Kaksi aikuista

Tommy Lindgren pohtii kolumnissaan ikääntymistä.

Teksti: Tommy Lindgren

Näkökulmat

Täytin kesäkuussa 36. Kolmekymmentäkuusi. Yhdeksällä jaollinen luku, ja siksi minulle oudolla tavalla tärkeä.

En ole koskaan ollut perso matemaattiselle ajattelulle, mutta tasan yhdeksän vuotta sitten pienen yksiön vielä pienemmässä suihkukomerossa Helsingin Pietarinkadulla koin oman hehkulamppuhetkeni. Oudon ja harvinaisen.

Olin 27-vuotias. Havahduin huomaamaan, että yhdeksällä jaollisen luvun sisältämistä numeroista (kaksi ja seitsemän) ynnäämällä tulee summaksi yhdeksän. Kävin saman tien kertotaulua läpi: 36, 45, 54, 63, 72… Aina sama juttu.

Jatkoin suihkusta päästyäni harjoitusta laskukoneella. Huomasin säännön pitävän myös, kun kertoo minkä tahansa luvun yhdeksällä. Vaikkapa 39 432 098. Kun tulon 354 888 882 numeroita ynnäilee yhteen, saa yhden yhdeksikön (5+4) sekä kertaalleen luvut 27 (3+8+8+8) ja 18 (8+8+2). Jälkimmäiset jakautuvat tietenkin yhdeksiköiksi.

Joku matematiikkaa opiskellut osaisi varmasti selittää, mistä on kyse. Tai kertoa, ettei oivallus ole edes erityisen ihmeellinen. Samapa tuo. Itse olen jäänyt lähinnä miettimään, miten omat aivot voivat joskus yllättää, ja miten helposti arjen keskellä voi päähän tärähtää vahva tuntu elämän outoudesta. Selittämättömän kokemusta ei myöskään vähentänyt se tosiasia, että asuin asunnossa numero 99.

Nyt kertotaulussa on muljahtanut ympäri yksi yhdeksikkö lisää. 36-vuotiaan mieleni täyttää ajatus kahdesta eletystä täysi-ikäisestä elämästä. Se on jo enemmän kuin kuolemanpelkoisena nuorena miehenä osasin toivoa.

Kun täytin 18, vaihto-oppilasvuosi Kaliforniassa lähestyi loppuaan. Täysi-ikäistymisen hetkellä olin vaihtariäitini ja -veljeni kanssa kesälomaviikonloppua viettämässä San Diegossa. Veljeni Loren kehotti ostamaan kaupasta röökiä ja Playboy-lehden. Naurettiin. En ostanut.

Rakas vaihtariäitini kuoli sairauden uuvuttamana ihan liian varhain tänä kesänä. (20. heinäkuuta. 2+0+7.) Veljeni kanssa olemme todella läheiset, ja moni minuun juurtunut asia on peräisin tuolta vuodelta. Ristiriitainen suhde Amerikkaan, intohimo musiikkiin ja kieleen, juoksuharrastus sekä vahva kokemus tälle planeetalle mahtuvien maailmojen eroista ja samankaltaisuuksista.

Toivottavasti niistä maailmoista ehtii seuraavan 18 vuoden aikana oppia paljon lisää. Ennen kuin ynnäillään yhdeksikköjä 54-vuotiaana.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Tommy Lindgren

Kirjoittaja on Don Johnson Big Bandin solisti.