Mohammad Hasim Ansari riksakärrynsä päällä.

Kalkutan sitkeät sissit

Puolilaittomasti työskentelevät riksanvetäjät puolustavat ammattiaan, niin myös Mohammad Hasim Ansari.

Teksti: Anna Pesonen-SmithTeksti: Nirabari BandyopadhyayKuva: Anna Pesonen-Smith

LyhyetTyöIntia

Mohammad Hasim Ansari istuskelee riksakärrynsä päällä Kalkutan tunnetulla College Streetillä.

Kuusikymppinen Ansari ei keksi nykyiselle työlleen vaihtoehtoa, vaikka riksan vetäminen on nykyään puolilaitonta.

Länsi-Bengalin osavaltio rajoitti riksanvetäjien toimintaa vuonna 2006 parantaakseen Kalkutan imagoa modernina kaupunkina. Seitsemässä vuodessa vetäjien määrä on vähentynyt huomattavasti.

Nykyisin Kalkutassa työskentelee noin 6000 luvallista riksanvetäjää. Työlupa näkyy kärryjen metallilaatassa. Laittomien vetäjien tarkkaa määrää on vaikea arvioida, mutta heitä on paljon.

Riksanvetäjät ovat kerääntyneet tietyille alueille: College Street, Shobha Bazar, Mahatma Gandhin metroasema ja Park Streetin ympäristö.

Periaatteessa riksaa saa vetää ainoastaan toimintaan nimetyillä kaduilla. Muualla poliisi voi pidättää riksanvetäjän tai ”sakottaa” heitä ottamalla vastaan noin sadan rupian eli reilun euron lahjuksen.

”Jos olen erehtynyt väärälle alueelle, on pitänyt maksaa poliisille. Muuten olen saanut olla rauhassa”, Ansari sanoo.

Turistista voi tuntua oudolta istua pyörien päällä ja katsoa usein paljain jaloin juoksevan riksanvetäjän selkämystä. Paikallisille riksanvetäjien ja pyöräriksojen käyttäminen on normaali tapa.

Moni riksanvetäjä puolustaakin ammattiaan vetoamalla sen perinteisyyteen: käsivetoiset riksat ovat olleet käytössä lähes kaksisataa vuotta.

Tienestissä kaukana kotoa

Osavaltion ajamien rajoitusten lisäksi riksanvetäjillä on muitakin haasteita: monsuunikaudella vesi nousee joskus reisiin saakka. Kastumisesta seuraa vilustumisia ja likavedessä pesivät bakteerit. Malariaa ja dengue-kuumetta levittävät hyttyset lisääntyvät kosteissa oloissa.

Riksanvetäjä vastaa itse terveydestään. Taloudellisesti voi pärjätä, mikäli on terve.

Kymmeniä vuosia riksaa vetäneen Ansarin suurperhe asuu Biharissa, Länsi-Bengalin naapuriosavaltiosta. Ansari itse asuu Kalkutassa ja jakaa yösijansa muiden työläisten kanssa. Yhteisasuminen minimoi kulut.

Niin riksavetäjät yleensä elävät: kommuuneissa suurkaupungissa. Perheet ovat jääneet kauas kotiseudulle, usein juuri Bihariin.

Riksanvetäjän päiväansiot voivat olla enimmillään 400 rupiaa, alle viisi euroa. Monsuuniaikana matkoista voi pyytää vähän korkeamman hinnan. Riksakärryn päivävuokra on noin 30 senttiä, asuminen maksaa parikymmentä senttiä yöltä.

Ennen Ansari viljeli maata. Hän tekisi muuta työtä nytkin, jos joku sellaista vain tarjoaisi. Biharissa miehellä on edelleen maata.

”Säästän rahaa ja käyn Biharissa silloin, kun en työskentele kadulla”, hän sanoo. Sunnuntaisin Ansari lepää.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Nirabari Bandyopadhyay