Että uskaltaisi pitää kädestä

Ndumie Funda on taistellut reilun vuosikymmenen lesbojen oikeuksien puolesta Etelä-Afrikan köyhimmissä slummeissa. Se tarkoittaa, että kaikkina iltoina hän ei voi palata omaan kotiinsa.

Teksti: Anna LehtoKuva: Jarkko Mikkonen

PitkätIhmisoikeudetTurvallisuusEtelä-Afrikka

Talo on pieni, Suomessa sitä kutsuttaisiin kaupunkikaksioksi. Ulkoseinät on maalattu liiloiksi ja katto on tiilenvärinen. Ulko-ovi avautuu suoraan olohuoneeseen, pieni keittonurkkaus on huoneen kulmassa. Seinät ovat lämpimän keltaiset. Olohuoneen hyllyillä on printteri, stereot ja valokuva talossa asuvasta pariskunnasta. Siinä ovat Ndumie Funda ja hänen partnerinsa Sina.

Ndumie Funda istuu vakavana sohvalla.

”Kun tämä asia ei ole ihan puolen tunnin juttu”, hän sanoo.

Ja miten olisikaan? Olemme tulleet tekemään juttua Kapkaupungin äänekkäimmästä, mutta myös ristiriitaisimmasta lesboaktivistista.

Funda haluaa tietää keitä olemme, mistä tulemme, mitä teemme. Kyse ei ole siitä, etteikö hän olisi tottunut toimittajiin. 38-vuotias nainen on tottunut puhumaan medialle, mutta se ei tarkoita että hän luottaisi kaikkiin tuntemattomiin.

Funda ja hänen puolisonsa Sina asuvat Nyangan townshipissa Kapkaupungissa. Lähiöön pääsee lentokentälle johtavalta moottoritieltä, joka pudottaa vierailijan keskelle hökkelikylää. Tienristeyksessä paistetaan lammasta avotulella, autot tööttäilevät, konttiin rakennetuissa liikkeissä myydään matkapuhelinliittymiä ja letitetään hiuksia.

Katujen molemmin puolin on tuhansia samanlaisia kaksioita. Slummin laitoja taas täplittävät tuhannet peltihökkelit, kaikkein köyhimpien kodit. Vaikka apartheidista on päästy parikymmentä vuotta sitten, ovat Nyanga ja muut slummit yksinomaan mustien tai värillisten asuttamia.

Julkisuus on iso riski

Etelä-Afrikassa raiskataan eniten naisia koko maailmassa. Viime vuosina lesbojen raiskaukset ovat saaneet yhä enemmän mediahuomiota. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 31 eteläafrikkalaista naista on kuollut seksuaalisen suuntautumisensa takia. Kukaan ei tiedä tarkalleen lesbojen ja homojen raiskauksien määrää, mutta aktivistit kertovat tapauksia tulevan ilmi yhä enemmän.

Niin kutsuttuja korjaavia raiskauksia tapahtuu juuri townshipeissä eli slummeissa, joissa vallitsevat perinteiset arvot. Townshipissa nainen on nainen ja mies on mies. Lesbot ja homot ovat hiljaa elämästään, tai riskeeraavat kohtalonsa astumalla julkisuuteen.

Funda on yksi tunnetuimmista julkisuuteen astuneista aktivisteista. Hän sanoo auttaneensa yhteensä paria kymmentä naista. Hän on ottanut heitä luokseen asumaan ja yrittänyt hoitaa heidän asioitaan ilman suurten järjestöjen laki- tai terveyspalveluja.

Kotimatka vaihtuu joka päivä

Palaamme muutaman päivän päästä takaisin Nyangan slummiin. Funda haluaa tavata meidät poliisiasemalla. Sieltä seuraamme hänen autoaan takaisin liilalle talolle.

Funda valitsee joka päivä eri reitin kotiin. Tänään tie on ollut pitkä, sillä edellisenä iltana hän on paennut uhkauksia useiden satojen kilometrien päähän.

”He uhkailivat opettavansa minulle läksyni.”

Tämä ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun Funda on paennut uhkailijoita. Mutta hän palaa aina.

Näillä nurkilla on raiskattu useita mustia lesboja, mutta myös järjestetty Etelä-Afrikan ensimmäinen mustan kaupunginosan pride-kulkue. Siihen osallistui myös kaupungin pormestari.

Voi sanoa seksuaalivähemmistöjen todella taistelevan oikeuksistaan täällä.

Tuolla on grillipaikka Mzoli’s, joka ei syrji homoja. Tuossa taas on kaupan takapiha, jolta löytyi raiskauksen uhri pahoinpideltynä.

”Synnyin itse 1970-luvulla, jolloin seksuaalinen suuntautuneisuuteni oli tabu. Minut leimattiin ehkä poikatytöksi, mutta en itse puhunut asiasta.”

Funda sanoo olleensa aina aktivisti; nuorena sosialisti ja mukana taistelussa apartheidia vastaan.

Vieläkään lesbous ei ole Fundan mielestä poliittinen kysymys. Tavoitteena on se, että ihmiset saisivat elää omina itsenään.

Funda on varma, että hänen perheensä tiesi jo varhain hänen pitävän tytöistä.

”Äitini osti minulle tyttöjen vaatteita, mutta en halunnut pitää niitä. Kyllä hän tiesi. Nykyään äitini on asian kanssa sujut. Olen yrittänyt osoittaa heille, ettei seksuaalinen suuntautumiseni muuta minua ihmisenä. Sitä paitsi, pidän itseäni maailman lapsena. Perheeni ei omista minua.”

Funda keskittyi koulunkäyntiin ja työskenteli myöhemmin markkinoinnin parissa. Vielä 2000-luvun alussa hän eli townshipissä itsenäistä elämäänsä, eikä pitänyt lesboudestaan suurta ääntä.

Sitten hän tapasi Nosizwen.

Kaduilta toimistotaloihin

Nosizwe oli joukkoraiskattu aseella uhaten. Raiskaajat tartuttivat häneen hivin, johon Etelä-Afrikassa viitataan usein sanalla the virus. Nosizwen sairaudesta huolimatta Funda rakastui tähän ja he elivät yhdessä, kunnes Nosizwe kuoli vuonna 2007.

Seuraavana vuonna Funda perusti Luleki Sizwe -järjestönsä auttamaan lesboja townshipeissä, ruohonjuuritasolla.

Lesbojen raiskaukset ja seksuaalivähemmistöjen kohtelu on herättänyt sen verran huomiota, että tilannetta parantamaan on perustettu eri järjestöistä koostuva ryhmä. Mutta isojen järjestöjen ja Fundan näkemykset eivät aina istu yhteen.

”Ihmiset haluavat valtaa. Jotkut perustavat järjestöjä vain päästäkseen asemiin. Monet järjestöt eivät kuitenkaan ole läsnä townshipissä.”

On selvää, että isompien järjestöjen ja Fundan välillä on jännitteitä. Osa Fundankin auttamista naisista on kääntänyt selkänsä ja hakenut apua Kapkaupungin keskustan tornitaloissa majapaikkaansa pitävistä järjestöistä. Riitaa tuntuu olevan siitä, halutaanko seksuaalivähemmistöjen asia hoitaa Fundan tapaan suureen ääneen mediassa vai hiljaa toimistoissa ja lakituvissa.

”Haluan painostaa hallitusta ja yhteiskuntaa. Mutta en halua, että seksuaali­vähemmistöjä kohdellaan jotenkin erityisesti. En pidä ihmisten lokeroinnista.”

Ajamme ohi samanlaisten pienten talojen, joissa Funda itse asuu. Hän osoittaa kadunkulmia, sillan alusia ja kauppojen takapihoja, joissa lesboja on raiskattu.

”Näitä tarinoita ei ole kerrottu missään.”

Sallittua, muttei siedettyä

Vaikka homous ei ole Etelä-Afrikan laissa kiellettyä, jopa poliisi suhtautuu välinpitämättömästi seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaan väkivaltaan

”Eräänkin raiskauksen kohdalla poliisi kehotti meitä sopimaan asian raiskaajan perheen kanssa. Ja tuomiot raiskauksista, kaiken kunnian riistämisestä ovat 4–10 vuotta. Jos ammut Etelä-Afrikassa sarvikuonon, saat elinikäisen!”

Fundan puhuessa raiskauksista hänen äänensä nousee. Hän seisoo hajareisin tuulta vasten ja haastaa yleisönsä kysymällä lauseidensa perään, onko hän oikeassa.

”Ihmisarvo on täällä olematon”, hän jatkaa.

Olemme päätyneet Khayelitsan oikeustalolle. Tämä township on yksi Kapkaupungin pahamaineisimmista. Khayelitsassa neljä miestä raiskasi ja puukotti 19-vuotiaan jalkapalloilijan Zoliswa Nkonyanan. Jos Zoliswa ei olisi ollut avoimesti lesbo, eläisi hän ehkä edelleen. Viime vuonna tekijät saivat rangaistuksensa. 18 vuotta vankeutta kukin. Se oli voitto Fundalle ja muille aktivisteille.

”Odotimme oikeustalon ulkopuolella. Päätöksen tultua halailimme”, Funda kertoo.

Äkkiä hän käännähtää, kun kuulee huutoja takaamme. Viereisellä kentällä pelataan jalkapalloa. Fundalla on hyvä syy pysyä valppaana, sillä yksi oikeudenkäynti ei vielä muuta koko maan asenteita.

Vaikka Etelä-Afrikassa on mantereen edistyksellisin laki eikä homous ole kiellettyä, ei se näy townshipien asenteissa. Etelä-Afrikassa saa laillisesti vaikka rekisteröidä parisuhteensa, mutta se ei estä uhkailijoiden tunkeutumista kotiin keskellä yötä. Kotona odottaa Sina, josta puhuessa saarnaajan tavoin puhuva Funda pehmenee. Hän kertoo melkein punastellen, kuinka he tapasivat.

”Sina oli nähnyt minut jossakin puhumassa. Sitten hän vain soitti minulle. Olin aivan ihmeissäni, että kuka tämä nainen on.”

Nyt naiset ovat olleet yhdessä kolme vuotta ja suunnittelevat naimisiinmenoa varsin perinteiseen tyyliin.

”Ennen kuin menemme naimisiin, minut täytyy esitellä virallisesti Sina perheelle ja kuolleille sukulaisilleni. Siihen liittyy seremonia. En itse usko näihin juttuihin, mutta teen sen Sinan takia.”

Palaamme liilalle talolle. Funda pyytää meitä sisään ja avaa julisteen, joka on tehty seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kampanjoimiseen. Julisteessa Funda hymyilee sylikkäin puolisonsa kanssa.

”Asiat ovat menneet eteenpäin, nyt on helpompaa. Mutta meidän tulisi olla näkyvämpi osa yhteisöä.”

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!