Kati Kovács ja Maroc-poika. Elokuvan nuket on tehty ja kuvattu perinteisellä tekniikalla.

Hilpeä sitrusooppera

Sarjakuvapiirtäjä Kati Kovács käsikirjoitti siirtolaisuutta ja nykyorjuutta käsittelevän, koko perheen romanttisen nukkeoopperan, joka on monin tavoin varsin poikkeuksellinen.

Teksti: Heta Muurinen

PitkätKulttuuriMusiikkiTaide

Vuoden 2006 loppupuolella Kati Kovácsin ystävä Tallinnasta otti yhteyttä. Hän kertoi, että perinteisiä nukkeanimaatioita tekevä Nukufilm-studio etsii uutta verta ja kysyi, kiinnostaisiko Kovácsia käsikirjoittaa tarina studiolle.

”Olin ihan kauhuissani. Ei mulla ollut mitään käsitystä, miten tehdään kässäreitä nukke-elokuvaan. Mutta ajatus jäi päähän pyörimään.”

Siihen asti entisen Neuvostoliiton alueel­la oli tehty lähinnä menneisyyttä pohtivia, melankolisia ja sisäänpäin lämpiäviä tarinoita. Nyt aika oli kypsä jollekin ihan uudelle. Kovács pohti, mikä voisi sopia nukke-elokuvaksi studiolle ja olla samalla aidosti hänen näköisensä tarina. Aika pian Roomassa asuva sarjakuvataiteilija sai idean ”laittomista” siirtolaisista, joihin kohdistuvasta hyväksikäytöstä ja väkivallasta puhutaan Italiassa paljon.

”On yleistä ja kaikkien tiedossa, että siirtolaisia käytetään hyväksi työvoimana tomaattipelloilla. Ongelmasta kirjoitetaan isoja juttuja lehtiin ja televisiossa siitä puhutaan, sitten se unohdetaan ja sama jatkuu.”

Kovács kirjoitti pari kuukautta ja lähetti käsikirjoituksen studiolle, josta myönteinen vastaus tuli muutaman viikon kuluttua.

Kovács ei ole ennen tehnyt elokuvakäsikirjoitusta vaan sarjakuvia. Virolainen käsikirjoittaja Peep Pedmansson muokkasi Kovácsin alkuperäistä käsikirjoitusta elokuvamuotoon. Siitä huolimatta lienee aika poikkeuksellista, että ensimmäisestä käsikirjoituksesta tehdään kokopitkä elokuva.

”Käsikirjoittaminen on vaikeaa, jakaa tarina kohtauksiin ja niin edelleen. Jos olisin tiennyt etukäteen, olisi iskenyt paniikki. Hyvä, etten tiennyt kaikkea!”

Aurinkoiset ja kirpeät sitrukset

Lopputulos Lisa Limone & Maroc Orange saa ensi-iltansa maaliskuussa Tallinnassa. Vähän yli tunnin pituinen koko perheen elokuva on poikkeuksellinen monellakin tavalla. Nuket on tehty ja kuvattu perinteisellä tekniikalla. Kaikki vuorosanat lauletaan ja vielä usealla kielellä: italiaksi, ranskaksi ja englanniksi.

Harvoin lapsille tehdyssä elokuvassa on näin vahvaa yhteiskunnallista teemaa.

Tarina sijoittuu Sisilian rannikolle, jonne saapuu venepakolaisia Pohjois-Afrikasta. Maroc-niminen appelsiinipoika viedään pakkotöihin tomaattiplantaasille, jonka omistaa varakas ketsupin valmistaja. Tämän tytär kerää simpukoita omassa pienessä maailmassaan, kunnes eräs laulava simpukka kertoo hänelle Maroc-pojasta. Ja niin tytön silmät aukeavat, ja maailma mullistuu.

Vaikka elokuva käsittelee vakavia asioi­ta, lähestymistapa on lempeä ja lapsille sopiva.

”Huumoria on paljon. Mielestäni käsikirjoituksen perussävy on siirtynyt hyvin elokuvaan. Ohjaaja Mait Laasin kanssa yhteistyö on ollut hyvää. Hän on aito ihminen, joka tajusi heti, mistä on kyse. Ei ole tarvinnut selitellä.”

Myös hedelmien käyttö päähenkilöinä toimii etäännyttävänä keinona, joka säästää pienimpiä katsojia.

”Hedelmiä on helppo piirtää. Niiden kautta mukaan saadaan dramaattisuutta ja sadun hohdetta”, Kovács kuvailee hedelmien valintaa hahmoiksi.

”Appelsiinit ovat kuin pieniä aurinkoja. Ne tulevat Afrikasta toivoa täynnä ja panevat kaikkensa peliin paremman elämän löytääkseen. Vaikka ne lähtevät epätoivosta, köyhyyden, sotien takia, kuitenkin niissä on pieni liekki, joka palaa. Sisilialaiset sitruunat ovat vähän kirpeitä vastaanottamaan tulijoita. Mutta molemmat ovat kuitenkin sitrushedelmiä ja lähtöisin Välimeren ympäriltä.”

Kovácsilla rooli ”pahana femakkona”

Elokuva on suunnattu kansainväliseen levitykseen. Ohjaaja Mait Laas pohti pitkään, miten ratkaista käännösongelma. Isoilla kielialueilla on totuttu dubbaukseen, mutta monikielisen oopperan kohdalla ratkaisu on huono. Lopulta päädyttiin tekstitykseen.

Vaikka elokuva on sisällöltään ja kieliltään varsin kansainvälinen, se on tehty virolaisin voimin. Myös ääninäyttelijät ovat virolaisia. Laulavatko hedelmät virolaisella aksentilla?

”Englanninkielinen simpukka eli Risto Joost laulaa perfetto. Hän on virolainen kuuluisa tenori ja oopperalaulussa on vaikeaa erottaa aksenttia muutenkin. Ranskankielisen pääosan esittää Omar N, jonka toinen äidinkieli on ranska. Muut laulavat italiaa selvästi. Pari virhettä lausumisessa korjasin äänityksissä, koska ne muuttivat sanojen merkitystä.”

Mukaan on saatu kaarti maan esittävän taiteen parhaimmistoa.

”Esimerkiksi Peeter Volkonski, jonka ääni on Lisa Limonen isällä, on hyvin kuuluisa näyttelijä, muusikko ja toisinajattelija. Iris Vesik, joka antoi äänensä pääosasitruunatytölle, on voittanut Idols-kilpailun ja kiertää Eurooppaa.”

Kovácsilla on itselläänkin äänirooli elokuvassa. Hän näyttelee tomaattipellon vartijanaisen osan.

”Se on paha femakko”, nauraa Kovács.

”Minä, jolla on surkea ääni! Mut jos mua suostuttelee, sanon lopuks joo joo joo, enkä tajua mihin joudun mukaan.”

Kovács havahtui vasta Tallinnan musiikki­akatemian studiossa, että ”mitä hittoo mä täällä teen. Mutta kai se hyvin meni, kun ne on säästäneet sen elokuvaan.”

Kovácsin mukaan hänet haluttiin elokuvaan siksi, että Unkarissa on samanniminen kuuluisa laulaja. Julisteessa hänen nimensä vetoaa siihen yleisöön, joka tuntee unkarilaisen Kovácsin.

Perinteinen nukkeanimaatiotekniikka tuntuu kiireisessä ajassamme lähes kapinalliselta. Elokuvan kuvaukset ovat kestäneet vuosia.

”Yhtä nukkea tehdään ensin noin viikko ennen kuin edes päästään kuvaamaan. Kuvauksissa nukkeja liikutetaan noin sentti kerrallaan. Olen käynyt katsomassa sitä studiolla. Aika katoaa siellä. Elokuvaa saadaan aikaan muutaman minuutti viikossa.”

Elokuva ehtii Suomeen varhaisintaan vasta syksyllä. Tallinnan ensi-illan jälkeen se lähtee isoille elokuvafestivaaleille kuten Cannesiin. Ikäraja oli alun perin 12 vuotta, mutta studio on poistanut sen. Käsikirjoittajan mielestä perheen pienimmätkin voivat sen katsoa aikuisten kanssa.

Lisa Limone & Maroc Orange -animaation ensi-ilta on Tallinnassa 7.3.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.