Zimbabwe perii sokeriverot jälkikäteen

Valkoisen sokerin arvonlisävero peritään jälkikantona. Aikaisemmin se jäi perimättä teknisistä syistä johtuen.

Zimbabwe. Zimbabwen veroviranomaiset perivät valkoisen sokerin arvonlisäveroa jälkikantona, kertoo eteläafrikkalainen Mail&Guardian -lehti. Takautuvaa veroa on tarkoitus periä yrityksiltä helmikuun 2009 ja elokuun 2012 väliseltä ajalta.

Veronkantoon antaa mahdollisuuden se, että valkoinen sokeri jäi teknisistä syistä vuonna 2004 säädetyn arvonlisäverovapautta koskevan lain ulkopuolelle. Kun arvonlisäverojärjestelmä otettiin käyttöön, verottaja ilmoitti, että sokerit jäävät järjestelmän ulkopuolelle. Kun arvonlisäverovapaat tuotteet listattiin, luettelossa mainittiin vain ruskea sokeri. Näin valkoinen sokeri jäi teknisesti arvonlisäveron piiriin ja sille säädettiin virallinen verovapaus vasta syyskuussa 2012.

Verottaja ei ole perinyt veroa yrityksiltä, eivätkä nämä asiakkailtaan. Nyt pelkästään kolmen suuren pörssiin listautuneen vähittäismyyntiryhmittymän arvellaan saavan yhteensä yli 24 miljoonan euron veromätkyt kolmen vuoden aikana myydystä sokerista. Yhteensä sokeriverolla aiotaan kerätä 37 miljoonaa euroa Zimbabwen tyhjään valtion kassaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!