Riisi ja lehmät uhkaavat Ugandan kansallislintua

Ugandan kansallislintu etelänkruunukärki uhkaa kuolla sukupuuttoon ellei sitä suojella.

Teksti: Anne Heinonen

LyhyetYmpäristöIlmastonmuutosUganda

Uganda. Ugandan kansallislintu etelänkruunukurki on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Bird life international -järjestö on siirtämässä lajia uhanalaisten eläinten listalle, sillä sen määrä on 35 vuodessa kutistunut 100 000:sta 10 000:een yksilöön.

Lajia uhkaa sukupuutto 10–15 vuodessa, ellei sen elinympäristöä aleta suojella, arvioi Nature Ugandan toiminnanjohtaja Achilles Byaruhanga.

Yksi syy lintujen määrän vähenemiseen on kausittaisten soiden muuttaminen riisipelloiksi itäisessä ja lehmien laidunmaaksi läntisessä Ugandassa.

Tilannetta ei paranna se, että pariuskollisten lintujen luiden, nokkien ja munien uskotaan liittävän myös ihmispareja yhteen.

Etelänkruunukurki on tunnettu valtion symboli, joka esiintyy muun muassa Ugandan lipussa ja seteleissä. Sen vahingoittaminen on kiellettyä vankilatuomion uhalla. Kansallislinnun vaikutus näkyy jopa tanssilattioilla, sillä osia linnun kosiotanssista on muovautunut tanssiliikkeiksi.

Etelänkruunukurkea esiintyy eniten Ugandassa, mutta sitä tavataan myös Keniassa, Tansaniassa ja Zimbabwessa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Anne Heinonen