Artikkelikuva

Mielekästä ympäristötyötä kaupungeissa

Dodo puhuu ympäristöongelmista anarkistisesti ja suoraan ihmisille.

Dodoa koskeviin kysymyksiin vastaa järjestön puheenjohtaja Merja Nevala.

Keitä te oikein olette?

Dodo on ympäristöjärjestö, jonka mielestä ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa. Suurin osa maailman ihmisistä asuu kaupungeissa, ja niihin ympäristöongelmat kasaantuvat. Kaupungeissa on mahdollista vaikuttaa ilmastoon rakenteellisin ratkaisuin, kuten joukkoliikenteen ja ekologisen asumisen järjestämisellä.

Dodo perustettiin vuonna 1995. Ympäristökeskustelu Suomessa ei tuolloin ollut tyydyttävää. Silloin ei puhuttu ihmisten omasta osuudesta ongelmien syntymiseen ja keinoista vaikuttaa niiden ratkaisemiseen. Tuohon tyhjiöön syntyi Dodo.

Mitä te teette?

Meillä on kehitysyhteistyöhankkeet Malissa ja Madagaskarilla. Malissa tuemme naisia, joilla on osuuskunta pähkinävoin myymiseksi. Aikaisemmin he hankkivat elannon keräämällä puita aavikolta, mikä edisti aavikoitumista.

Järjestämme erilaisia tapahtumia. Olemme järjestäneet Megapolis-festivaalia, jossa on esitelty kaupunkilaisia ratkaisuja ympäristöongelmiin. Tänä vuonna järjestämme Urbaanit asumismessut. Se on vastaiskumme nykyisille asuntomessuille, joissa rakennetaan asuinalue jonnekin korpeen, eikä asunnoissa oteta huomioon energiatehokkuutta.

Järjestämme myös kaupunkikävelyjä, ja olemme olleet mukana edistämässä kaupunkiviljelyä.

Otamme vain harvoin poliittisesti kantaa, ja lähdemme mukaan järjestöjen yhteisiin vetoomuksiin hyvin harkitusti. Fokuksemme on ihmisiin vaikuttamisessa.

Mikä on paras saavutuksenne?

Tapamme puhua ympäristöasioista on levinnyt. Edustamastamme arjen ympäristöpolitiikasta on tullut valtavirtaa, mitä se ei vielä Dodon alkuaikoina ollut. Dodon rooli kaupunkiviljelyn kasvussa varsinaiseksi buumiksi on ollut myös merkittävä.

Mitkä ovat suurimpia esteitänne?

Toimimme vapaaehtoisvoimin, joten ihmisten pitäminen mukana järjestön toiminnassa on huolenaihe. Mitä tapahtuisi, jos kaikki aktiivimme muuttaisivat ulkomaille töihin? Meidän täytyy huolehtia siitä, että saamme mukaan uusia, innostuneita ihmisiä, jotka haluavat ottaa vastuuta.

Ihmisiltä saattaa usein unohtua se, että olemme vapaaehtoisjärjestö. Vaikka järjestämme viimeisen päälle ammattimaista Megapolis-festivaalia, ei meiltä voi odottaa esimerkiksi laajaa järjestöhallintoa. Jokainen tekee järjestössä sitä, mihin on itse valmis sitoutumaan. Harvemmalla on intohimona tulla Dodoon tekemään järjestöhallintoa.

Miksi minun pitäisi liittyä teidän jäseneksenne?

Meillä on iloinen ja anarkistinen tapa puhua ympäristöasioista. Saamme viestin hyvin läpi ja tavoitamme uutta yleisöä. Saamme niitä ihmisiä innostumaan, jotka eivät välttämättä muuten hakeutuisi ympäristöasioiden pariin. Monet haluavat liittyä mielekkään toiminnan järjestöön.

Miksi järjestönne on dodo-lintu?

Ihminen on kuin dodo-lintu. Dodolla ei ollut luontaisia vihollisia, eikä se osannut pelätä mitään, kun ihmiset ja niiden mukanaan tuomat eläimet uhkasivat sitä. Se vain toikkaroi rantakivikossa, kun tuho oli lähellä.

Tiedämme, että meillä on ilmastonmuutos ja muita vakavia ongelmia tulossa, ja silti elämme kuin viimeistä päivää. Emme osaa pelätä, vaikka ehkä olisi syytä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!