Aloittelevan kokin epätoivo

Ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen on vaikea prosessi, eikä vähiten jos kokkaaminen on vierasta. Tätä helpottamaan on tarjolla yksinkertaisia ohjeita aloitteleville kulinaristeille.

Teksti: Mikael Helenius

LyhyetKulttuuri

Syksyllä monen nuoren elämä muuttuu radikaalisti, kun edessä on muutto ensimmäiseen omaan kotiin.

Vanhempien huomasta poistuminen voi olla rankka prosessi, jos pesukoneen käytön salatiede ei ole entuudestaan tuttua, laskujen summat tuntuvat surrealistisilta ja puhkirymytyt vaatteet pitäisi parsia itse kasaan.

Tilanne on erityisen musertava jos kauha on tähän asti pysynyt ainoastaan äidin kädessä. Kun uuteen kotiin asettuessa rahat on jo kulutettu ulkona syödessä ja joutuu lopulta kasvokkain tuimasti tuijottavan, tyhjän paistinpannun kanssa, menee kokemattomalta kulinaristilta helposti sormi suuhun. Eikä sitä voi syödä.

Onneksi tätä varten on olemassa matalan oppimiskynnyksen reseptejä, joissa helppovalmisteisuus kohtaa huokean hinnan. Yksinkertaisillakin ruoka-aineilla saa loihdittua passelia murkinaa, joiden parissa ovet ravitsemusopin monimuotoiseen maailmaan avautuvat.

Reseptit ovat toisen aloittelevan kokin hyviksi havaitsemia.

Kasviskastike

2 sipulia
Pieni kesäkurpitsa
Pieni paprika
Säilykepurkki pavunituja suolaliemessä
Pakastevihanneksia
2 dl ruokakermaa

Kuori ja pilko sipulit pieneksi silpuksi. Paloittele paprika ja leikkaa kesäkurpitsasta alle sentin paksuisia siivuja. Lisää ainekset pannulle ja paista öljyssä muutaman minuutin ajan kunnes ne ovat pehmeitä ja kellertäviä.

Lisää pannulle jonkin aikaa pöydällä sulatetut pakastevihannekset. Paista noin viisi minuuttia, riippuen pakastevihannesten paistoajasta. Lisää ruokakerma ja pavunidut. Mausta suolalla, pippurilla ja meiramilla. Anna hautua jonkin aikaa.

Lisukkeena käy esim. puuroutumaton riisi.

Linssi-kookos-tomaattikeitto

1 dl vettä
2 dl maustettua ruokakermaa
Purkki (n. 400 g) yrteillä maustettua tomaattimurskaa
Purkki (n. 300 g) esikypsennettyjä punaisia linssejä
Säilykepurkki (n. 200 ml) kookosmaitoa
Kasvisliemikuutio

Lämmitä vesi kasvisliemikuution kanssa. Kun kuutio on liennyt veteen, lisää tomaattimurska. Mausta sitruunapippurilla ja suolalla. Lisää kookosmaito ja ruokakerma. Sekoita ja anna hautua muutama minuutti. Lisää linssit ja anna hautua viisi minuuttia.

Nauti leivän kanssa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!