Artikkelikuva
Bassekou Kouyate & Ngoni Ba: Jama Ko. Out Here Records

Bassekou Kouyate & Ngoni Ba: Jama Ko

Bassekou Koyaten sähäkän energinen musiikki on äänitetty ääri-islamistien vallan alaisuudessa.

Siinä missä Nuru Kanella n’goni on sointipaletin yksi osanen, malilainen Bassekou Kouyate rakentaa musiikkinsa sen ympärille. Yhtyeessä on neljä erikokoista n’gonia, ja niiden lisäksi lyömäsoittimia sekä laulu. Vierailevien taiteilijoiden ohella laulusta pitää erittäin hyvin huolta Kouyaten vaimo Amy Sacko. Mutta pääosassa siis ovat Kouyaten ja kumppanien näppäilemät luutulle ja banjolle sukua olevat n’gonit, joita on sähköisesti vahvistettu. Sähkösoittimen soundi viettää vahvasti sähkökitaran suuntaan, eivätkä malilainen ja amerikkalainen blues muutenkaan ole toisistaan kovin kaukana. Läheisyydestä todistaa yksi hienon albumin useista huippuhetkistä, Poye 4 -kappale, jossa vieraileva bluesmies Taj Mahal aavemaisesti kuulostaa paitsi omalta juurevalta itseltään myös kuin haudasta nousseelta Howlin’ Wolfilta. Albumi on äänitetty aikana, jolloin ääri-islamistit pitivät hallussaan pohjoista Malia, ja voi hyvin kuvitella musiikin sähäkän energian heijastelevan ajan ahdistuneita ja aggressiivisia tunnelmia. Islamistithan ensitöikseen kielsivät musiikin, joten he eivät saaneet tukea ainakaan Malin hämmästyttävän rikkaasta musiikkimaailmasta.

Kuuntele levy Spotifysta:

Bassekou Kouyate & Ngoni Ba: Jama Ko

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!