Andenesista lähtevillä valasretkillä nähdään lähes aina valaita. Jos valaat pysyttelevät piilossa, tarjotaan turisteille uusi retki tai rahat takaisin.

Rakkaudesta valaisiin

Norjassa valaan voi nähdä meressä – ja lautasella. Merten jättiläistä kunnioittavat niin luontoturistit kuin valaanpyytäjätkin.

Teksti: Satu HotakainenKuvat: Trond Trosdahl

PitkätYmpäristöEurooppaLänsi-EurooppaNorja

Geir Maanin alus puskee päin aaltoja kohti avomerta. Ihmiset painautuvat kannella laitaa vasten ja kiinnittävät katseensa horisonttiin. Aaltojen voima saa vatsan kääntymään ympäri.

Samalla kun Maan keskittyy ohjaamaan alusta hän kuuntelee vedenalaista elämää kuulokkeet korvillaan. Vihdoin kaiuttimesta kuuluu naksumista, aivan kuin kahta kiveä hakattaisiin yhteen.

Maan kääntää aluksen kohti valaiden ääntelyä, pysähtyy, ja jää odottamaan.

Pian etsimen läpi näkyy yläviistoon kohoava vesisuihku, joka paljastaa pinnan alla piilottelevan 14-metrisen kaskelotin.

Sormi painautuu laukaisimelle. Harppuunan ujelluksen sijaan ilman täyttävät kameran sulkimien räpsähdykset ja turistien ihastuneet kiljahdukset.

Pohjois-Norjassa Vesterålenin alueella aaltojen uumeniin sukeltanut valas on onnekas. Kaskelotti ei rotunsa puolesta kuulu pyydettävien valaiden joukkoon. Siksi sen kelpaa tulla esittelemään vesisuihkuaan ja komeaa pyrstöään turisteille.

35-vuotias Glen-valas on Maanin vanha tuttu. Glen on tottunut turisteihin ja malttaa hengitellä pinnalla kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen se katoaa taas meren syövereihin ja viipyy siellä noin viisikymmentä minuuttia.

Kun Vesterålenin alue aikoinaan avattiin valaanpyynnille, samoilla vesillä liikkui sekä valaanpyyntialuksia että turistiveneitä. Maan kertoo, kuinka kerran valasretkellä ollut turistiryhmä huomasi lähistöllä valaanpyyntialuksen.

”Harppuunaa ohjaava mies näytti todella keskittyneeltä, hän tähtäsi merelle. Ajattelin, että ei kai hän sentään ammu, kun olin siinä vieressä laiva täynnä turisteja. Kuului pamahdus, ja turistit tietenkin kyselivät, osuiko harppuuna valaaseen”, Maan muistelee.

Kotimatkalla Maanin turistilaiva ohitti saman valaanpyyntialuksen. Valaanpyytäjät olivat jo ehtineet raahata valaan kannelle ja paloittelivat sen lihaa.

Turistit todistivat kirveen heilumista. Tapauksesta otetut kuvat ja tarinat värittyivät matkalla ja ne julkaistiin ympäri maailmaa.

Vihattu ammatti saa varpailleen

Valaanpyytäjä Truls Soløytä ei ole helppo tavoittaa. Hän vaikuttaa edelleen varautuneelta istuutuessaan kahvilan pöytään Rambergissa, Lofooteilla.

”Isäni oli valaanpyytäjä. Itse olen työskennellyt valaanpyyntialuksella 12-vuotiaasta lähtien”, 59-vuotias Soløy kertoo.

Miehellä on syy nuivaan asenteeseensa: hänen ammattiaan on harvemmin käsitelty mediassa myönteisessä valossa. Kukaan ei jaksa olla alvariinsa puolustuskannalla.

Norjassa valaanpyynnille on asetettu kansallinen kiintiö. Tänä vuonna valasjahtiin lähtevät 17 alusta saavat pyydystää yhteensä 1 286 lahtivalasta. Kiintiötä ei välttämättä pyydetä täyteen.

Viime vuonna valaita metsästettiin vain 465, tänä vuonna valaita oli elokuuhun mennessä joutunut harppuunan ruuak­si reilut 480. Pohjois-Atlantissa uiskentelee arviolta yli 100 000 lahtivalasta.

Pyyntimäärät ovat laskeneet melko rajusti sitten vuoden 1980, jolloin 1900 lahtivalaan kiintiö pyydettiin täyteen.

Valaanpyyntiä valvoo Kansainvälinen valaanpyyntikomissio. Komissio (IWC) kielsi kaupallisen valaanpyynnin vuonna 1986.

Valaanpyynti lopetettiin Norjassa vuonna 1987. Kieltoa kunnioitettiin kuitenkin vain vuoteen 1993 saakka.

Valasjahtiin lähdetään vain tyynellä säällä

Toisin kuin maailman suurin hammasvalas kaskelotti, lahtivalas on hankala havaita. Hetulavalaiden ryhmään kuuluva lahtivalas ei paljasta sijaintiaan tuottamalla naksuvaa ääntä.

Jotta lahtivalas on mahdollista huomata, täytyy olla tyyni sää. Valas on ylhäällä vain reilun sekunnin. Sen jälkeen se sukeltaa syvälle ja on poissa 10–15 minuuttia. Tuulisella säällä lahtivalasta on mahdoton nähdä.

Kun lahtivalas on saatu tähtäimeen, sitä kohti lähetetään harppuuna, jonka päässä on kranaatti. Kranaatti räjähtää upotessaan valaan sisään ja metsästäjä toivoo valaalle salamannopeaa kuolemaa.

”Noin 80–85 prosenttia valaista kuolee heti. Loput kuolevat minuutin, parin kuluessa. Noin yksi prosentti saattaa elää kauemman kuin kymmenen minuuttia”, Truls Soløy selittää.

Kun valas on kuollut, se nostetaan kannelle ja siitä poistetaan osat, jotka eivät kelpaa ihmisen ruuaksi. Jätteet palautetaan laidan yli luontoon. Lihan täytyy maata kannella 26 tuntia, jotta se jäähtyy.

Kun liha on jäähtynyt, se paloitellaan suuriksi, noin 50 kilon palasiksi ja laitetaan kannen alle jäihin. Siellä se voi olla kaksi tai kolme viikkoa. Paloiteltu liha odottaa tehtaalle pakattavaksi viemistä ja  samaan aikaan laivan uumeniin saatetaan lisää valaita.

Pieneen, noin neljäntoista metrin mittaiseen alukseen mahtuu korkeintaan viiden tai kuuden valaan lihat. Niistä korkeintaan kolme on yhtä aikaa kannella. Suurimmissa 38-metrisissä laivoissa voi Soløyn mukaan olla 10–14 valasta kannella.

Asia on pihvi

Valaat seuraavat Norjassa alukselta pöytään. Lautasellani on tummalihainen pihvi. Leikkaan siitä varovaisesti pienen palasen ja maistan. Ei hassumpaa. Liha on rasvatonta, mehukasta ja siinä on ihana, grillatun pihvin maku.

Jotenkin on kuitenkin huono omatunto, vaikka valaspihviä ei tarvitse Lofooteilla ostaa salamyhkäisesti tiskin alta.

Tuote on lähes jokaisen ravintolan listalla ja marketin pakastealtaassa. Myös tienvarsilla on siellä täällä pahvikylttejä, joissa mainostetaan valaanlihaa. Hinta on 95 kruunua eli noin 12 euroa kilolta. Kuluttajat vaikuttavat rinnastavan valaanlihan nautaan, possuun tai kalaan.

Truls Soløy on alun epäluuloisesta asenteestaan huolimatta rauhallinen ja ystävällinen mies. Hänestä huokuu kunnioitus valaita kohtaan.

”Me rakastamme valaita”, hän sanoo, eikä kuulijalla ole syytä epäillä tunteen aitoutta. Niin lämpimästi hän kuvailee lahtivalaiden älykästä ja uteliasta luonnetta ja kohtaamisiaan äiti- ja lapsivalaiden kanssa.

”Emme tietenkään tapa valasta, jos sillä on jälkeläinen mukana. Olemme hyvin varovaisia.”

Soløy uskoo, että kielteiset asenteet valaanpyyntiä kohtaan tulevat ajoilta, jolloin norjalaiset pyysivät sinivalaat, sillivalaat ja ryhävalaat lähes sukupuuttoon.

”Tämä teurastaminen ihmisillä on mielessä, kun he tuomitsevat valaanpyynnin eikä se, miten norjalaiset nykyisin pyytävät valaita.”

Näyttääkin siltä, että lahtivalaat eivät ole kuolemassa sukupuuttoon. Sen sijaan niiden pyytäjät ovat.

”Valaanpyynnistä ei saa hyvin rahaa. Siksi monet alukset ovat lopettaneet toimintansa. Kun vuonna 1993 pyynti aloitettiin taas uudelleen, aluksia oli 36. Nyt niitä on enää 17.”

Pyytäjäkadon ovat huomanneet myös ennen valaan metsästystä raivokkaasti vastustaneet järjestöt. Greenpeacen Norjan konttorin johtajan Truls Gulowsenin mukaan järjestön ei ole syytä puuttua asiaan. Valaan metsästys vaikuttaa olevan nopeasti kuoleva ala ilman järjestön myötävaikutustakin.

Melu karkottaa valaat

Pohjois-Atlantissa on aiempaa vähemmän kaskelotteja. Alueellinen väheneminen voi olla luonnollista ja voi olla seurausta valaiden omasta käytöksestä. Uhkiakin toki on.

Norja harkitsee Vesterålenin alueen avaamista öljynporaukselle.  Aluetta tutkitaan seismisin kokein. Tämä tarkoittaa sitä, että merenpohjaan lähetetään valtavan vahvoja ääniaaltoja, joilla voidaan paikantaa öljyesiintymiä.

Siihen, että öljy vaikuttaisi valaisiin, ei tarvita onnettomuutta. Pelkästään öljyn poraamisesta ja seismisistä tutkimuksista tulevat äänet voivat häiritä valaiden elämää. Andenesin valaskeskuksen tutkijan Marta Acostan mukaan melu voi aiheuttaa valaille akustisen trauman.

Myös Truls Soløy on huomannut, että lahtivalaat säikähtävät seismisiä tutkimuksia. Pari vuotta sitten hän sattui paikalle pyytämään valaita, kun seismisiä tutkimuksia tehtiin lähistöllä.

”Ne tulivat aivan hulluiksi, hyppivät ympäriinsä!”

Seismisten tutkimusten on huomattu vaikuttavan kalojen käyttäytymiseen. Jos melu säikäyttää valaiden saaliskalat pois alueelta, valaatkaan eivät palaa, ennen kuin niiden ravinto ui takaisin.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!