Kyynelkaasua keuhkojen täydeltä Istanbulissa

Gezin puiston protestien alkaessa ajattelin käydä joku kerta paikan päällä. Muutamaa päivää myöhemmin juoksen kyynelkaasua pakoon.

Teksti: Milja R.Kuva: Milja R.

PitkätDemokratiaIhmisoikeudetTurkki

Istanbulilaisen Gezin puiston protestien alkaessa toukokuun lopulla ajatukseni oli, että käväisenpä joku kerta paikan päällä. Puistohan on alle kymmenen minuutin päässä kotoani.

Muutamaa päivää myöhemmin löydän itseni juoksemassa kyynelkaasua pakoon pitkin Istanbulin suurinta ostoskatua.

Seuraavien päivien aikana olen huolissani ystävistäni, pelkään kuullessani helikopterien äänet, juoksen yhä pakoon, olen mukana rakentamassa tiilistä muuria, kerään roskia ja majoitan kotonani mielenosoittajia.

Kun mielenosoittajat on häädetty kyynelkaasulla ja vesitykein Gezi-puistosta, Istanbulissa alkaa eräänlainen kaupunkisota. Myöhemmin se jatkuu muissa Turkin kaupungeissa kuten Izmirissä ja Ankarassa. Turkissa hallituksen toimien vastustamiseen ei kuulu ainoastaan kaduilla juoksemista. Kun Istanbulin Gezi-puiston liike muuttuu enemmän ja enemmän Occupy-liikkeen kaltaiseksi, tarvitaan myös organisointia.

Kesäkuun alussa Gezin puisto on hämmästyttävä: sieltä saa ruokaa, ensiapua ja lukemista. Ihmiset pelaavat jalkapalloa, laulavat ja nukkuvat. Välillä ruokakojuilla tarvitaan apua, vapaaehtoisia pyydetään megafonien välityksellä kantamaan roskia.

Puistossa vallitsee odottava tunnelma: kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Tietoa on vaikea saada. Myös siviilipoliisit pyörivät puistossa, joten monet eivät halua kasvojaan valokuviin.

Epätietoisuus on ahdistavaa. Öinen Twitterin seuraaminen vain kasvattaa kauhun tunnetta. Monet päivitykset ovat turkiksi, joten vähän turkkia osaavana tietoa saa paikallisiakin vähemmän. Joudun kaivamaan kiireisiltä ja stressaantuneilta ystäviltäni tietoa, jota heilläkin on niukasti.

Twitterissä kirjoittaneita on pidätetty, mikä on saanut monet kirjoittamaan tilanteesta vähemmän ja aremmin.

Yhteen mielenosoitukseen lähdimme kämppäkaverini kanssa kassissamme astmapiippu, maitoa, lääkärinmaskit ja uimalasit. Maski ja uimalasit suojaisivat kyynelkaasulta, astmapiippu olisi ensiapua kyynelkaasuun, maito helpottamaan silmien ja ihon kirvelyä. Nämä kaikki tulivat tarpeeseen.

Kun poliisit olivat päästäneet mielenosoittajat takaisin Taksimin aukiolle, he alkoivat ampua uudelleen kyynelkaasua mielenosoittajia kohti. Tuhannet ihmiset alkoivat juosta paniikissa.

Juoksimme kyyryssä, suojasimme päitämme käsillämme, ilmassa sinkoilivat limutölkin kokoiset kyynelkaasupurkit.

Yht’äkkiä kyynelkaasutölkki putosi väliimme. En nähnyt mitään kaasupilven sisällä. Juoksin ja henkeäni haukkoen vedin lisää kyynelkaasua keuhkoihini. Järkyttävää on se, ettei tämä ollut mielenosoitusten pahimpia kyynelkaasuiskuja – eikä käytetty kyynelkaasu vahvinta sorttia.

Surullista ja hämmentävää on myös se, että vaikka Gezi-puiston mielenosoitukset ovat olleet väkivaltaisimpia aikoihin, turkkilaiset ystäväni ovat varsin tottuneita hengittämään kyynelkaasua.

Kirjoittaja ei halua esiintyä koko nimellään turvallisuussyistä. Juttu on kirjoitettu ennen kuin poliisi tyhjensi Gezin puiston


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!