Artikkelikuva
Sami Sillanpää:Kiinalainen rakkaustarina. WSOY 2013.

Arki valtion varjossa

"Ihmisiä katoaa, heitä kidutetaan tai he joutuvat tekaistuin syytöksin vankilaan tai kotiarestiin.Tämä on yleistä ja jollain tapaa kasvotonta tietoa, jonka kanssa on helppo olla. Sami Sillanpään kirjoittama teos Kiinalainen rakkaustarina avaa kuitenkin ovet kiinalaiseen yhteiskuntaan yksityisen kautta."

Meillä on olemassa käsitys valtiosta nimeltä Kiina. Tiedämme, että Kiina on kehittynyt taloudellisesti ja teknologisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana huimasti. Ja tiedämme, että ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistit, falun gongin harjoittajat, toimittajat ja muut toisinajattelijat ovat Kiinassa uhanalaisessa asemassa. Ihmisiä katoaa, heitä kidutetaan tai he joutuvat tekaistuin syytöksin vankilaan tai kotiarestiin.

Tämä on yleistä ja jollain tapaa kasvotonta tietoa, jonka kanssa on helppo olla. Sami Sillanpään kirjoittama teos Kiinalainen rakkaustarina avaa kuitenkin ovet kiinalaiseen yhteiskuntaan yksityisen kautta. Pääosassa ovat kuuluisat ihmisoikeusaktivistit Zeng Jinyan ja Hu Jia – tai Hu Jia ja Zeng Jinyan, kuten he ensin tulivat tunnetuiksi Kiinan ulkopuolella.

Tarina kulkee suurin piirtein näin: On aktivistimies ja häntä yli kymmenen vuotta nuorempi nainen. He tekevät Kiinan maaseudun vaietun aids-epidemian parissa työtä ja ihastuvat, vastustavat maansa sortavaa valtakoneistoa ja joutuvat suurennuslasin alle. Heidän elämäänsä varjostetaan, jokaista askelta ja suupalaa myöten. Toisinaan mies katoaa, häntä kidutetaan ja hänet koetetaan vaientaa. Mutta hänen tahtonsa on järkkymätön. Samoin heidän rakkautensa, ainakin nainen ajattelee. He saavat lapsen ja onni on hetken syvää, mutta salainen poliisi kolkuttaa ovelle ja vie miehen. Hän saa kolmen ja puolen vuoden vankilatuomion. Nainen jää pienen vauvan yksinhuoltajaksi eristettynä kotiarestiin. Jotenkin he selviävät noista vuosista, ja mies vapautuu. Mutta kauniista aikeistaan huolimatta mies ei osaa suojella perhettään tai rakkautta, vaan kääntää katseensa taas kohti yhteiskunnan epäkohtia. 

Edellä kuvailtu on kuin draamaelokuvasta. Sillanpään tarkka ja koristelematon kieli pitää kuitenkin huolen siitä, että kirjan dokumentaarisuus säilyttää kutinsa. Lukijan läpi kulkevat todellisuuden kylmät väreet: on valtio, joka vaientaa ihmisen ja rakkauden näin raaoin keinoin. Se odottaa salaisen poliisin asussa sairaalan käytävällä, kun nainen synnyttää. Se vartioi kodin ovella ja pakottaa miettimään, miten kertoa lapselle, että ajatuksemme uhkaavat valtion johtoa. Päiväkirjamerkinnöin, kirjein ja keskusteluin teos lähestyy Zeng Jinyanin ja Hu Jian yksityistä ja tuntevaa osaa elämästä.

Toimittaja ja kirjailija Sillanpää työskenteli Helsingin Sanomien Kiinan-kirjeenvaihtajana vuosina 2003–2008. Tuolloin hän tutustui maailmankuuluun aktivistipariskuntaan, joka ei pelännyt tuoda mielipiteitään julki. Hän on ymmärrettävistä syistä kiitollinen, että nämä kaksi ihmistä ovat vuosien saatossa halunneet ja uskaltaneet jakaa elämänsä hänen kanssaan. 

Teoksen lopussa näemme voimakkaan naisen, joka elää tyttärensä kanssa yksinhuoltajan arkea Hong Kongissa vuonna 2013. Ja miehen, joka taistelee edelleen terveytensä ja yksityiselämänsä uhalla Kiinan valtakoneistoa vastaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!