”Viihdyimme Suomessa. Anindya, 7, aloitti koulutiensä viime syksynä Vantaan kansainvälisessä koulussa”, kertovat Bangladeshiin palaavat Mohammed Jasim Uddin ja Laila Ashrafun.

Yhteisellä polulla

Bangladeshilainen tutkijapari asetti yhteiset tavoitteet. Yksi etappi on nyt saavutettu, kun molemmat valmistuivat tohtoreiksi Helsingin yliopistosta.

Teksti: Riitta SaarinenKuva: Teemu Ullgrén

PitkätDemokratiaTyöBangladesh

Ei tämä ole tavallista Bangladeshissakaan”, toteavat Laila Ashrafun, 39, ja Mohammad Jasim Uddin, 39. On käynyt näet niin, että aviopari on väitellyt kuukauden sisällä tohtoriksi. Kumpaisenkin väitöskirjat ovat päätös viiden vuoden jaksolle, jonka Ashrafun ja Uddin ovat opiskelleet Suomessa.

Uddin tutki väitöksessään mikrolainoihin liittyviä käytäntöjä ja sitä, pystyvätkö ne tarjoamaan naisille tien ulos köyhyydestä Bangladeshin maaseudulla. Ashrafun puolestaan paneutui väitöksessään bangladeshilaisten naisten kokemaan perheväkivaltaan.

Mikrolainat elämiseen

Uddinin pääsy tutkimuskentälle ei ollut helppo; pankit halusivat puuttua tutkimukseen monin tavoin.

Tutkija pääsi lopulta tapaamaan haastateltaviaan rauhassa, kun väitti tutkivansa köyhyyttä.

”Tutkimuksessani selvisi, että haastattelemani naiset eivät hyötyneet juuri lainkaan mikrolainoista. Mikrolainatoiminnan alkaessa siihen liittyi koulutusta, mutta nykyään sitä ei enää tarjota. Naisilla ei ole tietoa eikä taitoa, jotta he osaisivat käyttää lainan.”

Taustalta löytyy sekä kulttuurisia että itse lainatoimintaan liittyviä syitä.

”Bengalikulttuurissa perinteiseen naisen rooliin kuuluu se, ettei hän liiku kodin ulkopuolella, vaan pysyttele kotona, mikäli mahdollista. Harvat naiset, jotka sijoittivat lainan yritystoimintaan, työskentelivät kotona esimerkiksi valmistamalla erilaisia tuotteita bambusta”, Uddin kertoo.

Alussa mikrolainoja myönnettiin myös miehille, muttei enää vuosiin.

”Naiset ovat kuitenkin alisteisessa suhteessa miehiin ja antavat usein lainansa miehen käyttöön.”

Uddin kritisoi sitä, että kaksi suurta pankkia – Grameen ja Brac – perivät köyhille naisille myöntämistään mikrolainoista korkoa 28–32 prosenttia. Tavalliset pankit antavat lainaa 10–12 prosentin korolla.

”Lainaraha tulee kalliiksi. Ongelmaa pahentaa se, että lainaa täytyy alkaa lyhentää jo muutaman viikon sisällä sen saamisesta. Jokainen ymmärtää, että sijoitus tuskin on tuottanut vielä mitään siihen mennessä. Naiset joutuvatkin usein hakemaan lainalleen jatkoaikaa”, Uddin sanoo.

Toisinaan naiset hakevat lainaa toisesta pankista, jotta pystyivät maksamaan takaisin ensimmäisen lainansa. Noin viidennes kaikista Uddinin haastattelemista naisista oli tekemisissä samanaikaisesti kahden, kolmen pankin kanssa. He olivat joutuneet pahaan velkakierteeseen.

Uddinin tutkimuksen mukaan noin puolet kaikista lainansaajista käytti lainan välittömiin tarpeisiin sen sijaan, että olisi sijoittanut rahansa. Lähes 80 prosentilla lainanottajista lainakierre oli jatkunut 10–18 vuoden ajan.

Perheväkivallasta vaietaan

Ashrafunin tutkimuksessa perheväkivallan taustalla näkyvät monet tekijät. Hän haastatteli naisia Sylhetin kaupungin slummeissa.

Yksi väkivallan syy ovat myötäjäisistä kumpuavat riidat, kun tulevan sulhasen perhe vaatii yhä enemmän saatavia.

”Myötäjäisiin suhtaudutaan itsestäänselvyytenä kaikissa yhteiskuntaluokissa. Kulutusyhteiskunta on vain voimistanut ilmiötä”, Ashrafun sanoo.

Usein väkivallan taustalla on myös uskottomuus ja päihteiden käyttö. Bangladeshissa on myös yleistä, että aviopari asuu miehen vanhempien kanssa.

”Anoppi saattaa dominoida miniäänsä, mikä kärjistää perheenjäsenten keskinäisiä suhteita.”

Ashrafunin mukaan naisen mahdollisuutta tehdä itsenäisiä ratkaisuja heikentää taloudellinen riippuvuus miehestä ja tämän perheestä.

”Jos naisella ei ole omaa rahaa, työtä eikä koulutusta, ei hänellä käytännössä ole paikkaa, mihin mennä.”

Kulttuuri ei muutenkaan rohkaise naista pyytämään apua. Perheväkivallasta vaietaan, koska sitä pidetään perheen sisäisenä asiana.

”Vaikka tilanne onkin vähitellen muuttumassa, bangladeshilaiset naiset avioituvat yhä hyvin nuorina – noin 80 prosenttia alle 18-vuotiaina. He eivät ole aina tietoisia lainsäädännöstä tai oikeuksistaan.”

Työ jatkuu Bangladeshissa

Korkeasti koulutettujen Uddinin ja Ashrafunin elämä on monessa mielessä erilainen, kuin heidän tutkimiensa maanmiesten ja -naisten. Pariskunnan yhteinen tie alkoi yliopistolta kurssikavereina. Kumpikin opiskeli sosiologiaa, Ashrafun myös kansanterveystiedettä.

Vakituinen työpaikka molemmille löytyi Sylhetin valtiollisesta yliopistosta Koillis-Bangladeshissa.

Kumpaakin kiinnostivat ihmisoikeudet, köyhyys ja tasa-arvo. Niinpä he hakeutuivat opiskelemaan Uppsalan yliopistoon kehitysmaatutkimuksen maisteriohjelmaan.

Uppsalan jälkeen aviopari palasi Bangladeshiin. Perheeseen syntyi Anindya, joka on nyt seitsemänvuotias.

Kun poika oli parivuotias, pariskunnalle tarjoutui mahdollisuus saada opintovapaata jatko-opintoihin viideksi vuodeksi. He hakivat ja pääsivät tekemään väitöskirjoja Helsingin yliopistoon.

Uddin ja Ashrafun jatkavat Bangladeshiin palattuaan työtä samojen tutkimusaiheiden parissa. Ashrafun aikoo ulottaa tutkimuksensa perheväkivallasta keskiluokkaisiin naisiin.

”Olemme halunneet kulkea yhdessä samaa polkua. Tavoitteenamme on auttaa ihmisiä, opettaa opiskelijoita, jakaa tietoa.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!