Artikkelikuva

Miksi viivyt, oi reilu Fazer?

Fazer ilmoitti vuonna 2010 olevansa siirtymässä kokonaan eettiseen suklaaseen vuonna 2017. Isommilla suklaanvalmistajilla vaihdossa ei ole seitsemää vuotta mennyt.

Reilun kaupan suklaa on nouseva trendi. Monet suklaanvalmistajat ovat joutuneet myöntämään, ettei kaakaon eettistä alkuperää voida taata. Samalla kasvava joukko kuluttajia ei halua enää ostaa lapsi- ja orjatyövoimalla tehtyä suklaan­autintoa. Suomessa aiheen tiimoilta otsikoissa on ollut viimeksi suurin suklaantuottajamme Fazer.

Maailman Kuvalehti julkaisi jo vuonna 2010 uutisen, jonka mukaan Fazer on siirtymässä kokonaan eettiseen suklaaseen vuonna 2017. Yritysten yhteiskuntavastuuta valvova Finnwatch kritisoi Fazerin hidasta vauhtia. ”Riippumatta siitä minkä sertifioinnin Fazer tulee valitsemaan, ei voi kuin ihmetellä mikä prosessissa oikein kestää”, kirjoittaa toiminnanjohtaja Sonja Vartiala Finnwatchin blogissa.

Neljästä isoimmasta suklaanvalmistajasta kolme on jo astunut Reilun kaupan puolelle Britannian ja Irlannin markkinoilla. Kraftin omistama Cadbury on sertifioinut Dairy Milk -suklaapatukkansa jo vuonna 2009, Nestlén Kitkat ja Marsin Malteaser-rakeet ovat seuranneet perässä. Kraft omistaa myös tämän suklaatestin voittaneen Green & Black’s -merkin.

Vartiala vertaa Cadburyn puolen vuoden siirtymäaikaa Fazerin seitsemään vuoteen:

”Isojen yritysten konvertoidessa raaka-aineitaan sertifioituihin tarvitaan tavallisesti lisää sertifioituja tuottajia, mikä vie aikaa. Liptonin, Cadbury’sin tai Ben&Jerry’sin volyymit ovat valtavia ja silti ne hoitavat hommat kuntoon monta kertaa huomattavasti pienempää Fazeria nopeammin.”

Onneksi Suomesta saa jo jos jonkinlaista eettistä suklaata, eikä tavallista ruokakauppaa kauempaa tarvitse hakea. Sekä S- että K-ryhmällä on omat Reilun kaupan suklaansa, jonka lisäksi molemmista ketjuista saa myös muita luomu- ja Reilun kaupan suklaita. Myös muissa kauppaketjuissa on reiluja vaihtoehtoja tarjolla. Parhaat valikoimat löytyvät eettisiin tuotteisiin erikoistuneista kaupoista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!