Adoptiot Afrikasta roimassa kasvussa

Afrikasta muihin maanosiin adoptoitavien lasten määrä on kasvanut dramaattisesti – viimeisen kahdeksan vuoden aikana lähes 400 prosenttia.

Etiopia. Kansainvälisestä adoptiosta raportin julkaissut addisabebalainen African Child Policy Forum -järjestö varoittaa, että monessa Afrikan maassa riittävän lainsäädännön ja valvonnan puute avaa mahdollisuuksia lapsikaupalle.

Suurimalla osalla Afrikasta adoptoitavista lapsista on ainakin jompikumpi vanhemmista elossa. Jos lapsi on ihmiskaupan uhri, myyjänä on usein oma isä tai äiti.

Vuoden 2004 jälkeen 41 000 afrikkalaislasta on adoptoitu kotimaansa ulkopuolelle. Vuonna 2009 ja 2010 adoptoiduista lapsista kaksi kolmesta oli lähtöisin Etiopiasta, josta lähtee lapsia kansainväliseen adoptioon toiseksi eniten maailmassa. Ykkönen on Kiina.

Suurin osa lapsista adoptoidaan Yhdysvaltoihin. Addis Abebassa on 70 adoptiotoimistoa, joista 15 on keskittynyt välittämään lapsia ainoastaan Yhdysvaltoihin.

Yhä useampi adoptiolasta etsivä hakeutuu Afrikkaan, koska muualla lainsäädäntö on tiukentunut. Moni maa – Kiina mukaan lukien – on alkanut suosia kotimaista adoptiota.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!