Itsevarmuutta tyttökerhosta saanut Hilda Vázquez valmistuu muutaman vuoden kuluttua juristiksi.

Tilaa unelmille

Guatemalan maaseudulla osa naisista ja tytöistä kokee väkivaltaa päivittäin. Tyttökerhot antavat toivoa paremmasta sadoille maya-tytöille. Hilda Vázquez on yksi heistä.

Teksti: Larissa PelleKuva: Larissa Pelle

PitkätTasa-arvoNaiset

Hilda Vázquez, 17, hehkuu itseluottamusta ja vahvuutta. Nuorella mayanaisella on tarina kerrottavana. Tarinassa pelästyneestä tytöstä, jolle edes koulun loppuun käyminen ei ollut itsestäänselvyys, tulee oman kylänsä tyttöjen johtaja.

”Moni tyttö aloittaa koulun, mutta meneekin pian naimisiin. Osa saa ensimmäisen lapsensa samoihin aikoihin. Koulunkäynti loppuu siihen. Se, että tyttö on naimisiin mennessään vasta 10-vuotias, ei ole tavatonta. 15-vuotiaista enää vain neljä kymmenestä opiskelee”, Vázquez kertoo.

Hänen oma isänsäkään ei halunnut tyttärensä opiskelevan, sillä tytön kouluttaminen tuntui ajan haaskaukselta.

”Kuten monessa muussakin perheessä, meillä mahdollisuus opiskeluun kuului vain pojille. Olin tottunut ajatukseen, että jään kotiin auttamaan äitiäni, pesemään pyykkejä ja hoitamaan pikkusiskoani.”

Kotona tapahtui muutakin ikävää, mutta tavallista. Väkivalta on alueen perheissä niin yleistä, että siitä on tullut osa tyttöjen ja naisten arkea. Vázquezilta kesti aikansa ymmärtää, että se mitä kotona tapahtui, oli väärin.

Häpeä kaikkosi

Väkivalta naisia kohtaan on perintö Guatemalan sisällissodasta. Sodankäynnin keinoihin kuuluivat erityisesti alkuperäiskansojen tyttöihin ja naisiin kohdistuvat raiskaukset, tapot ja pahoinpitelyt. Sota päättyi vuonna 1996, mutta asenteet muuttuvat hitaasti.

”Kirkon ja koulun lisäksi meillä tytöillä ei juurikaan ole paikkoja, joissa tuntisimme olomme turvalliseksi”, Vázquez kertoo.

Vuonna 2004 maahan perustettiin YK:n tuella maaseudun maya-tytöille suunnattu ohjelma Abriendo oportunidades, jonka nimen voi suomentaa vaikka mahdollisuuksien avaajaksi. Sen myötä monessa pienessä kylässä on alkanut toimia tyttöjen oma kerho.

Se, että tytöillä on turvallinen paikka, jonne mennä, on saanut aikaan ison muutoksen.

Vázquez itse oli 13-vuotias ja menossa pian naimisiin, kun hänen kotikyläänsä perustettiin tyttökerho.

”Tulin kerhoon salaa vanhemmiltani. Minua hävetti ja ujostutti niin, että ensimmäisillä kerroilla vain istuin sivussa ja kuuntelin. Sitten ymmärsin, että muillakin on samanlaisia tarinoita, eikä minulla ole mitään hävettävää.”

Muiden kokemuksista rohkaistuneena Vázquez puhui vanhemmilleen. Hän sai heidät ymmärtämään, ettei ole vielä valmis naimisiin. Ja että hän haluaa käydä koulun loppuun asti.

”Äiti ja isä oppivat minulta”

Kerhoissa tytöt leikkivät ja juttelevat elämästään, mutta myös oppivat paljon uutta. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten väkivalta tunnistetaan ja miten se voidaan välttää.

Opiskelun tärkeydestä puhutaan paljon. Moni tyttö kuulee vasta kerhossa, että paremman elämän saadakseen saa ja pitää opiskella.

Kerhossa opitaan myös tytön kehossa tapahtuvista muutoksista ja seksuaalisuudesta.

”Oma äitini ei ole koskaan opettanut minulle näitä asioita. Hän oppi ne minulta!” Vázquez sanoo.

Alussa lähes kaikki vanhemmat ovat olleet epäluuloisia kerhon suhteen. Positiiviset muutokset tyttärissä saavat asenteet kuitenkin nopeasti muuttumaan. Vázquezin perheessä muutos oli dramaattinen.

”Ennen kuin aloin käydä kerhossa, kotonamme oli kaikenlaista ikävää. Isä löi minua ja äitiä, mutta onneksi pikkusiskoni säästyi siltä. Kun aloin puhua isäni kanssa kerhossa oppimistani asioista, hänkin alkoi muuttua”, Vázquez kertoo.

”Hän ei ole paha ihminen; hän ei vain ymmärtänyt tekevänsä väärin.”

Vázquez innostui kerhosta niin paljon, että kahden vuoden jälkeen hän halusi jo kerhon vetäjäksi.

Espanjan lisäksi Vázquez puhuu paikallisia intiaanikieliä. Siksi hän pystyy tukemaan myös kaukaisista kylistä tulevia tyttöjä, jotka eivät osaa espanjaa. Mitä vähemmän nuoret ovat käyneet koulua, sen todennäköisemmin he osaavat vain äidinkielinään puhumiaan maya-kieliä.

Tilaa unelmille

Tyttökerhojen tytöistä on tullut maya-yhteisöjen muutoksentekijöitä. Heidän kauttaan myös vanhemmat oppivat uusia asioita perhe-elämästä ja toisten kunnioittamisesta.

Kaikkein tärkeintä on saada myös kylänvanhimmat mukaan muutokseen. Heille naisiin kohdistuva väkivalta on kokonaan uusi käsite. Vázquezin kotikylässä Chocolissa johtajat eivät tiedostaneet tilanteen vakavuutta ennen kuin tytöt toivat sen esiin.

Kerhon opastuksella piirrettiin kyläkartta, johon tytöt merkitsivät paikat, joissa tunsivat olonsa turvalliseksi. Samoin karttaan päätyivät paikat, joita tyttöjen ja naisten piti välttää.

”Moni nainen pysyy koko päivän kotona. Sieltä poistutaan vain kirkkoon”, Vázquez sanoo.

”Isä tai aviomies haluaa usein pitää yllä pelon ilmapiiriä. Meille tytöille sanotaan alusta asti, että emme ole minkään arvoisia eikä meistä ole mihinkään. Opin lapsena vastaamaan kaikkeen, että en voi enkä osaa. Minulta kesti vuosia oppia sanomaan, että osaan jotain. Nyt on tilaa unelmille ja suunnitelmille.”

Vázquezin unelma on kunnianhimoinen: hän jatkaa yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä. Valtion apurahakin on jo saatu.

”Kyllä, muutaman vuoden päästä minusta tulee juristi! Eniten haluaisin auttaa omaa yhteisöäni tekemällä työtä heidän hyväkseen. Haluaisin myös perheen – sitten kun olen siihen valmis. Toivottavasti olen nuorille myös esimerkki siitä, miten pitkälle voi päästä, kun uskoo olevansa sen arvoinen.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!