Julie Bridghanin The Sari Solders kertoo nepalilaisista naisista, jotka tarttuvat toimeen muuttaakseen kotimaansa tulevaisuuden.

Tampere Film Festival

Tampereen lyhytelokuvafestivaali ei tartu ilmeisimpiin teemoihin, maihin ja kulttuureihin. Rohkea festivaali valottaa myös valtakuvan varjossa olevia.

Teksti: Marie Kajava

PitkätKulttuuriMedia

Nepal – mielessä siintää kenties kuvia kauniista vuoristosta, erivärisistä lipuista, kulttuurien kirjosta. Todellisuudessa harva suomalainen on nähnyt ainuttakaan nepalilaista elokuvaa. 

Tampereella on mahdollisuus päivittää mielikuvat lähemmäs nykypäivän todellisuutta. Nepalia valotetaan kirjavalla lyhytelokuvien kokonaisuudella.

Ohjelmiston pääpaino on dokumenteissa. Niissä perinteet ja moderni maail-man törmäävät eri tavoin: sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen arjessa, työelämässä, maaseudun elossa

Dokumenttielokuvat kertovat myös siitä ilmeisemmästä: elämästä Himalajalla, perinteistä ja vanhojen uskomusten vaikutuksesta nykynepalilaisten elämään.

Tampereella nähtävä pitkä nepalilaiselokuva on palkittu The Sari Solders. Julie Bridghamin vuonna 2008 valmistunut dokumenttielokuva tarkastelee kuuden nepalilaisnaisen elämää kolmen vuoden ajan. Naiset tarttuvat eri tavoin toimeen muuttaakseen sisällissodan riuduttaman synnyinmaansa tulevaisuuden.

Queerscenes

Tampere Film Festivalin pääohjelmistoon kuuluva Queerscenes tuo valkokankaalle seksuaalipolitiikkaa eri ulottuvuuksineen. Kahteen näytökseen jaettu ohjelmisto tutkailee queer-liikkeen poliittista ulottuvuutta sekä abstraktina käsitteenä että konkreettisemmin. Konkreettinen tarkoittaa sukupuolen, seksuaalisuuden ja identiteetin kuvaamista ruumiillisuuden kokemuksen kautta.

Brasilialaiselta Claudia Priscillalta nähdään ohjelmistossa kaksi elokuvaa. Sex and Cloister (2005) kuvaa katolisen kirkon ja lesbouden välistä konfliktia ja pitkä dokumentti Look at Me Again (2011) tutustuttaa katsojansa transseksuaali Sylvio Luccioon.

Ferenc Cakó – ja ihmeellinen hiekka

Palkittu unkarilainen animaatiotaituri Ferenc Cakó saapuu Tampereelle juhlavieraaksi. Hänen elokuviensa näytöksissä on mahdollisuus nähdä livenä hiekka-animaatio-show, kun Cakó tekee hiekasta valkokankaalle heijastettavia kuvia paikan päällä.

Cakón elokuvataidetta on Tampereella nähtävissä laaja kokonaisuus. Ohjelmiston ensimmäinen näytös esittelee varhaisempaa tuotantoa, kuten Kultaisen karhun voittanut hiekka-animaatio Ashes (1994), joka on oivaltavuudessaan – sekä hauskalla että pelottavallakin tavalla – ehdottomasti omaa luokkaansa.

Toisen näytöksen savianimaatio The Fox and the Raven (2003) on riemastuttava mukaelma tunnetusta kansansadusta. Cakón uudempaa tuotantoa edustaa esimerkiksi nukkeanimaatio Face (2007), jossa kansa nousee kapinaan by-rokraattista koneistoa vastaan.

 

Glawoggerin omintakeinen poetiikka

Tampereella niin ikään vieraileva itävaltalaisohjaaja Michael Glawogger luottaa kuvaan. Hänen dokumenttinsa eivät selitä itseään tekstien tai puhutun turvin, vaan katsoja saa itse nähdä ja tehdä omat tulkintansa. Kenties tämän vapauden vuoksi ohjaaja kieltääkin tekevänsä poliittisia elokuvia.

Hän ainoastaan tarjoaa hetkiä, nyansseja, kauneutta.

 Glawogger on kuvannut dokumentti-materiaalia muun muassa Bangladeshissa,
Pakistanissa, Nigeriassa ja Meksikossa.

Katkelmat muodostavat löyhiä temaattisia kudelmia, joissa kauniit ja poeettiset sekä rumat ja julmat asiat yhdistyvät ihmisten elämäntarinoissa ja maisemissa.

Itävaltalaisohjaajan globalisaatiotrilogiaksi kutsuttu dokumenttisarja on nähtävissä kokonaisuudessaan Tampereella. Trilogian ensimmäinen osa Megacities (1998) sisältää pieniä selviytymistarinoita suurkaupungeissa. Omansa kertovat muun muassa newyorkilainen sutenööri, moskovalaiset katulapset ja meksikolainen roskakuski. Workingman’s Death (2005) vie Ukrainaan, Bangladeshiin ja Nigeriaan raskaiden töiden äärelle vaikeisiin fyysisiin olosuhteisiin. Trilogian viimeisin elokuva Whores' Glory (2011) kertoo kolmansien maiden prostituoitujen arjesta.

Tragikoominen nyky-venäjä

Tampereelle saapuu myös Alina Rudnitskaja, jonka dokumenttielokuvat kommentoivat nyky-Venäjän kulttuurisia ja poliittisia muutoksia tragikoomisella tavalla. Rudnitskajan elokuvien pääosassa ovat tavalliset ihmiset, heidän jokapäiväinen elämänsä ja tulevaisuuden haaveensa.

Civil Status -elokuvassa (2005) kurkistetaan venäläisen maistraatin arkidraamaan ja byrokratian kiemuroihin. Bitch Academyssä (2007) nuoret naiset opiskelevat miljonäärien viettelemistä erikoisten oppimetodien avulla. Besame Mucho (2006) seuraa maaseudun naiskuoroa, joka valmistautuu esiintymään italialaisille diplomaateille.

Tampere Film Festival järjestetään 7. – 11.3.

lisätietoja www.tamperefilmfestival.fi


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!