Miksi joulukukat kuuluvat jouluun?

Monille suomalaisille tärkeä osa joulua ovat joulukukat: hyasintti, joulutähti, tulppaani ja amaryllis. Miltä ajalta perinne on lähtöisin? Vastaajana Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen.

”Joulukukkien myynti alkoi Helsingissä 1860-luvun lopulla. Aikaisemminkin oli ollut talvikukkia, mutta joulukukiksi kutsuttuja kukkia alettiin myydä vasta silloin. Puutarhuri-kukkakauppias Christian Bohnhof mainosti sanomalehdessä ensimmäistä kertaa joulukukkia.

Joulukukat olivat pitkään harvinaisia. Niitä ostivat lähinnä varakkaat ja kaupunkioloissa asuvat. 1920- ja 30-luvulla joulukukat alkoivat halventua ja yleistyä koko kansan parissa, ja ne vakiintuivat suomalaisten mielissä osaksi jouluperinteitä. Niinpä sota-ajan kukkapulan jälkeen lehdissä kirjoiteltiin, kuinka ”kukat kuuluvat jouluun”, ja kuinka ”joulu tuntuu taas joululta”.

Hyasintti saatiin kukkimaan talvella jo 1700-luvulla. 1800-luvulla se oli arvossa tuoksunsa takia. Joulutähti ja amaryllis tulivat vasta 1960-70-luvuilla joulumarkkinoille, ja ne mielletään jo tärkeiksi osiksi suomalaista joulua.

Jouluun liittyy vahva perinnehakuisuus, asiat tuntuvat muuttuvan nopeasti perinteiksi. Jotkin asiat voivat olla satoja vuosia vanhoja, jotkut hyvinkin tuoreita ja kaupallisesti välittyneitä tapoja.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!