Edelläkävijät

Rohkeat Laila Hussaini, Shakheela Abrahimkhel ja Shahgul Rezaie ovat raivanneet tilaa aloilta, jotka eivät perinteisesti ole kuuluneet afganistanilaisille naisille.

Teksti: Reetta NousiainenKuva: Reetta Nousiainen

PitkätTasa-arvoNaisetAfganistan

Taekwondovalmentaja Laila Hussaini

 Auringonsäteet siivilöityvät pienestä ikkunaluukusta nuhjuiseen kellarihuoneistoon Kabulin laitakaupungilla. Liikenteen äänet kantautuvat sisään. Pakokaasun lemu leijailee huoneeseen, kuiva katupöly laskeutuu ikkunasta sisään.

Kellarissa ovat alkamassa naisten taekwondotreenit. Valmentaja Laila Hussaini, 26, lakaisee pölyä tatamilta.

Vieressä nuoret naiset vetävät huiviensa yli taekwondopukuja päälleen. Pukuhuonetta ei ole, saati suihkuja, vessaa tai vesipistettä.

Mutta matto on.

Se on paljon enemmän kuin silloin, kun Hussaini aloitti taekwondon valmentamisen Kabulissa. Hänen treenisalinsa oli tyhjä varastotila, jossa oli kova betonilattia.

”Olin ihmeissäni, että tytöt pystyivät harjoittelemaan betonilla. He vastasivat, etteivät välitä kivusta – kunhan saavat treenata.”

Hussaini on paitsi valmentaja, myös taekwondomestari ja ensimmäinen nainen, joka on tuonut Afganistanille mitalin kansainvälisistä kisoista. Hussaini sai pronssia Pakistanissa pidetyissä Etelä-Aasian mestaruuskisoissa vuonna 2009. Sen jälkeen on tullut muitakin mitaleja. Kulta puuttuu vielä.

”Haluan olla ensimmäinen nainen, joka tuo Afganistanille kultaa.”

Äiti ohjasi taekwondon pariin

Hussainin mukaan afgaaninaisen elämässä on yleensä ainakin yksi mies, joka haluaa rajoittaa naisen elämää. Jollei se ole oma isä tai veli, se on aviopuoliso. Jos se ei ole aviopuoliso, niin sitten puolison veli tai isä.

Hussainilla ei ole ollut tätä ongelmaa. Päinvastoin, koko perhe, niin isä kuin veljetkin, ovat aina tukeneet ja rohkaisseet häntä.

Mutta se oli kuitenkin äiti, joka löysi tyttärelleen taekwondon. Tuolloin perhe asui vielä pakolaisena Iranissa.

”Olin kymmenvuotias ja valtavan kiinnostunut taistelulajeista.”

Kun perhe vuonna 2006 palasi Afganistaniin, maassa ei ollut ainuttakaan taekwondoa harrastavaa naista. Hussainista tuli lajin naispioneeri.

Palattuaan Afganistaniin isä anoi tyttärelleen jäsenyyttä paikallisessa taekwondoseurassa.

Jäsenyyden myötä tytär sai myös valtavasti huomiota.

”Monet tulivat seuraamaan ensimmäisiä harjoituksiani ihan vain siksi, että halusivat nähdä tytön, joka harrastaa lajia.”

Sata naista tatamilla

Huomiota Hussaini sai myös silloin, kun hän ensimmäistä kertaa meni opettamaan taekwondoa vain naisille avoinna olevaan kabulilaiseen puistoon. Moni epäili, ettei monikaan nainen uskaltautuisi paikalle. Toisin kävi.

Kymmenet tytöt halusivat liittyä harjoitusryhmään. Sillä tiellä Hussaini on yhä. Rivi pölyttyneitä pokaaleja harjoitussalin nurkassa muistuttaa valmennettavien menestyksestä. Jo kolmella on musta vyö. Lajia harrastaa Kabulissa noin sata naista.

Laila Hussaini on pystynyt taistelemaan itselleen Afganistanissa vakaan aseman omalla alallaan. Hän tietää, että läheskään kaikki naiset eivät pysty samaan.

”Toivoisin että naisten alistaminen loppuisi. Ennen kaikkea toivon naisille mahdollisuutta koulutukseen ja yliopisto-opintoihin.”

Kuten useimmat, myös Hussaini tahtoisi maahansa pysyvän rauhan. Mutta edes pahin vaihtoehto, sota, ei saisi häntä enää lähtemään kotimaastaan.

”En halua enää koskaan pakolaiseksi tai siirtolaiseksi. Olen sen kokenut ja tiedän, mitä se on. Siksi haluan pysyä Afganistanissa, aina.”

Toimittaja Shakeela Abrahimkhel

Se tapahtui vuosi ennen taleban-hallinnon kaatumista. Shakeela Abrahimkhel oli 17-vuotias kahden lapsen äiti, kun hänen töihin lähdössä ollutta miestään ammuttiin kotiportailla selkään. 

Mies kuoli vammoihinsa. Pian tämän jälkeen Shakeela huomasi olevansa raskaana.

Tytär ei ole koskaan nähnyt isäänsä, eikä murhaa ole koskaan selvitetty.

Nyt Abrahimkhel, 29, on Afganistanin valtakunnallisen tv-yhtiön, Tolo-television tutkiva journalisti ja yksi yhtiön kuudesta naistoimittajasta. Hän tekee juttuja korruptiosta, itsemurhaiskuista, lahjonnasta – kaikesta ikävästä.

Televisioyhtiön nimi ”tolo” tarkoittaa dariksi auringonnousua.

Kaikki Afganistanissa eivät ilahdu siitä, että arkaluontoiset asiat nostetaan päivänvaloon. Uhkauksia satelee kaikista suunnista.

”Kun teen jutun itsemurhaiskusta, saan uhkauksia talebaneilta. Kun teen jutun korruptiosta, uhkauksia tulee hallitukselta. Kun kritisoin poliisia, uhkaukset tulevat poliisilta.”

Silti Abrahimkhel haluaa jatkaa.
”Kun näen itsemurhaiskussa kuolleen isän lapset, tiedän, että haluan tehdä tätä työtä.”

Ääni sorretuille ihmisille

Leskeksi jäädessään Abrahimkelillä ei ollut koulutusta – niin kuin ei muillakaan taleban-hallinnon aikana varttuneilla afgaaninaisilla.

Heti vallanvaihdon jälkeen nuori nainen alkoi opiskella: kävi ensin lukion loppuun ja haki sitten yliopistoon.

”Sodan nähtyäni ymmärsin, että journalismin avulla voin antaa äänen sorretuille ja vaikuttaa vallanpitäjiin.”

Nyt Abrahimkhel on työskennellyt viisi vuotta tutkivana journalistina ja dokumentaristina kansallisella tv-kanavalla. Edellisen dokumenttinsa hän teki Kiinan muslimiyhteisöistä.

Naisen tai journalistin – puhumattakaan naisjournalistin – elämä Afganistanissa ei ole helppoa eik äturvallista. Mutta motivaatio on kova, ja syyt löytyvät läheltä, oman työmatkan varrelta.

”Afganistanille on annettu miljoonia dollareita lasten koulutukseen. Jatkan työtäni, koska näen päivittäin kadulla lapsia, jotka ovat matkalla töihin tai tapaan perheen, jolla ei ole ruokaa, koska isä kuoli itsemurhaiskussa.”

Abrahimkelin mukaan maan tulevaisuus näyttää synkältä. Sota ei ratkaissut mitään.

Turvallisuus on Afganistanissa suurin huoli, kaikille.

”Turvattomuus on kaikkien murheiden ja surun äiti. Nykyisin edes pojat eivät pääse maaseudulla kouluun, koska koulut joko suljetaan tai koulumatka on liian vaarallinen kulkea.” 

Kansanedustaja Shahgul Rezaie

Emme valinneet tätä taistelua. Silti meidän on taisteltava.”

Shahgul Rezaie, 32, puhuu monen afganistanilaisen naisen suulla. Hän on toisen kauden kansanedustaja maassa, jossa nainen ei vielä kymmenen vuotta sitten saanut opiskella yliopistossa. Hän on nähnyt myös sen ajan.

Hän tietää, mistä puhuu.

Rezaie on syntynyt Kabulissa, mutta kasvanut Ghaznin provinssissa, runsaat sata kilometriä pääkaupungista lounaaseen. Kabuliin hän palasi yliopiston ja oikeustieteiden opintojen vuoksi.

Vuodesta 2005 Rezaie on säätänyt lakeja maansa parlamentissa, Afganistanin tärkeimmässä perustuslaillisessa elimessä.

Politiikasta hän kiinnostui jo kouluvuosina.

”Näin miten naiset kärsivät taleban-hallinnon aikana. Silloin naisten ei ollut mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan.”

Paljosta on kiittäminen Rezaien isää, joka kannusti tytärtään kouluaikoina ja ensimmäisissä vaaleissa. Aika ei ollut helppo: epäilijöitä riitti, ja monenlaisia uhkauksia tuli. Vaikeimpinakin aikoina isä tuki tytärtään.

Ja Rezaie tuli valituksi, myös toisen kerran.

”Toiset vaalit olivat tärkeät. Jos olisin hävinnyt, olisin vienyt monien tyttöjen uskon naisten kykyihin. Nyt saatoin osoittaa, että olen ansainnut paikkani.”

Turvattomuus suurin ongelma

Shahgul Rezaie on nuori, muttei niin nuori, ettei muistaisi kymmenen vuoden taakse. Silloin talebanit pitivät maassa valtaa ja naisten paikka oli kotona. Naiset eivät päässeet yliopistoihin, eivät julkisiin virkoihin, eivät saaneet liikkua ulkona yksin.

Kymmenessä vuodessa Afganistanissa on tehty paljon muutakin kuin sodittu. Yhtä taistelua on käyty kotirintamalla, ja taistelu naisten oikeuksista on myös tuottanut tulosta.

Nyt tytöt voivat opiskella yliopistossa, muuttaa maaseudulta yksin jopa pääkaupunkiin. Naiset voivat toimia valtion viroissa ja tyttökoulujen rehtoreina. Naiskansanedustajia maassa on 68 eli 27 prosenttia kaikista edustajista. Naispuolisia ministereitäkin on kolme.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävä. Shahgul Rezaien mukaan naisten suurin ongelma on turvallisuus.
”Afganistanilaiset naiset joutuvat kohtaamaan edelleen paljon parisuhdeväkivaltaa.”

Vuonna 2008 tehdyn haastattelututkimuksen mukaan yli 85 prosenttia afgaaninaisista on kokenut elämänsä aikana väkivaltaa. Vuonna 2009 rekisteröitiin noin 2000 naisiin kohdistunutta väkivaltatapausta.

Rezaie puhuu myös naisten polttoitsemurhista, joiden taustalla on usein perheväkivalta. Paljon naisia on vankiloissa moraalirikosten vuoksi – esimerkiksi siksi, etteivät ole halunneet mennä naimisiin perheen valitseman miehen kanssa, vaan ovat paenneet.

Pelolle ei pidä antautua

Naiset kohtaavat väkivaltaa myös kaduilla ja julkisissa tiloissa.

Shahgul Rezaie ei pelkää väkivaltaa, eikä pelkää puhua julkisesti vakaumuksensa puolesta. Uhkauksia on tullut, ja tulee edelleen. Viime vuosina naiskansanedustajia kohtaan esitetyt uhkaukset ovat yleistyneet.

Väkivallan uhasta huolimatta Rezaie asuu tavallisessa talossa, ilman turvamiehiä ja vartijoita Kabulissa, jossa jokainen, jolla on vähänkin rahaa, sijoittaa ensiksi turvallisuuteensa.

Afganistan on jälleen kerran suuren muutoksen edessä. Yhdysvallat on ilmoittanut vetävänsä joukkonsa pois maasta vuoden 2014 loppuun mennessä. Myös suomalaisjoukot kotiutetaan samassa aikataulussa.

Presidentti Hamid Karzai on aloittanut neuvottelut taleban-joukkojen kanssa. Talebanien vallan kasvaminen huolestuttaa Rezaieta eniten. ”Pelkään, että olemme vaarassa menettää kaiken sen, mitä olemme kymmenen vuoden aikana saavuttaneet.”

Viimeksi hiljattain eräs Rezaien mieskollega parlamentissa ehdotti, että naisedustajien pitäisi olla istuntojen aikana toisessa huoneessa.

”Tällainen ei vain kerta kaikkiaan ole mahdollista. Ei enää.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!