Kumiplantaasit vievät maat laosilaisilta

Kiinalaiset kauppaavat kumipuuviljelmiä paikallisille epäedullisilla sopimuksilla.

Teksti: Minttu-Maaria PartanenKuva: Ville Juutilainen

PitkätTyöLaos

Rinteeseen on hakattu säntillisiä, suorakaiteen muotoisia palstoja, joissa kapeat rungot seisovat riveissä. On kuiva kausi, joten puiden lehtiä täplittävät ruosteiset pilkut.

Puut ovat parivuotisia. Muutaman vuoden päästä niiden pintaan vedetään viistot viivat. Silloin puut alkavat vuotaa runkoihin kiinnitettyihin kuppeihin maailman himoitsemaa valkoista maitoa: luonnonkumia.

Pohjois-Laosissa ei voi olla törmäämättä kumipuuplantaaseihin. Niitä nousee lähes jokaisen kylän rinteillä.

Kiinalaisteollisuuden kumintarve on loputon, sillä jo pelkästään autojen renkaat syövät tonneittain kumia. Luonnonkumia käytetään myös lukuisiin muihin teollisuustuotteisiin kumisaappaista mattoihin. Kiinalaiset kumipuuyritykset hamuavatkin köyhän naapurinsa kalleinta omaisuutta: maata.

Etelä-Laosissa maata havittelevat plantaaseille puolestaan vietnamilaiset. He tuottavat kumipuun lisäksi myös palmuöljyä ja maissia.

Ulkomaiset yritykset rynnistävät Laosiin

”Ei tiedetä tarkkaan, paljonko plantaaseja maassa on”, kertoo Hanna Saarinen. Hän työskentelee Laosin pääkaupungissa Vientianessa maaoikeuskysymyksiin keskittyvässä järjestöjen yhteistyöelimessä, Land Issue Working Groupissa.

Vasta äskettäin valmistui ensimmäinen yritys selvittää maassa olevien plantaasien lukumäärä.

Selvityksessä arvioi­tiin, että viljelykset tai kaivostoiminta vaikuttavat joko suoraan tai välillisesti viidennekseen maa-alasta. Todellisuudessa plantaasien osuus on tätä pienempi.

”Pahimmillaan plantaasit tarkoittavat sitä, että yritys kaappaa alueet paikallis­viranomaisten hyväksynnällä. Maata käyttäville laosilaisille ei välttämättä edes kerrota asiasta. He joutuvat muuttamaan tai heidät pakkosiirretään alueelta pois”, Saarinen kertoo.

”He eivät saa menettämästään maasta ja elinkeinosta välttämättä minkäänlaista korvausta. Toisinaan paikallisten ainoa vaihtoehto on aloittaa työskentely plantaaseilla vasten tahtoaan.

Kaupat epävirallisia ja salaisia

Kukaan ei tiedä tarkasti, millaisilla ehdoilla paikallisviranomaiset ja ulkomaiset yritykset tekevät maakauppoja. Sopimukset voivat olla salaisia tai suullisia. Kirjalliset sopimuksetkaan eivät usein pidä.

”Julkitulleet tiedot eivät anna hyvää kuvaa sopimuksista. Niiden ja käytännön välillä on paljon ristiriitoja. Voi olla, että maata onkin viety enemmän kuin on sovittu tai viljelyalue onkin eri paikassa”, Saarinen kuvailee.

Laosissa kaiken maan omistaa valtio. Kylillä on maahan usein käyttöoikeus, mutta ei virallisia sopimuksia.

Vaikka lainsäädäntö säätelee maankäyttöä ja metsienhakkuita, paikallisviranomaiset saavat toimia alueillaan vapaasti, sillä lakien rikkomista ei valvota. Keskushallinnossa tiedetään harvoin, mitä paikallistasolla tapahtuu.

Laittomuuksia katsotaan myös sormien läpi. Paikallisviranomaiset voivatkin tehdä maista sellaisia sopimuksia kuin haluavat ja saada kauppojen hyödyn itselleen.

Sadan vuoden vuokra-aika

Plantaasimalleja on Laosissa kahdenlaisia. Etelässä vietnamilaiset yritykset vuokraavat suuren maa-alueen käyttöönsä pitkillä, 30–99 vuoden sopimuksilla. Yritykset tuovat alueelle kaiken tarpeellisen. Tuotteiden voitot valuvat ulkopuolisten käsiin.

Pohjois-Laosissa sen sijaan vuokra­sopimusviljely on yleistä. Kyläläiset tarjoavat yritykselle maan ja työvoiman, kiinalaisyritys puolestaan tarjoaa siemenet ja viljelytarvikkeet sekä markkinat tuotteille. Yritys ostaa raakakumin viljelijöiltä sovittuun hintaan. Aina sopimukset eivät toimi näin.

”On tapauksia, joissa yritys ilmoittaa olevansa tyytymätön kyläläisten työvoimaan ja korvaa heidät kiinalaisilla. Kyläläiset siirretään viljelmiltä syrjään. Pahimmissa tapauksissa yritys ei koskaan saavu ostamaan raakakumia, jolloin paikalliset ihmiset velkaantuvat ja menettävät omaisuutensa,” Saarinen kertoo.

”Lukutaidottomien viljelijöiden neuvotteluasema on olematon suuria yrityksiä vastaan.”

Laosin lainsäädännössä on määritelty, millaisille alueille plantaaseja saa perustaa. Niitä ei saisi perustaa tuotantometsiin eikä alueille, joita käytetään maanviljelyyn. Laissa on myös määritelty, millaisia korvauksia paikallisten kuuluisi saada, jos he menettävät toimeentulonsa kannalta olennaisia alueita. Suurin ongelma on, ettei lakeja valvota.

”Parhaita metsäalueita on luovutettu plantaasikäyttöön ja metsiä hakataan plantaasien tieltä. On käynyt myös niin, että plantaasisopimuksen perimmäinen tarkoitus on alunperinkin saada metsä raivattua. Kun arvokkaat puut on hakattu, plantaasia ei koskaan perustetakaan”, Saarinen kertoo.

Kuka puolustaisi maansa menettänyttä?

Laos on kommunistisen puolueen tiukasti hallinnoima maa, jossa kansalaisten järjestäytymistä ei katsota hyvällä. Paikallisten järjestöjen rekisteröityminen sallittiin maassa vasta vuonna 2009. Vain muutama paikallisjärjestö on saanut luvan toimia virallisesti. Niidenkin toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajatut, sillä ne eivät voi esimerkiksi kampanjoida.

Kansainvälisten järjestöjen tilanne on hieman paikallisia parempi. Niiden toiminta edellyttää puolueen lupaa ja läheistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Laos on herkkä ulkopuoliselle arvostelulle, joten pienikin särö yhteistyössä voi aiheuttaa järjestön maastakarkotuksen. 

Toistaiseksi yksittäisillä viljelijöillä ei ole juuri mahdollisuuksia puuttua kohteluunsa. Maan oikeusjärjestelmä toimii puutteellisesti ja paikallisviranomaiset ovat usein laittomassa toiminnassa mukana.

Riippumatonta mediaa ei ole ja paikalliset ihmiset ja järjestöt pelkäävät yhteistyötä ulkomaisten viestinten kanssa ilman hallituksen lupaa. Tämän takia esimerkiksi maansa menettäneiden paikallisten kertomuksia on vaikeaa saada kuuluviin.

Mekongin alue on yksi Suomen tärkeimmistä kehitysyhteistyön kohdealueista. Laosin talous on kasvanut huimasti viime vuosina ulkomaisten investointien turvin. Luonnonvaroista saatavat voitot eivät kuitenkaan poista maasta äärimmäistä köyhyyttä, mikäli ne valuvat maan ulkopuolelle.

Kansalaisyhteiskunnan ja maaolojen kehittäminen ovatkin avainasemassa, mikäli talouskasvun halutaan hyödyttävän myös paikallisia ihmisiä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!