Sam Lee: Ground Of It's Own. The Nest Collective Records.

Sam Lee: Ground Of It's Own

Sam Lee on herättänyt travellereiden perinnelaulut uuteen eloon.

Teksti: Matti Ripatti

KulttuuriMusiikki

Brittiläinen Sam Lee on myös Etnosoi!:n tähtiä, laulaja ja muusikko, joka on tavallaan herättänyt uuteen eloon Brittein saarten travellereiden perinnelaulut. Leellä on tavattoman kiinnostava henkilöhistoria, jolla on osittain merkitystä myös hänen taiteensa kannalta – oleellisinta on neljän vuoden kisälliaika kiertävän laulajan ja tarinankertojan Stanley Robinsonin oppipoikana. Tradition sisäistäminen traditionaalisella tavalla on kenties antanut itsevarmuutta istuttaa laulut aivan uudenlaiseen soitinympäristöön, jossa yhtäältä Euroopan ulkopuolella syntyneet ja toisaalta hyvin vanhat eurooppalaiset soittimet yhteistuumin luovat jotakin yhtä aikaa ikiaikaisen tuttua ja täysin uutta. Laulut ovat niin melodioiltaan kuin laulajan äänenmuodostukseltakin oitis tunnistettavissa englantilaiseksi folkiksi, ja tuttuus osaltaan auttaa hyväksymään perinteestä irtautumisen soitossa. Leen tapaa luoda kansanmusiikista uutta, upeasti kommunikoivaa musiikkia voi hyvin verrata suomalaisten nykykansanmuusikoiden taiteeseen. Samaan tapaan Lee on innoittunut menneestä, mutta vapautunut sen kahleista, kuten eri musiikinlajien välisten muurien loukkaamattomuudesta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!