Khajurin Kalan-kylän asukkailta puuttuvat sekä vesi, sähkö että koulu.

Olemattomien leijonien häätämät

Alkuperäisasukkaat häädettiin kodeistaan leijonien tieltä. Leijonat eivät koskaan tulleet, mutta asukkaat ovat saaneet puolustajakseen leijonasydämisen naisen.

Teksti: Tarun Kanti BoseKuva: Tarun Kanti Bose

PitkätHallintoKöyhyysKorruptioIntia

S iitä on yli viisitoista vuotta, kun Aasian leijonille päätettiin perustaa suojelualue Keski-Intiaan Madhya Pradhesiin, Palpur-Kunon luonnonsuojelualueelle. Vuonna 1999 ihmisiä alettiin siirtää leijonien tieltä. Noin 5000 Intian alkuperäisasukasta eli adivasia joutui lähtemään kodistaan. Suurin osa heistä kuului sahariya-heimoon.

Metsästämisellä, keräilyllä ja pienviljelyllä eläneet perheet pakotettiin maanviljelijöiksi kuivuuden vaivaamalle, köyhälle maaseudulle äkillisesti ja ilman kunnon suunnitelmaa. Kun sahariyat pakkosiirrettiin, heidän omavarainen, metsään perustuva elämänsä vaihtui pätkätöihin ja epävarmuuteen.

Kunon metsässä asuessaan sahariyat saivat elantonsa kotitarveviljelystä, eläinten pidosta, metsän antimien keräilystä ja myynnistä, sekä satunnaisista palkkatöistä.

Metsä tarjosi laajan valikoiman ravintoa – myös lihaa – samoin kuin polttopuut, rehun ja materiaalit kotitarvekaluihin.

Yhdentoista vuoden aikana Gujaratin leijonien tieltä on siirretty 28 kylää. Yhtääkään siirtoa ei ole hoidettu asianmukaisesti. Kyläläisten tulot ovat huvenneet, koska toimintaa metsässä ja sen reunamilla on rajoitettu.

Ironisinta on, että leijonat eivät ole tulleet vieläkään.

Nälkä alkoi tappaa lapsia

Yli kymmenen vuotta sitten kodeistaan siirretyille asukkaille luvattiin uusilla alueilla paremmat elinolot. Metsässä saharyiat asuivat lähellä Kunojokea, mutta uusissa kylissä pulaa on vedestäkin. 

Kylässä ei ole edes käsipumppua. Kylän naiset kävelevät kolme kilometriä vedenhakuun.

”Peseytymiseen vettä ei ole lainkaan”, kertoo Parundin kylässä asuva Lalji Chak.

”Karja ei selviä, koska laidunmaita ei ole. Meidän piti luopua metsässä hoitamistamme eläimistä.

Jos haluamme aurata pellon, meidän täytyy vuokrata traktori.”

Sheopurin alueen kyliin sijoitetuissa perheissä lasten aliravitsemus on yleistä ja asukkaat käyvät loputonta taistelua nälkää ja tauteja vastaan. Viranomaiset ovat unohtaneet heidät kokonaan.

Aliravitsemuksen tuhoisat vaikutukset näkyvät kylissä. Useiden lasten kuolemaa koskevien valitusten jälkeen oikeus määräsi tutkinnan tilanteesta ja sen syistä. Asiaa tutkinut komitea jätti raporttinsa marraskuussa 2006 samaan aikaan korkeimmalle oikeudelle ja osavaltion hallitukselle. 

”Sheopur on maailmanlaajuisesti yksi aliravitsemuksen kuumista pisteistä”, raportissa todettiin.

Lohduttomat lukemat

Madhya Pradeshin hallituksen mukaan vuonna 2006 huhtikuun ja elokuun välillä Sheopurin alueella kuoli nälkään 40 ihmistä. Paikallisten kansalaisjärjestöjen työntekijät puolestaan kirjasivat 44 nälkäkuolemaa pelkästään seitsemässä kylässä. Vuoden 2008 syyskuussa 165 lasta kuoli nälkään. 

Tribalien paikallisen lääketieteellisen tutkimuskeskuksen mukaan Jabalpurissa 93 prosenttia sahariya-lapsista kärsii pahasta aliravitsemuksesta. 15 prosenttia heistä on kuolemanvaarassa.

Yli 70 prosenttia lapsista on alipainoisia, eikä heistä kasva terveitä aikuisia. Anemia vaivaa lähes 90 prosenttia aikuisista. Huonon yleiskuntonsa ja siitä aiheutuvan puutteellisen immuunijärjestelmän vuoksi sahariyat kuolevat ennen aikojaan.

Sahariyojen elinkeinoihin monelta suunnalta kohdistuva uhka heikentää heidän selviytymistään.

Sahariyat tarvitsevat edelleen metsänantimia ja niiden väheneminen vahingoittaa heitä. Suurin osa sahariyoista on maattomia ja siksi usein taloudellisesti riippuvaisia läheisten kivilouhosten tarjoamista töistä. Louhokset ovat kuitenkin laittomia, ja niiden sulkeminen on lisännyt alueen köyhyyttä entisestään.

Myös kuivuus köyhdyttää aluetta. Karjan menettäminen veden ja ruuan puutteen vuoksi ajaa perheitä yhä suurempaan puutteeseen.

Tunnelin päässä näkyy valo

Häädetyt sahariyat eivät kuitenkaan ole aivan yksin. Kylien tilannetta tiiviisti seuraava kansalaisaktivisti Uma Chaturvedi on tarttunut aluehallinnon piittaamattomuuksiin.

Sahariyojen vapautusliikkeen perustanut Chaturvedi on noussut vastustamaan aluehallintoa, joka on toimillaan aiheuttanut vaikeuksia syrjäkylien hyvinvointiohjelmien toteuttamiselle.

Sheopurin Right fo Food -kampanjan avulla Chaturvedi mobilisioi niin mediaa, aktivisteja, tutkijoita kuin yksityisiä ihmisiäkin seuraamaan nälkiintymis- ja aliravitsemustilannetta Sheopurin ja Shivpurin alueella.

Muun toimintansa lisäksi Chaturvedi välittää sahariyoille tietoa hallituksen ohjelmista, kuten lapsille suunnatusta kehitysohjelmasta, jotta nämä oppisivat hyötymään tukimahdollisuuksista.

Hän on paljastanut sekä kylänjohtajien että virkamiesten muodostaman hyvä veli -verkoston toiminnan korruptoituneisuuden.

Chaturvedi on tyytyväinen siihen, että aliravitsemus ja suoranainen nälkä ovat päässeet nyttemmin sekä Madhya Pradeshin osavaltion että koko Intian hallituksen asialistalle.

”Hallitus on pitkään yrittänyt vain häivyttää ongelmat. Nyt puhaltavat kuitenkin muutoksen tuulet, sillä jopa pääministeri Manmohan Singh otti lasten ja naisten aliravitsemuksen esiin itsenäisyyspäivän puheessaan myöntämällä, että kyseessä on kansallinen häpeä.”

Chaturvedin mukaan ei ole liikaa sanottu, että pienestä Patalgarhin kylästä käynnistynyt nälkäkuolemien vastainen kampanja on vaikuttanut hallituksen kantaan. Eniten hän uskoo yhteistyöhön.

”Vaikka tilanne on kohentunut, kyläläisten, kansalaisaktivistien ja -järjestöjen sekä median tulee olla jatkuvasti valppaana ja pitää huolta siitä, että nälkä ja aliravitsemus eivät jää huomaamatta.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!