Kiinnijäämisen pelko

Kuopion kaupunginteatterissa esitetään draama neljästä ilman oleskelulupaa Suomessa asuvasta siirtolaisesta.

Neljä ilman oleskelulupaa Suomessa asuvaa siirtolaista, neljä eri kohtaloa. Kuopion kaupunginteatterissa esitettävä todellisuuteen perustuva draama kertoo ihmisistä, joiden jokapäiväistä elämää varjostaa kiinnijäämisen pelko. Paperittomina heistä on tullut näkymätön osa yhteiskuntaa, mutta kaikesta huolimatta he yrittävät jatkaa elämäänsä.

Elina Izarra Ollikaisen ohjaama Paperittomat on saanut kimmokkeen valokuvaaja Katja Tähjän ja toimittaja Kaisa Viitasen samannimisestä kirjasta, johon he ovat dokumentoineet Euroopassa asuvien paperittomien elämää.

Paperittomat Kuopion kaupunginteatterissa (Puistokoulun näyttämö, Puistokatu 13) 9. ja 16.2. klo 19 ja 23.2. klo 14. Liput 15/17/19euroa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!