Ja niin syntyi Suomi

Husein Muhammed pohtii kolumnissaan menneisyyden Suomea, joka oli kulttuuriltaan kaikkea muuta kuin yhtenäinen.

Teksti: Husein MuhammedKuva: Teemu Ullgrén

NäkökulmatDemokratiaKulttuuriSuomi

”Suomessa on maailman paras lainsäädäntö maahanmuuttajien suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisen edistämiseksi, mutta…”, luennoi tutkija Pasi Saukkonen Vantaalle kokoontuneille pääkaupunkiseudun kuntien maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunnille viime syksynä.

Saukkonen on palannut aiheeseen tänä vuonna peräti kahdella kirjalla. Yhden, Erilaisuuksien Suomen, hän on kirjoittanut itse. Toisen, Muuttajat-nimisen tiiliskiven, hän on toimittanut yhdessä Tuomas Martikaisen ja Minna Säävälän kanssa.

Muuttajat on varsin kattava teos maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvistä aiheista. Erilaisuuksien Suomi on kuitenkin mielenkiintoisempi ja näkemyksellisempi. Se tarkastelee paitsi nyky-Suomen suhtautumista muutoksiin, myös suomalaisen kansallisen identiteetin muotoutumista 1800-luvulla.

Niin monikulttuurisuuden puolustajat kuin sen vastustajatkin lähtevät usein siitä, että Suomi on ainakin viime aikoihin asti ollut kulttuuriltaan yhtenäinen. Monikulttuurisuuden vastustajat korostavat sitä, että kulttuurinen yhtenäisyys on ollut Suomen vahvuus ja sitä tulisi vaalia.

Monikulttuurisuuden puolustajat taas näkevät Suomen vähäisen monikulttuurisuuden esteenä Suomen menestymiselle nykymaailmassa.

Ennen kuin voidaan kunnolla keskustella yhtenäisyyden tai monimuotoisuuden hyödyistä Suomelle, on syytä oikaista yksi väärinkäsitys. Sen jakavat sekä monikulttuurisuuden puolustajat että vastustajat. Molemmat uskovat, että menneisyyden Suomi olisi ollut kulttuuriltaan yhtenäinen. Sitä se ei ole koskaan ollut.

Eri puolilla Suomea on ollut hyvinkin erilaisia kulttuureja. On hämäläisyyttä ja savolaisuutta, on suomenkielisyyttä ja ruotsinkielisyyttä, rannikko-Suomea ja järvi-Suomea. Elämä Etelä-Suomen kaupungeissa on aina muistuttanut enemmän eurooppalaista kaupunkielämää kuin elämää maaseutu-Suomessa.

Yhtenäisenä nähty Suomen kansallisidentiteetti on rakentunut useista keskenään ristiriitaisista palikoista: kansallisidentiteetin loi rannikon ruotsinkielinen yläluokka suomenkielisen talonpoikaisväestön ”henkeen”. Kiivas suomen kielen edistäjä oli ruotsinkielinen J. V. Snellman. Euroopan omaperäisimpinä kielinä nähdyn suomen kirjakieli luotiin kääntämällä ruotsin sanakirjoja sanasta sanaan.

Tätä ei pidä tulkita pilkkana suomalaisuutta kohtaan. Kaikki muutkin yhtenäisinä pidetyt kansat ja kulttuurit muodostuvat palasista, jotka eivät liity ristiriidattomasti toisiinsa. Vuoden 1918 sisällissodasta huolimatta Suomi on kuitenkin muotoutunut moniin muihin maihin verrattuna ilman suuria sisäisiä väkivaltaisuuksia.

Saukkosen mielestä Suomen vahvuus ei ole yhtenäisyys, vaan pyrkimys ratkaista ristiriidat. Oikeassa olemisen sijaan on järkevämpää etsiä kompromisseja, jotka kelpaavat kaikille osapuolille.

Erilaisuuksien Suomen jälkimmäinen puolisko onkin omistettu ratkaisuehdotuksien etsimiselle tulevaisuuden Suomea varten.

Saukkonen asettuu puolustamaan vähemmistöjen oikeuksia, mutta kuuntelee herkällä korvalla myös niitä suomalaisia, jotka suhtautuvat kielteisesti liian nopeasti tapahtuviin muutoksiin.

Hän pitää Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa ja lisääntyvää kansainvälisyyttä myönteisenä, mutta myöntää kotoutumiseen käytettävissä olevien resurssien rajallisuuden. Lisäksi, toisin kuin moni muu vähemmistöjen oikeuksien puolustaja, Saukkonen ei myöskään sivuuta joitakin vähemmistökulttuureihin liittyviä, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannalta ongelmallisia käytäntöjä.

Heikoimmillaan Saukkosen argumentointi on hänen puolustaessaan ruotsin kielen aseman vahvistamista. Siltä osin kirja ei perustukaan puolueettomaan asian tarkasteluun, vaan kirjoittajan jo aiemmin suomenruotsalaiselle Magma-ajatuspajalle laatimaan selvitykseen.

Saukkonen myöntää, ettei ruotsin virallista asemaa koko maassa voida pitkään enää puolustaa. Ratkaisuksi hän esittää – sinänsä rohkeasti – ruotsin virallisesta asemasta luopumista koko maan tasolla, mutta sen vahvistamista rannikolla siten, että siellä asuville asetettaisiin entistä suurempi velvollisuus opiskella ja osata ruotsia.

Suomeen suuntaavat maahanmuuttajat asettuvat pääosin juuri rannikolle. Suomen houkuttelevuutta vähentää jo nyt se, että muuttaja joutuu Suomessa – toisin kuin monissa muissa maissa – oppimaan kielen, jota hän ei ennalta osaa ja josta hänelle ei ole muualla hyötyä.

Saukkosen ehdotus tarkoittaisi, että muuttajat joutuisivat opiskelemaan kaksi uutta ja outoa kieltä, jotka ovat maailmanlaajuisesti käyttökelvottomia. Ehdotus veisi kohtuuttomasti hukkaan resursseja paitsi muuttajalta myös yhteiskunnalta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Husein Muhammedin profiilikuva oranssilla taustalla

Husein Muhammed

Husein Muhammed on helsinkiläinen kirjoittaja, poliitikko ja lakimies.