Kuka suojelee?

Maahanmuuttajaperheen riski päätyä lastensuojelun asiakkaaksi on keskimääräistä suurempi. Kun perheessä on ongelmia, ensimmäisenä oireilee yleensä perheen miespuolinen jäsen.

Teksti: Maippi TapanainenKuva: Lauri Voutilainen

PitkätVähemmistötTasa-arvoLapset ja nuorisoMiehetNaisetSuomi

Maahanmuuttajuuden tiedetään lisäävän perheen riskiä päätyä lastensuojelun asiakkaaksi. Lisäksiviranomaiset varsin usein maahanmuuttajataustaista lasta suojellessaan päätyvät sijoittamaan hänet kodin ulkopuolelle.

Norjassa sosiaaliviranomaiset turvautuivat hiljakkoin pakkohuostaanottoon, kun intialaisvanhemmat kiellosta huolimatta syöttivät lastaan käsin ja ottivat hänet yöksi viereensä.

Ruotsissa alle 12-vuotias maahanmuuttajataustainen lapsi elää kodin ulkopuolella kaksi kertaa useammin kuin etnisten ruotsalaisvanhempien jälkeläinen, kirjoittivat ruotsalaistutkijat Tommy Lundström ja Marie Sallnäs Socialvetens- kaplig tidskriftissä (2-3/2003). Teini-ikäisenä riski tulla sijoitetuksi kasvaa entisestään.

Eikä ole mitään syytä olettaa, että Suomen tilanne juurikaan poikkeaisi muista pohjoismaista. Vuonna 2008 joka kolmas Helsingin hallinto-oikeudessa tehty vastentahtoinen huostaanottopäätös koski maahanmuuttajataustaista lasta.

Toki lapsia otetaan huostaan myös vanhempien kanssa yhteisymmärryksessä – jopa pyynnöstä. Yhteisöllisistä kulttuureista tulevat maahanmuuttajavanhemmat haluavat kuitenkin yleensä pitää perheensä koossa.

Väkivallan selitykset

Tampereen yliopiston tutkija Johanna Hiitola raportoi viime kesänä ennakkotietoja vielä julkaisemattomasta väitöskirjastaan.

Hiitolan tutkimustuloksista käy ilmi, että hallinto-oikeudessa kantaväestöä ja maahanmuuttajia kohdellaan eri tavoin. Oikeudet tekevät päätöksensä asiakirjojen perustella, joten käytännössä ratkaisut perustuvat pitkälti sosiaalityöntekijöiden laatimiin raportteihin.

Se, miten sosiaalityöntekijät tyypillisesti kuvailevat suomalaisia ja maahanmuuttajataustaisia asiakkaitaan, sopii kouluesimerkiksi siitä, miten syntyvät näkemykset meistä ja niistä, sekä meidän ja niiden eroavaisuuksista.

Siinä, missä sosiaalityöntekijä näkee uupuneen ja uupumuksensa vuoksi avun tarpeessa olevan suomalaisäidin, hän tulkitsee samassa tilanteessa elävän maahanmuuttajaäidin kyvyttömäksi hoitamaan lapsiaan. Kun maahanmuuttajaisä lyö lapsiaan ja vaimoaan, hänen katsotaan toteuttavan kulttuurinsa sanelemaa normia. Perhettään pahoinpitelevän suomalaisen isän käytös puolestaan tulkitaan poikkeustapaukseksi.

Yleistäminen ei ole vain viranomaisten pahe. Väkivallan vastaista työtä maahanmuuttajamiesten parissa tekevän Miehen Linjan ohjaaja Miika Peltonen kertoo, että myös osa väkivaltaan syyllistyneistä maahanmuuttajamiehistä selittää tekojaan kulttuurillaan. Suomalaisen miehen - samoin kuin naisenkin - nyrkin heilahduksen puolestaan selitellään johtuvan viinasta.

”Tosiasiassa noin puolet suomalaisista asiakkaista on ollut humalassa väkivaltatilanteiden aikana”, Peltonen korjaa yleistä uskomusta.

Vastuuta väkivaltaisesta käyttäytymisestä ei voi sälyttää sen paremmin kulttuurin kuin viinankaan kontolle. Väkivaltaan turvautuva ihminen räjähtää, kun ei muuta osaa.

”Maahanmuuttajamiesten väkivallassa on kysymys, kuten suomalaisillakin miehillä, keinottomuudesta käsitellä riitatilanteita ja kokemus siitä, että puoliso on verbaalisesti vahvempi. Erilaiset stressitekijät ja perheen kuormittunut tilanne nostavat väkivallan riskiä. Usein asiakkaalla on pieniä lapsia ja monella kokemus siitä, että jää perheen ytimen ulkopuolelle”, Peltonen kuvaa.

Ongelmat kasautuvat pojille

Perheitä arvioivien sosiaalityöntekijöiden tulkinnat voivat osaltaan selittää maahanmuuttajalasten huostaanottojen yleisyyttä. Jos työntekijä tulkitsee äidin kyvyttömäksi huolehtimaan jälkeläisestään, lapsen ottaminen huostaan on välttämätöntä. Niin on myös silloin, jos perheenisän kulttuuri ”pakottaa” hänet lyömään vaimoaan ja lastaan.

Tulkinnat vaikuttavat jatkotoimenpiteisiin. Uupunutta äitiä voidaan auttaa jaksamaan. Eikä lasta voida ottaa huostaan, jos ongelmana on vastoin lakeja ja normeja toimivan suomalaisisän väkivaltaisuus.

Helsingin kaupungin palveluksessa sosiaaliohjaajana toimivan Mukhtar Abibin asiakaskunta koostuu teini-ikäisistä, afrikkalaistaustaisista nuorista, jotka ovat joutuneet poliisin kirjoihin. Ongelmat kasautuvat pojille, joita Abibin asiakkaista on 99 prosenttia.Heistä kodin ulkopuolelle sijoitetaan vuosittain 5–10. Abibin kokemuksen mukaan jokaisen vaikeuksiin hankkiutuneen nuoren mukana lastensuojelun piiriin tulee kuusi tai seitsemän ihmistä. ”Afrikkalaiselle perheelle on tyypillistä, että jos yksi perheenjäsen oireilee, muut tulevat perässä.”

Lapsen erottaminen perheestään on joskus välttämätöntä. Yhä useampi nuori kuitenkin sijoitetaan vuosiksi ammattilaisten kasvatettavaksi. Sijoituksen kustannukset ovat korkeita. Parin sadan euron vuorokausimaksulla apua oletettavasti löytyisi kotiinkin perhetyötä tekemään.

Abib panostaisikin perheiden tukemiseen ja lyhytaikaisiin sijoituksiin. Pitkäaikaisissa sijoituksissa sen sijaan haiskahtaa rahastus. Samaa viestii se, että yhä useamman perhe- ja ryhmäkodin omistaa pörssiyhtiö.

”Kun sijoitetun nuoren tilannetta arvioidaan, saa monesti kuvan, että sijoituspaikka tekee töitä sen eteen, ettei lapsi palaa kotiinsa”, Abib kertoo.

Miehiä ulkoruokinnassa

Monen suomalaisen mielestä maahanmuuttajaperhe – sen tarkempia jaotteluja tekemättä – on hierarkkinen järjestelmä, jonka laella keikkuu mies. Miehen oletetaan johtavan perhettään yksinvaltaisesti ja sanelevan vaimonsa tekemiset.

Mukhtar Abib näkee asian toisin. ”Esimerkiksi somalialaisessa perheessä mies voi olla kuin yksi lapsista. Äiti huolehtii kaikesta. Kun tällainen mies sitten joutuu ulkoruokintaan, hän tipahtaa kelkasta kokonaan ja päätyy kadulle.”

Monen maahanmuuttajamiehen onkin sopeuduttava pikavauhdilla muutokseen, johon suomalaisilla miehillä on mennyt pari sukupolvea. Sukupuolten tasa-arvo on suomalaisessa yhteiskunnassa perustavanlaatuinen rakennuspilari, joka toteutuessaan lisää vapausasteita myös miehille. Niitä monen maahanmuuttajamiehen on kuitenkin vaikea havaita.

Vastaavasti suomalaiset naiset ovat muutaman vuosikymmenen aikana saavuttaneet taloudellisen itsenäisyyden, jonka työ kodin ulkopuolella ja sosiaaliturva tuovat myös köyhistä oloista tuleville maahanmuuttajanaisille.

”Suomi on yksinhuoltajien paratiisi, tämän ovat myös maahanmuuttajanaiset oivaltaneet. Ainakin jossain vaiheessa 48 prosenttia somalialaisista naisista oli yksinhuoltajia”, Abib sanoo.

Miikka Peltosen mukaan osa maahanmuuttajamiehistä puolestaan ei ole ymmärtänyt suomalaista auttamisjärjestelmää, jossa tuki ja kontrolli kulkevat käsi kädessä. Epäluulot heräävät, kun viranomaiset nähdään yksinomaan kontrollikoneiston osina.

”Erityisesti lastensuojeluun suhtaudutaan varauksellisesti, koska se puuttuu perheen sisäisiin asioihin. Miehelle voi olla häpeällistä alistua sosiaalityöntekijän vallan alle, varsinkin kun kyseessä on useimmiten nainen.”

Viranomaisia vai tukiperheitä?

Kun ihminen tulee olosuhteista, joissa viranomaisia on pitänyt kaihtaa ja pelätä, vaati luottamuksellisen suhteen solmiminen aikaa ja kärsivällisyyttä.

”Usein maahanmuuttajamiehen on vaikeampi puhua perheen sisäisistä asioista kuin suomalaisen miehen”, arvioi Miika Peltonen.

Projektipäällikkö Pirkko Pehkonen kemiläisestä Silmu-kotoutushankkeesta pitää luottamuksellista suhdetta ainoana väylänä puuttua perheen ongelmiin. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvita viranomaisia; Pehkosen mukaan perhe-elämää ja yhteiskuntaa koskevan tiedon erinomaisiksi jakajiksi ovat osoittautuneet vapaaehtoiset tukiperheet.

Mukhtar Abibkin keventäisi viranomaisten roolia. Virastojen sijaan ihmisten pitäisi integroitua yhteiskuntaan ja oppia seisomaan omilla jaloillaan. ”Suomalaiset sosiaalityöntekijät ja järjestöihmiset ovat ihania ja haluavat auttaa – ja tekevät kaiken toisen puolesta.”

Somaliassa syntynyt Abib joutui vakuuttamaan jopa maanmiehensä ja -naisensa puolueettomuudestaan. ”Vei seitsemän vuotta saada ihmiset vakuuttuneeksi siitä, etten kuulu mihinkään kuppikuntaan.”

Viranomaisilta Abib perää yhtäältä vanhempien kunnioittamista, toisaalta selkeiden rajojen osoittamista.

”Vanhempia ei sovi mennä tuomitsemaan, ei heidän uskontoaan eikä kulttuuriaan. Mutta pitää selvästi kertoa, miten Suomessa toimitaan. Että täällä lapsiin luotetaan ja heidän kanssaan keskustellaan.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!