"Tontti ei ole myytävänä"

Kampalassa liikkuu huijareita, jotka ovat valmiita myymään toisen kodin pahaa-aavistamattomille kodinetsijöille.

Teksti: Anne HeinonenKuva: Anne Heinonen

PitkätIhmisoikeudetUganda

Ugandan pääkaupungin Kampalan sivutiellä ison tontin multaan isketty valkoinen kyltti ihmetyttää viikkojen ajan. ”Plot not for sale”, se julistaa. Tontti ei ole myytävänä.

Päivittäin pihan ohi kulkiessani mietin, miksi ihmeessä kukaan pystyttää kyltin, jollei ole myymässä mitään. Laittaa siihen vielä puhelinnumeronsakin. Kovin paljon vaivaa sen vuoksi, ettei halua tontilleen huomiota.

Lopulta kerron ihmetyksestäni ystävälleni.

Selitys on looginen: Kampalassa, niin kuin monessa muussakin maailman kaupungissa, liikkuu huijareita, jotka ovat valmiita ottamaan jättipotit pahaa-aavistamattomilta kodinetsijöiltä.

He mainostavat myyvänsä hyvällä alueella olevaa tonttia, tulevat esittelemään sen sopivana päivänä ja näyttävät vielä suhteellisen uskottavia papereitakin.

Tontti vain ei ole heidän.

Maissipellon keskelle kyltin iskeneet maanomistajat ovat siis halunneet tehdä selväksi ohikulkijoille, ettei näitä pelejä kannata pelata heidän tontillaan.

Kun kyltin salaisuus on selvinnyt, alan nähdä niitä muuallakin. Täälläkin on ehkä yritetty huijata jonkun rahoja. Ehkä talovahti on lahjottu päästämään asunnonkatsojat sisälle omistajien poissa ollessa. Ainakin monessa tositarinassa talovarkaaksi on paljastunut talon yövartija, joka on halunnut saada pikavoiton joko pienen palkan, ilkeän talonomistajan tai pahan luonteensa takia.

Ja kun asioita sitten joudutaan selvittämään, talon omistajienkin on pakko osallistua aikaa vievään oikeusprosessiin.

Kun eräänä päivänä ajan kylttitalon ohi pyörälläni, päätän pysähtyä ottamaan kuvan. Pihan toisella puolella on vartija, jonka vinkkaan paikalle. Pyydän lupaa kuvata maissinvarsien peitossa olevaa kylttiä.

Kuvaamiseen menee lopulta yli puoli tuntia. Vartija ei suostu pyyntööni, jollei hän saa lupaa talon omistajalta. Hänellä ei tietenkään ole puhelimessaan puheaikaa, joten hän pirauttaa nopsaan, niin että omistaja tietää soittaa hänelle takaisin.

Kun omistaja soittaa, hänellä ei ole mitään kuvaamista vastaan. Kunhan kuvassa ei näy muuta kuin kyltti, etten vain ala kaupata heidän tonttiaan ottamani valokuvan avulla.

Vartija vartioi vierestä, että rajaus on sovitunlainen.

Olen varma, että ainakin tämä talo on turvassa huijareilta, kunnes vartija pyytää pientä palk­kiota palveluksestaan. Kerron miehelle, että hän teki työtään ja saa siitä palkan omistajalta. Hän väittää käyttäneensä paljon puheaikaa asian selvittämiseen. Muistutan, että hänen puheaikansa oli jo loppu kun tulin paikalle. Hän pysyy kuitenkin tarinassaan ja viittaa siihen, kuinka muut työt jäivät tältäkin ajalta tekemättä.

Annan hänelle pienimmän setelin, minkä taskustani löydän. Sellaisen, jolla saa ostettua pari lähipuussa kasvavaa avokadoa. Mies on kuitenkin periaatteessa naapurini.

”Kas näin, näetkö?” hän toteaa raha kädessään. ”Näin tämä toimii. Minä autan sinua ja sinä autat minua. Ensi kerralla kun kaipaat apua, minä voin vuorostani auttaa sinua.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!