Rio de Janeirossa juostiin slummirauhan puolesta

Noin 1500 juoksijaa osallistui 27. toukokuuta Rio de Janeirossa järjestettyyn Desafio da Paz -juoksuun. Viisikilometrisen rauhanjuoksun reitti kulki läpi Alemaon slummiklusterin.

Brasilia. Juoksuun osallistui alueen asukkaita, urheilijoita, sotilaita ja Rion turvallisuusvastaava Jose Mariano Beltrame. Tapahtuman järjestäneen AfroReggae-kulttuuri­ryhmän mukaan mukana oli myös entisiä huumekauppiaita. Reitti oli sama, jota huumevälittäjät käyttivät paetessaan sotilaspoliisin massiivista hyökkäystä marraskuussa 2010.

Häätö päätti vuosikymmeniä kestäneen, aluetta ja sen asukkaita terrorisoineiden huumeparonien valtakauden. Se oli osa Rion slummien rauhoittamiseen tähtääviä toimia, joiden merkittävä motiivi ovat Brasiliassa vuonna 2014 järjestettävä jalkapallon World Cup ja vuoden 2016 kesäolympialaiset.
Järjestäjien mielestä juoksutapahtuma on merkittävä myös slummien asukkaille. ”Juoksu nostaa jatkuvan väkivallan uhan alla eläneen yhteisön itsetuntoa”, totesi AfroReggaen perustaja Luiz Fernando uutistoimisto AFP:lle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!