Sodasta toiseen

Inka Haukka pohtii viimeisessä kolumnissaan Latinalaisen Amerikan lehdistön huumesotauutisoinnin ja länsimaiden valheellisten lööppien välistä suhdetta.

Teksti: Inka Haukka

NäkökulmatKulttuuriMediaLatinalainen Amerikka

Kun heinäkuun lopussa saavuin Helsinki-Vantaan lentokentälle lähes vuoden kestäneen matkani jälkeen, en aavistanut, että laskeutuisin keskelle sotaa.

Latinalaisessa Amerikassa sanomalehtien etusivut olivat lähes poikkeuksetta karmaiseva näky: huumesotien uhrien kuvilla repostellaan häpeilemättä lehtien irto­numeromyynnin edistämiseksi.

Omaisten tuskan käsittelyyn lehdistöllä on dramaattinen lähestymistapa. Murhatun nuorukaisen romahduspisteessä oleva äiti itkee etusivun kuvassa poikansa ruumispussin vieressä. Sisäsivun murhasta kertovan uutisen pääkuvana on nuorukaisen ruumis. Siitä lukija voi päätellä, mistä kohtaa päätä luoti on tullut sisään ja mennyt ulos.

Lehtien myyminen ruumiskuvilla on epäeettistä ja karua. Mutta niin on myös länsimaille tyypillinen lehtien myyminen harhaan johtavilla lööpeillä. Huumesodan uhrien kuvien julkaisu onkin itse asiassa suoraselkäisempää kuin tosi-tv-julkkisten viljely lööpeissä katsojalukujen ja levikkien pönkittämiseksi.

Latinalaisen Amerikan huumesota on totta, ja niin ovat sen uhritkin. Yhdysvaltojen ajama sota huumeita vastaan on surullinen tarina epäonnistumisesta, josta kärsivät eniten kehittyvien maiden asukkaat. Monille heistä huume­bisnekseen lähteminen on taloudellisesti ainoa järkevä vaihtoehto.

Länsimaissa huumepolitiikka rankaisee erityisesti köyhimpiä ja syrjäytyneitä ihmisiä.

Pidän lähtökohtaisesti vastenmielisenä vainajien kuvien julkaisemista sanomalehti- ja nettiuutisoinnissa. Ne tuovat harvoin uutiseen lisäarvoa. Toisaalta joissain tilanteissa niiden julkaiseminen voi olla perusteltua. Sotien aiheuttama kaaos, tuska ja inhimillinen hätä saattavat avautua etuoikeutettua elämää viettäville länsimaalaisille kuvista, joissa näytetään sotien hirvittävimmät seuraukset: menetetyt ihmiselämät.

Sen sijaan otsikoiden värittäminen ja skandaalien luominen tyhjästä viihdeteollisuuden tarpeisiin ajaa tiedonvälityksen vääjäämättä tilaan, jossa kukaan ei lopulta enää tiedä totuutta. Silloin ollaan kaukana uskottavasta journalismista. Eikö asioiden tietoinen vääristeleminen ole pahin rikos, johon toimittaja voi sortua?

Sitä kutsutaan myös valehtelemiseksi.

Heinäkuisena aamupäivänä Helsinki-Vantaan lentokentän R-kioskin iltapäivälehtien lööpit julistivat, että Suomessa riehui marjasota. Siinä vastakkain olivat köyhät thaimaalaiset marjanpoimijat ja rikkaat suomalaiset.

Onneksi tuon sodan kovimmat taistelut käytiin lehtien sivuilla.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!