Kolmannen kevään koittaessa

Ilkka Lehdonmäki pohtii pääkirjoituksessa arabikevään vaikutuksia.

Teksti: Ilkka LehdonmäkiKuva: Natalia Baer

NäkökulmatDemokratiaHallintoIhmisoikeudetLähi-itä

Arabikevääksi kutsutusta kansannousujen sarjasta Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä on kulunut yli kaksi vuotta. Se sai alkunsa joulukuussa 2010, kun tunisialainen Mohammed Bouazizi teki polttoitsemurhan. Teko käynnisti Jasmiinivallankumouksena tunnetun tapahtumasarjan.

Sen seurauksena tammikuussa 2011 Tunisian presidentti Ben Ali pakeni maasta, ja väliaikaishallitus otti merkittäviä askeleita kohti demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Se ratifioi monia keskeisiä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Kehitys ei ole lokakuun 2011 vaalien jälkeen ollut yhtä myönteistä. Esimerkiksi ilmaisunvapautta on rajoitettu ja toimittajia sekä muita hallituksen arvostelijoita vastaan on hyökätty toistuvasti.

Tunisiasta kansannousut laajenivat vauhdilla. Demokratiaa, ihmisoikeuksia ja parempia elinolosuhteita ryhdyttiin vaatimaan lähes koko Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Egyptissä, Libyassa ja Jemenissä valta vaihtui vuoden 2011 aikana. Egyptissä viime kesäkuussa valittu presidentti Mohammed Mursi ei ole kuitenkaan onnistunut vakauttamaan maata. Eikä Jemenkään vallan vaihtumisesta huolimatta ole rauhoittunut.

Libyassa 42 vuotta hallinnut diktaattori Muammar Gaddafi tapettiin noin kuuden kuukauden verisen sisällis­sodan jälkeen lokakuussa 2011. Viime kesänä maassa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit vuosikymmeniin. Vaaleissa valitulla siirtymäkauden parlamentilla on iso urakka edessään, sillä ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet monista ihmisoikeusloukkauksista.

Monille Gaddafin kuolema antoi uuden elämän. Esimerkiksi yksinvaltiaan yli 30 vuotta sitten kieltämä nyrkkeily on taas salonkikelpoinen laji. Vanhat mestarit riemuitsevat nyrkkeilyn paluusta. Osa valmentaa ja osa haaveilee uudesta noususta kehään (sivut 28–33).

Arabikevään surullisinta lukua kirjoitetaan kuitenkin Syyriassa. Tunisian tapaan levottomuudet käynnistyivät polttoitsemurhasta. Pariin kuukauteen ne eivät vaatineet muita kuolonuhreja, kunnes maaliskuussa Daraassa ammuttiin neljä mielenosoittajaa. Sen jälkeen levottomuudet laajenivat.

Presidentti Bashar al-Assad pyrki hillitsemään tilannetta ja lakkautti lähes 50 vuotta voimassa olleen poikkeustilan, erotti hallituksen ja vapautti poliittisia vankeja. Teoilla ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta ja Syyria luisui kohti sisällissotaa. Marraskuussa 2011 YK tuomitsi Syyrian hallituksen teot rikoksina ihmisyyttä vastaan. Viime vuoden lopussa YK arvioi, että sisällis­sodassa on kuollut ainakin 60 000 ihmistä. Syyria on hajoamassa ja pelkona on, että maa jakautuu keskenään taistelevien ryhmien hallitsemiin alueisiin Somalian tapaan.

Kolmannen kevään koittaessa näyttää siltä, että arabikevättä seurannut takatalvi ei ota väistyäkseen. Levottomuudet ovat levinneet jo Maliin asti. Tie demokratiaan, rauhaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen näyttää pitkältä. Valitettavasti.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!