Lentävällä matolla

Niina Hakalahden lastenkirjoissa seikkaileva Tuukka-Omar on perinyt Ali-isänsä suuren nenän ja Omar-setänsä keksijänlahjat.

Teksti: Saara HenrikssonKuva: Marjaana Malkamäki

PitkätMuuttoliike ja pakolaisuusKulttuuriKirjallisuusSuomi

Tamperelaisen Niina Hakalahden (s. 1966) Tuukka-Omar -kirjojen päähenkilö on suomalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika, jolla on elämässään muitakin haasteita kuin jatkuva kahden kulttuurin välillä kipuilu. Itsekin suomalais-syyrialaisessa perheessä elävän Hakalahden kirjoja on kiitelty siitä, etteivät ne alleviivaa monikulttuurisuutta.

Tuukka-Omarin äiti on töissä tehtaassa, joka valmistaa pääsiäismunien yllätyksiä. Isä on taksinkuljettaja. Perheeseen kuuluu myös isosisko Liina.

Kirjasarjan päähenkilön nimi tulee Hakalahden omalle esikoispojalle annetusta lempinimestä. ”Kun ystävät tulivat katsomaan vauvaa synnytyslaitokselle, he sanoivat, että ‘Tuukka-Ahmadhan se siinä’.”

”Halusin kirjoittaa poikien ystävyydestä. Nuoremmalla pojallani on ystävä, joka on ollut kuvioissa mukana vauvasta saakka”, Hakalahti sanoo.

Ensimmäisessä Tuukka-Omar-kirjassa ratkotaan pojan parhaan ystävän Paavon ongelmaa: Paavon isä on autotallistunut. Isän ongelman lisäksi poikia jännittää myös tuleva luokkaretki luontoon.

”Olisi ollut vaikea kirjoittaa lastenkirjaa ilman omaa kokemusta vanhemmuudesta. Omia lapsia tarkkailemalla oppii millaisia lapset ovat ja mistä he puhuvat.”

Hakalahden lastenkirjoissa ei kaihdeta vaikeita sanoja. Pojat ”debytoivat esikoisteoksellaan” ja ”keräävät objekteja”.

”Lapsille ei tarvitse kirjoittaa selkokieltä. He ovat hyviä hahmottamaan sanoja. Sanoista voi tulla myös keskustelua, jos vanhemmat lukevat lapselle ääneen.” Sarjan toisesta osasta Ylämummoon, Tuukka-Omar on otettu jo kolme painosta. Alakouluikäisille suunnattuja kirjoja luetaan myös esikoulussa.

Sarjan alkaessa Tuukka-Omar on kahdeksanvuotias. Poika ei kuitenkaan kasva kirjojen välillä. Sarjan kolmas osa Tuukka-Omar ja minilapset ilmestyy ensi syksynä.

Enemmän yhteistä kuin erottavaa

Arabialainen kulttuuri tulee kirjoihin mukaan tarinan myötä. Vieraan kulttuurin etäännyttäminen ei ollut Hakalahdelle tietoinen ratkaisu. Perheen isä vain lähti lentoon matollaan, kun hän kirjoitti kirjan ensimmäistä versiota.

”Se tuli meiltä kotoa. Kun pojat olivat pieniä, leikimme lentävää mattoa. Lapset ihan oikeasti uskoivat, että matto lentää.”

Lentävä matto on fantasiaelementti muutoin enimmäkseen realistisissa kirjoissa.

”Toki lastenkirjan maailmassa on omat lakinsa. Pojat puuhailevat keskenään asioita, jotka eivät olisi tosielämässä mahdollisia.”

Hakalahti tapasi syyrialaissyntyisen aviomiehensä Oulussa 1990-luvun alussa. He muuttivat yhdessä Tampereelle ja ovat viihtyneet Pirkanmaalla siitä saakka. Kirjoissa Tuukka-Omarin äiti on käynyt Damaskoksessa, Hakalahti itse ei koskaan.

”Miehenikään ei ole käynyt Syyriassa 1980-luvun lopun jälkeen. Hän olisi voinut joutua siellä armeijaan, vaikka onkin Suomen kansalainen.”

Yhteyttä Syyrian sukulaisiin pidetään muun muassa Facebookin välityksellä.

Hakalahden ja hänen aviomiehensä taustoista löytyy yhteistä, sillä kummankin isät ovat kuvataiteilijoita. Hakalahti näkee yhdistävänä myös sen, että hänen anoppinsa tausta on nykyisen Turkin Antakiasta ja oman äidin juuret Karjalassa.

”Ihminen voi olla hirveän tuttu, vaikka tulisikin kaukaa. Karjalassa ja Antakiassa ovat yhteistä muun muassa avoimuus ja vieraan kestitseminen. Tuukka-Omarin perheessäkin on enemmän yhteisiä asioita kuin erottavia.”

Hakalahden perheessä isä puhuu pojille arabiaa. Kaksikielisyyden toteutuminen vaatisi kuitenkin muutakin kuin sen, että toinen vanhempi puhuu kotona ”isänkieltä”. Perhe ei ole uskonnollinen, joten kontaktit arabiankielen puhujiin eivät synny vaikkapa moskeijan kautta.

”Mies vei aikoinaan poikia arabiankieliseen kerhoon. Se lopetettiin nopeasti, koska siinäkin toiminnasssa oli uskonto mukana.”

Latinistiksi kouluttautunut Hakalahti kertoo ymmärtävänsä arkiarabiaa, ”Syyrian murteella”. Kotona kahvin tuoksuun sekoittuu kardemumma ja kesällä poltetaan vesipiipussa omenatupakkaa.

”Myös Tuukka-Omarin isä polttaa kirjassa vesipiippua, vaikka siitä tulikin keskustelua kustantajan kanssa.”

Isä ei osaa luistella, mutta poikapa osaa

Ylämummoon, Tuukka-Omar -kirjassa epäurheilullinen päähenkilö kohtaa urheilun maailman. Hän lähtee selvittämään, mikä on ylä- ja alamummon salaisuus.

”Kai se on niin, että suomalainen poikalapsi joutuu jossakin vaiheessa ottamaan kantaa urheiluun. Kirjassa Tuukka-Omarin luokkakaveri ehdottaa, että isät ottaisivat matsin jääkiekkokaukalossa. Tuukka-Omarista se ei ole niin hyvä idea, koska hänen isänsä ei osaa luistella.”

Hakalehto on kirjoittanut myös aikuisille: kolme romaania ja kolme runokokoelmaa. Vuonna 2008 ilmestyneessä romaanissa Uimataito Hakalahti kuvaa ”uussuomalaisen” arkea. Romaanin päähenkilöiden Kristiinan ja Ahmetin tiet kohtaavat uima-altaalla ja Ahmetin pitseriassa. Ahmet haluaa oppia uimaan, koska suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että aikuinen osaa uida.

”Ajatus Ahmetista lähti, kun olin seuraamassa lasteni uimakoulua. Samaan aikaan uimahallissa oli aikuisten uimaopetusryhmä, jossa oli kehitysvammaisia ja yksi maahanmuuttajamies.”

Hakalahti on kirjoittanut määrätietoisesti pienestä pitäen. Nyt hän työskentelee seitsemättä vuotta tamperelaisen Viita-Akatemia-kirjoittajakoulutuksen pääopettajana. Hän on toiminut myös läänintaiteilijana Pirkanmaalla ja Hämeen läänissä.

Kirjallisia esikuvia Hakalahdelle tulee koko ajan lisää. Viimeksi häntä ilahdutti Miina Supisen Liha tottelee kuria. Lastenkirjailijoista kestosuosikkeja ovat Astrid Lindgren ja Roald Dahl.

”Näitä kirjailijoita olen kuitenkin lukenut vasta aikuisena omille lapsilleni."


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!