Juupas eipäs maahanmuutto

Maahanmuuttajilla ei ole juuri mitään merkitystä bruttokansantuotteeseen.

Maailma. Maahanmuuttajat nakertavat hyvinvointivaltiomme perustaa. Eipäs kun pelastavat Suomen talouden. Riita poikki ja voita väliin: tuore OECD:n tutkimus osoittaa, että kiistan molemmat osapuolet ovat väärässä.

Maahanmuuton vaikutukset julkiseen talouteen ovat International Migration Outlook 2013 -tutkimuksen mukaan hyvin pieniä. Maahanmuutto heilauttelee bruttokansantuotetta yleensä enintään puolella prosentilla, olipa suunta ylös tai alas.

Maahanmuuttajien yhteiseen kassaan tuoma verokertymä on jonkin verran alkuasukkaiden maksamia veroja pienempi. Pienempi palkka, pienemmät verot. Toisaalta maahanmuuttajat ovat tyypillisesti nuoria aikuisia, eli vähiten julkisia palveluja käyttävää ikäluokkaa.

Yllättäen eniten pakkaselle maahanmuuton talousvaikutus päätyi Euroopan talousveturissa Saksassa. Tutkimus arvioi siirtolaisuuden kokonaiskustannusten laskeneen maan bruttokansantuotetta vuosina 2005–2007 lähes kaksi prosenttia.

Negatiivinen vaikutus selittyy sillä, että Saksassa valtaosa ensimmäisen polven siirtolaisista on jo eläkkeellä. Heidän Saksassa syntyneiden lastensa verotulot puolestaan eivät enää näy maahanmuuton vaikutuksia arvioivissa tilastoissa

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!