Artikkelikuva
Anclan ketjutehdas sijaitsee Buenos Airesin provinssissa Avellanedan satamakaupungissa.

Tehdas, josta tuli yhteisö

Kuusi vuotta sitten argentiinalainen ketjutehdas uhattiin sulkea, mutta työntekijät eivät antaneet periksi. Nyt yli satavuotias tehdas on 16 henkeä työllistävä elävä yhteisö.

Iltapäivä Avellanedan satamakaupungin teollisuusalueella Buenos Airesin provinssissa on raukea. Suihkunraikkaita miehiä valuu tehtaiden uumenista kadulle, kotia kohti. Työpäivä on ohi.

Yksi tehtaista on yli satavuotias ketjutehdas Ancla. Sen rautaa ja voimaa uhkuvista uumenista löytyy selviytymistarina, joka heijastelee osaltaan Argentiinan muutoksia.

Sen jälkeen, kun Argentiinan talous romahti vuonna 2001, maassa on vallattu ja pelastettu useita yrityksiä. Tunnetuimmat tapaukset ovat Buenos Airesissa sijaitsevat tekstiilitehdas Brukman ja hotelli Bauen. Molemmat yritykset pelastuivat ja työpaikat säilyivät työntekijöiden järjestäydyttyä osuuskunniksi.

Kuusi vuotta sitten myös Anclan tehdas oli lopullisesti kaatumassa, kun työntekijät päättivät pelastaa sen yhdessä. Omistajuus siirtyi tiukan väännön jälkeen työntekijöiden perustamalle osuuskunnalle.

Tarkka päivämäärä on yhä kaksikymmentä vuotta tehtaassa työskennelleen Totin Torresin muistissa: 27.11.2007. Tehtaan koneita oltiin viemässä pois. Työntekijöiden käskettiin poistua tehtaasta, mutta he asettuivat vastarintaan.

Kapina tuli tehtaanjohtajalle yllätyksenä.

”Me ei annettu johtajan tulla enää sisään. Paikalle tuli poliisi, mutta meillä oli jo oma asianajaja tukenamme. Meille luvattiin irtisanomisrahaa 80 prosenttia palkastamme. Ei suostuttu”, Torres sanoo.

Työntekijät viettivät kaksi kuukautta lakossa tehtaan pihalla.

”Siihen osui joululoma. Joulun 2007 vietimme tässä näin, 19 henkeä yhdessä”, Torres kertoo.

Kapinointia aiheesta

Vuodesta 1910 perheyrityksenä toimineessa tehtaassa valtaan oli vuonna 2001 noussut edellisen tehtaanjohtajan pojanpoika. Tämä alkoi työntekijöiden mukaan juonitella asioita kylmäpäisesti omaksi edukseen, alaisten selän takana.

Torresin sisko oli ollut töissä Brukmanin tekstiilitehtaalla ja mukana sen taisteluissa. Veli tiesi, kuinka kovaa heidän vääntönsä oli ollut – ja että he olivat lopulta voittaneet. Esimerkki oli kannustava ja voimauttava.

”Olemme taistelleet oikeuksiemme puolesta, kapinoineet aiheesta. Jos olisimme toimineet näin diktatuurin aikaan, meidät olisi tapettu. Nyt vallalla on solidaarisuus ja lupa reagoida epäkohtiin”, Torres sanoo ja muistuttaa, että Argentiinan diktatuurin aikana katosi 30 000 ihmistä.

”Ne säästyivät, jotka suostuivat tukemaan diktatuuria.”

Liliana Strazzulla, yksi tehtaan seitsemästä hallintotyöntekijästä, seurasi muutoksia aitiopaikalta, uuden johtajan sihteerinä.

”Minun käskettiin tehdä laskelmia. Johtajan ajatuksena oli irtisanoa lähes koko henkilökunta ja muuttaa tehdas osto- ja myyntiliikkeeksi, pysäyttää oma tuotanto kokonaan.”

Strazzulla oli seitsemän hengen hallintotiimistä ainut, joka ei liittoutunut johdon kanssa.

”Muut kollegani olivat samassa veneessä pomon kanssa, pelasivat likaista peliä.”

Avunannon ketju

Pikkuhiljaa tehtaan jäljelle jääneet työntekijät alkoivat tehdä töitä: myivät kuparia, tekivät pieniä tilauksia. Vanhojen asiakkaiden yhteystietoja ei kadotettu missään vaiheessa. ”Opeteltiin koko byrokratia ihan nollasta, miten yritystä hallinnoidaan. Teimme paperit osuuskunnan perustamiseksi. Onneksi saimme avuksemme Starzzullan, joka on ollut sihteerinä tehtaassa 30 vuotta. Hän jäi meille töihin”, Walter Gamboa sanoo.

Argentiinassa maatalouden ja teollisuuden tarpeisiin ketjuja valmistavia tehtaita on vain kaksi. Tämä on koitunut Anclan onneksi: koko entinen asiakaskunta saatiin pelastettua. Asiakkaat ovat tukeneet Anclan toimintaa myös henkisesti, tsemppaamalla.

Tehtaan väki sai tuekseen myös koko Avellanedan yhteisön ja kulttuurikeskuksen. Suuri kiitos kuuluu kulttuurikeskuksen johtajalle Hernán Rialille. Tehtaan ja koko yhteisön hyväksi on järjestetty keskustelutilaisuuksia ja festivaaleja. Tehdas on tärkeä koko kaupunginosalle.

Taiteilija Alejandro Hernándezilta tilattiin seinämaalaus, johon on ikuistettu osa tehtaan työntekijöistä.

”Kaikki toimintamme täällä on yhteistä avunannon ketjua. Minä teen seinämaalauksia yhteisen hyvän eteen. Kaikki yhteinen vahvistaa meitä, yksilöinä ja yhteisönä”, Hernández sanoo.

Kaikkien elintaso noussut

Anclan työntekijät kiittelevät maan presidenttiparin Néstor (2003–2007) ja Cristina Kirschnerin (2007–) talouspoliittisia uudistuksia. Kansalaisten mielipiteitä hyvin voimakkaasti jakava presidenttipari on Anclan työntekijöiden mielestä auttanut Argentiinaa nousemaan jaloilleen. Carlos Menemin valtakaudella (1989–1999) alas ajetut ja poismyydyt tehtaat on saatu osittain elvytettyä – mutta edelleen iso osa tehdasrakennuksia on tyhjillään.

”Kirschnerit ovat tehneet tästä elävän teollisuusalueen. Täällä on paljon tekstiiliteollisuutta, täällä tuotetaan viljaa, maissia, öljyä”, Gamboa sanoo.

Anclan nykyiset 16 työntekijää jakavat voiton keskenään. Kunkin kuukausipalkka on 5 000 pesoa eli vajaa 630 euroa.

”Meillä on oma työterveyshuolto ja lomaa 14 päivää vuodessa sekä lomarahat. Meidän kaikkien elintaso on noussut”, Gamboa sanoo.

”Minulla ei olut ennen edes polkupyörää, nyt ajan hienolla autolla”, Torres iloitsee.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!