Vihan matematiikka

Tommy Lindgren pohtii kolumnissaan vihanlietsojille kampoihin pistämistä.

Teksti: Tommy Lindgren

NäkökulmatIhmisoikeudetRauhaSuomi

Pakistanilaissyntyinen Usman on näyttelijä ja asuu Chicagossa. Bostonin maratonin pommi-iskun jälkeisenä aamuna hän matkusti metrolla töihin ja opetteli kuulokkeet korvissaan nuoteista Oklahoma!-musikaalin laulunumeroa. Kunnes havahtui junaan nousseen naisen katseeseen.

Nainen tuijotti. Irrottaessaan kuulokenappia toisesta korvastaan Usman kuuli naisen toteavan vieressään seisovalle miehelle: ”Häntä pitää tarkkailla. Se tapahtui vasta eilen.” Ja sitä rataa.

Tarinan jatkaminen ei valitettavasti maksa vaivaa, sillä kukaan junassa ei nähnyt tarpeelliseksi puuttua naisen mielivaltaiseen etniseen profilointiin. Väärännäköisenä, väärässä paikassa, väärällä hetkellä Usman sai tuntea nahoissaan kollektiivisen pelon ja vihan. Hän tunsi olonsa eristetyksi, yhden tuntemattoman ihmisen takia.

Usman on läheisen ystäväni veli. Hänen kokemuksensa pani miettimään kaikkia niitä kertoja, kun en ole itse uskaltanut avata suutani. Kun olen epämiellyttävässä tilanteessa kääntänyt katseeni, tunkenut kuulokkeet syvemmälle korviin tai vain toivonut, ettei mitään pahempaa tapahtuisi. Tämä kaikki on suunnattoman helppoa, sillä itsesuojeluvaisto ja pelko ovat lamaannuttava yhdistelmä.

Hiljaisuus ei kuitenkaan ole vain alistumista vihanlietsojille. Uhrin näkökulmasta passiivinen sivustakatsoja tekee aina valinnan. On helppo uskotella pysyneensä hiljaa, koska pelotti. Huomattavasti vaikeampaa on sanoa itselleen: osallistuin tietoisesti viattoman ihmisen halveksuntaan ja pelotteluun.

Yksikin ääni riittää luomaan illuusion, että kaikki olisivat samaa mieltä. Yksikin vastaääni riittää rikkomaan saman harhan.

Vastaansanomiseen riittäisi aihetta. Esimerkiksi silloin, kun ”asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä” -sumuverhon takaa paljastuu lisää katteetonta muukalaisvihaa.

Mallia voisi ottaa esimerkiksi fyysikko Syksy Räsäseltä, joka päätti lopettaa bloginsa Tiede-lehden sivuilla protestina saman lehden bloggaajana toimivan Marko Hamilon muukalaisvastaisuudelle. Tai brittirunoilija Holly McNishiltä, joka lausuu tekstissään Mathematics kauniin yksinkertaiset terveiset kaikille ”vievät meidän työt” -mantraa toisteleville:

”Cause one who comes here also spends / And one who comes here also lends / And some who come here also tend / To set up work which employs them.”

Eivätkä muuten vie. Vaan kuluttavat, maksavat veroja, luovat lisää työtä. Ynnäile sitä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Tommy Lindgren

Kirjoittaja on Don Johnson Big Bandin solisti.