Kel Assouf: Tin Hinane
Igloomondo

Kel Assouf: Tin Hinane

Kelf assoufin uudella albumilla yhdistelee erilaisia kulttuuritaustoja tuaregiperinteeseen.

Teksti: Matti Ripatti

KulttuuriMusiikki

Kun Saharan tuaregit kapinoivat 1990-luvulla, teini-ikäinen Aboubacar Harouna osallistui kuohuntaan. Sittemmin hän on vaihtanut aseen sähkökitaraan, iskulauseet lauluun ja muuttanut Saharasta Brysseliin. Brysselissä hän on perustanut loistavan monikulttuurisen Kel Assoufin, jonka muusikot ovat kotoisin Algeriasta, Malista, Mauritaniasta, Ranskasta, Togosta ja yksi puoliksi Ghanasta, puoliksi Belgiasta. Aboubacar ”Anana” Harouna itse on syntynyt Nigerin Agadezissa. Laulujen lähtökohtana on tuaregiperinne, jota seitsenhenkinen yhtye käsittelee hyvin vapaamielisesti, soittajien keskenään erilaisia kulttuuritaustoja mainiosti hyödyntäen. Soundi on monipuolisempi, rytmiikka vaihtelevampaa ja sävelmät ilmeikkäämpiä kuin lähemmäs Saharaa jääneillä tuaregi­yhtyeillä. Erityinen ilonaihe on Esinam Dougbasten lennokas huilunsoitto.

Kel Assouf esiintyy myös Maailma Kylässä -festivaalilla su 27.5.2012 13:30-14:15, Monsuuni-lava, Kaisaniemen puisto. Lue lisää Maailma kylässä -festivaalin sivuilta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!