet ja ihailut. Ja miten tärkeää myös toinen elämä miehen roolissa, kokin työssä.

Toinen mies, Deborah, matkustaa viikonloppuisin kaupunkiin työskentelemään prostituoituna. Viikolla hän viettää kotielämää miehensä kanssa.

Dokumentin kolmas mies, Gerardo Cham kertoo olleensa hiv-positiivinen yksitoista vuotta. Hän sai tartunnan seksisuhteesta toisen miehen kanssa.

Näiden miesten elämää kuvaa tammikuussa ensi-iltansa saava dokumenttielokuva Oasis. Surumielisen kaunis elokuva kertoo köyhien hiv-positiivisten maya-intiaanien asuntolasta pienessä Conkalin kylässä Jukatanin niemimaalla Kaakkois-Meksikossa.

”Oasiksen henkilöt elävät kolminkertaisessa marginaalissa: he ovat homoja, sairastavat aidsia ja kuuluvat alkuperäiskansaan”, Oasiksen ohjaaja, Meksikosta kotoisin oleva Alejandro Cárdenas sanoo.

Oasis-asuntolaan tulevat ne hiv-positiiviset mayat, joilla ei ole muuta paikkaa minne mennä, kaikkein köyhimmät ja syrjityimmät, jotka usein joutuvat elättämään itsensä prostituutiolla. Aidsiin liittyvien ennakkoluulojen vuoksi muuta työtä on vaikea saada.

”Kun Gerardon isä kuuli tämän sairaudesta, hän laittoi Gerardon sikolättiin, koska ’homot ovat sikoja’. Gerardo oli niin väsynyt ja huonossa kunnossa, ettei jaksanut vastustaa. Puoli vuotta hän asui sikojen kanssa lian ja oksennuksen keskellä, ruuan tähteitä syöden”, Cárdenas kuvaa.

Gerardon tapaus on äärimmäinen, mutta jokaisella Oasiksen asukkaalla on ollut oma tarinansa kerrottavana. Niitä Cárdenas on kuunnellut, kirjoittanut ylös ja tallentanut nauhalle viimeisten kuuden vuoden aikana.

Zapatisteista aids-potilaisiin

Cárdenas, 37, on asunut viimeiset seitsemän vuotta osittain Suomessa, mikä näkyy: saapuessaan haastatteluun pari minuuttia myöhässä hän kysyy huolehtivaisesti, en kai joutunut odottamaan pitkään.

Ulkona tihuuttaa vettä ja hämärtää, vaikka on vasta varhainen iltapäivä.

”Monet Suomessa valittavat syksyisestä säästä. Minä pidän tästä, ihan ohuesta, hienosta sateesta. Mutta marraskuun pimeys on minulle vaikeaa. Kun lähdin kolme vuotta sitten, ajattelin etten koskaan muuta takaisin, mutta toisin kävi. Huomasin kaipaavani hiljaisuutta ja omaa rauhaa, kesäistä järvimaisemaa, asioiden täsmällisyyttä ja suoraa puhetta.”

Suomeen Cárdenas muutti alun perin suomalaisen tyttöystävän perässä. Ny­kyään pari on eronnut ja ex-puoliso asuu Italiassa heidän kahden tyttärensä kanssa. Siellä lastensa luona Cárdenaskin viettää paljon aikaa, Suomen ja Meksikon ohella.

Cárdenas on opiskellut taloustiedettä Monterreyn yliopistossa Meksikossa, mutta tehnyt nuoresta asti töitä toimittajana. Lehtijutusta Oasis-dokumenttikin sai alkunsa. Vuonna 2006 zapatistit olivat aloittamassa toista kampanjaansa Meksikon presidentinvaalien alla ja Cárdenasille tarjottiin mahdollisuutta haastatella zapatistijohtaja Marcosta. Espanjalainen Cambio 16 -lehti, jolle Cárdenas tuolloin työskenteli, lähetti hänet viikoksi Meksikoon.

”Mutta sitten zapatistitaistelija Ramona kuoli. Kampanjan alkua siirrettiin ja haastattelu peruuntui. Tarvitsin uuden aiheen reportaasille. Olin jo aiemmin kirjoittanut Cambio 16:lle juttuja siitä, mitä tarkoittaa olla maya, kuulua alku­peräiskansaan tämän päivän Meksikossa. Pappiystäväni johdatti minut Oasikseen, ja rakastuin paikkaan saman tien.”

Cárdenas vietti Oasiksessa neljä päivää, kuunteli kymmeniä tarinoita ja kirjoitti niistä juttuja.

”Sen jälkeen palasin Oasikseen aina kun kävin Meksikossa.”

Pohjoinen ja etelä

Cárdenas on kotoisin Pohjois-Meksikosta, missä miesten piti olla miehiä.

”Jo pienille pojille teroitettiin, että miehet eivät itke, vain homot itkevät. Eivätkä niin sanoneet pelkästään isät, sitä mieltä olivat myös naiset. Mutta vaikka minut kasvatettiin vahvaksi, Gerardo on minua paljon vahvempi. Meksikossa, erityisesti maaseudun pienissä kylissä, vaatii todella suurta uskallusta sanoa ensinnäkin että on homo, ja vielä lisäksi että sairastaa aidsia.”

Meksikon epätasa-arvoisuus ja alkuperäiskansojen alistettu asema nousivat vahvasti esiin dokumenttia tehdessä. Osa-aikaisena ympäristökonsulttina työskentelevä Cárdenas saattoi yhtenä päivänä istua rikkaiden liikemiesten keskellä kymmeniä kerroksia korkeassa toimistorakennuksessa ja seuraavana matkustaa köyhyytensä keskelle Conkaliin.

”Oasiksessa joku pyysi minulta lainaan 30 pesoa, alle kahta euroa, kuvittele, jotta pääsisi käymään bussilla lääkärissä. Näillä ihmisillä ei ole yhtään mitään. Meksikossa 15 prosenttia omistaa 80 prosenttia kansallisesta varallisuudesta. Köyhiä on 60 miljoonaa, 15–17 miljoonaa elää alle dollarilla päivässä. Tämä todellisuus, Meksikon köyhyyden kasvot, todella konkretisoitui dokumenttia tehdessä.”

Cárdenasille oli alusta alkaen selvää, että hän haluaa tehdä Oasiksesta dokumentin. Mutta tuottajan löytäminen ei ollut helppoa.

”Eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa dokumenteissa, jotka kertovat kolmannen maailman ihmisistä, kohde esitetään helposti uhrina. Itse en halunnut tehdä sellaista elokuvaa. Näillä ihmisillä on oikeus rakkauteen, työhön ja ihmis­arvoiseen elämään.”

Maailman Kuvalehti julkaisi Oasiksesta Cárdenasin kirjoittaman reportaasin kesäkuussa 2010. Osittain tuon jutun perusteella aiheesta kiinnostui myös Oktober Oy, ensimmäinen yhtiö, jolle Cárdenas dokumenttia tarjosi.

Oktober on tuottanut muun muassa dokumentit Miesten vuoro, Tupakkahuone ja Säilöttyjä unelmia.

”Pidän siitä, miten he kertovat pienistä asioista, jotka lopulta ovatkin suuria. Jotta asiat muuttuisivat, tarvitsemme monta mikrovallankumousta, monta pientä projektia yhden suuren kumouksen sijaan”, Cardenas sanoo päättäväisesti.

Oasiskaan ei kerro pelkästään meksikolaisista hiv-positiivisista mayoista, vaan sen teemat kantavat laajemmalle.

”Alkoholiongelmat, joita Deborahilla on, eivät ole kaukaisia suomalaisillekaan. Syrjäytyneisyys, josta Gerardo kärsii alkuperänsä vuoksi, on samaa jota kokevat Helsingin kaduilla kerjäävät romanit. Reyna Patrician yksinäisyyden voi aistia tämän maan vanhuksia täyteen ahdetuissa laitoksissa.”

Osallistuvaa dokumentarismia

”Minulla ei alun perin ollut henkilökohtaista kytköstä tähän aiheeseen niin kuin dokumentaristeilla yleensä”, Cárdenas sanoo. ”Mutta menin niin syvälle näiden henkilöiden elämään, että heidän ongelmansa muuttuivat minunkin ongelmikseni. Olen joutunut pohtimaan paljon, mihin rajaan asti voin huolestua siitä mitä maassani tapahtuu ja missä määrin on pidetään kiinni oikeudesta omaan onnellisuuteen.”

Cárdenas painottaa useaan otteeseen, miten tärkeä muiden ihmisten panos dokumentin tekemisessä on ollut. Valmis teos on syntynyt ennen kaikkea monen osaavan ihmisen yhteistyönä. Tärkeintä on elokuvan kohde, ei yksi tekijä.

”Jotkut ohjaajat puhuvat vaikeista asiois­ta niin helposti”, Cárdenas ihmettelee. ”En voisi mennä festareille kertomaan elokuvasta ajattelematta joka hetki ihmisiä, joista se kertoo. Dokumenttia ei olisi, jos he eivät olisi suostuneet kuvattavaksi ja avanneet meille sydäntään.”

Cárdenas yrittää välttää sitä, mitä hän kutsuu eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten toimittajien, valokuvaajien ja dokumentaristien keskuudessa yleiseksi ”egojournalismiksi”.

Susan Sontag puhuu ’ammatti­turisteista’: Vietetään muutama viikko tai kuukausi kolmannessa maailmassa ja katsotaan oikeudeksi asettaa näytteille toisten ihmisten elämä, esitetään solidaarista omasta, mukavasta maailmasta käsin. Olen vakuuttunut, että pelkkä pysähtyminen ja katsominen ei riitä. Pitää osallistua ja toimia.”

Joulukuussa Cárdenas on lähdössä Mosambikiin, minne sijoittuu hänen seuraava dokumenttielokuvansa. Se käsittelee ximaa, perinteistä maissista ja vedestä survottavaa puuron tapaista ruokaa.

”Oasis perustuu pitkälti puheeseen. Tällä kertaa haluan tehdä hyvin erilaisen, visuaalisemman elokuvan. Sosiaalipolitiikan sijaan aion lähestyä aihetta antropologisemmasta näkökulmasta, kulttuurin kautta.”

”Mutta ensin tahdon tutustua aiheeseen kunnolla, oppia kieltä ja kulttuuria”, Cárdenas lisää.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!