YK:n arvion mukaan Sierra Leonen sisällisotaan (1991-2001) osallistui yli 10 000 lasta. Kabba Williams oli yksi heistä.

Lapsisotilaiden kuntoutus jäi kesken

Sierra Leonessa lähes puolet entisistä lapsisotilaista jäi sodan jälkeen ilman apua.

Teksti: Katariina KalmariKuva: Janne Körkkö

LyhyetSierra Leone

O li vuosi 1994, kun Kabba Williams kerjäsi rahaa tuntemattomalta mieheltä Freetownissa. 8-vuotias  poika oli taistellut jo kolme vuotta Sierra Leonen armeijaa vastaan sisällissotaa käyvän vallankumousrintama RUF:n riveissä.

Mies osoittautui Unicefin työntekijäksi. Hän vei Williamsin turvakotiin.

Taistelu oli hänen osaltaan päättynyt.

”Univormuni ja aseeni otettiin pois. Unicef aikoi lähettää minut takaisin vanhempieni luokse, mutta koska vanhempani olivat kuolleet, minut vietiin SOS-lapsikylään”, kertoo nyt 27-vuotias Williams.

Tuosta hetkestä alkoi pojan kuntoutus, tuhansien muiden lasten tapaan. Unicefin ja Sierra Leonen hallituksen kehittämää aseistariisumis-, kotiuttamis- ja jälleensopeuttamisohjelmaa käytetään yhä nykyään aseellisissa selkkauksissa mukana olleiden lasten kuntoutuksessa.

Kuntoutusohjelman sisältö vaihtelee maittain. Sierra Leonessa on keskitytty erityisesti koulutukseen: maksettu lukukausimaksuja ja opetusvälineitä ja koulutettu lapsia yhteisöille hyödyllisiin ammatteihin. Opetuksesta ei kuitenkaan ole ollut hyötyä kaikille.

WYCF-SL-avustusjärjestön perustaja Santigie Bayo Dumbuya harmittelee, että vain jotkut onnistuivat hankkimaan itselleen uusia taitoja.

”Osaksi sen takia, että puoli vuotta ei riittänyt heidän kouluttamiseensa ja osaksi, koska kaikki eivät olleet läsnä koulutuskeskuksissa.”

Oli myös paljon niitä nuoria, jotka eivät suostuneet tottelemaan sääntöjä ja sortuivat laittomuuksiin.

”Se herätti julkista pahennusta, ja heidät leimattiin entisiksi taistelijoiksi ja vaarallisiksi”, Bayo Dumbuya sanoo.

Vaikea kotiinpaluu

Sierra Leonessa monet lapsisotilaista pakotettiin tekemään hirmutekoja omien yhteisöjensä tai jopa perheidensä jäsenille.

Entisenä lapsisotilaana Bayo Dumbuya tietää, kuinka paljon ennakkoluulot voivat vaikeuttaa kotiinpaluuta.

”Monet palautettiin perheisiinsä tai sukulaisilleen, vaikka kotona saatettiin kantaa kaunaa lapsen teoista. On vaikea sietää ja katsoa silmiin ihmistä, joka on tappanut isäsi, äitisi, siskosi tai veljesi, polttanut talosi tai amputoinut kätesi”, Bayo Dumbuya sanoo.

Iso osa kuntoutustoimintaa onkin yhteisön hyväksynnän ja ymmärryksen palauttaminen entisille lapsisotilaille.

”On keskusteltu paikallisten kyläpäälliköiden ja muiden mielipidevaikuttajien kanssa. Joissain kylissä on jopa tehty hyväksymisrituaaleja”, sanoo Anu Juvonen Pelastakaa Lapset ry:stä.

Aina ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että lapsi haluaa palata kotiin. Sierra Leonen huono taloudellinen tilanne ja sodan jälkeinen työttömyys saivat aikaan sen, että jotkut lapset päättivät palata aseellisten ryhmien pariin.

”Jotkut lapset jäivät koukkuun tappamiseen ja siihen kaikkeen. Huumeista ja tappamisesta humaltuneena he kokivat olevansa Jumalan tasolla. Heillä oli valtaa”, muistelee RUF:n joukkoihin 11-vuotiaana värvätty Mamud Bangura.  

”Kun elää sodan keskellä, ihmisyys muuttuu. Hulluus on normaalia ja normaali hulluutta.”

Terapiaa tarjolla niukasti

Sierra Leonen sisällissodassa kuoli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Yli kaksi miljoonaa joutui lähtemään kodeistaan. Aselepo solmittiin 1999, mutta väkivaltaisuudet jatkuivat vuoteen 2001.

Sota oli poikkeuksellisen raaka juuri lapsisotilaiden näkökulmasta. Monet entisistä lapsisotilaista kärsivät edelleen mielenterveys- ja päihdeongelmista. Yksi heistä on Alimanny Turay.

”Aika, jonka sodin hallituksen joukoissa, oli todella tuhoisaa. Sota oli hyvin raaka. Teimme paljon pahaa”, Turay sanoo.

Haastattelun aikana Turay naukkailee rommia ja polttaa marihuanaa.

Pitkäkestoinen psykiatrinen terapia olisi ollut välttämätöntä Turaylle ja tuhansille muille entisille lapsisotilaille, mutta sitä ei ole ollut tarjolla.

Terapeuttisten palveluiden saatavuus on kiinni rahoituksesta. Unicefin Sierra Leonen toimistossa 2009–2010 työskennellyt lastensuojelun erityisasiantuntija Miriam Azar kertoo, että kuntoutusohjelma tarjosi lapsille hoitoa, perheenyhdistämisiä ja yhteisötason sopeutumisohjelmia. Terapeuttisiin palveluihin kuului kouluttamisen ja taitojen vahvistamisen lisäksi urheilua, teatteria ja musiikkia sekä vertaistukiryhmiä erityisesti tytöille, jotka olivat olleet tukirooleissa tai vastentahtoisesti taistelijoiden ”vaimoina”.

”Hyviä tuloksia on saatu aikaan sillä, että lapset ovat saaneet käydä läpi kokemuksiaan taiteen avulla”, Azar sanoo.

Raha ei riitä lasten tukemiseen

Kuntoutusohjelma ei tavoittanut Sierra Leonessa läheskään kaikkia avun tarvitsijoita.

Varmoja lukuja ei ole olemassa, mutta YK:n arvion mukaan sisällissotaan osallistui yli 10 000 lasta. Sierra Leonen totuus- ja sovintokomission raportin mukaan vain reilu 6 000 heistä pääsi tukiohjelman piiriin.

Myös avustusjärjestöjen ja maan hallituksen omia ohjelmia oli tarjolla, mutta niidenkään ei arvella olleen riittäviä.

”Haavoituin sodassa useampaan paikkaan, moneen kertaan. Sodan jälkeen kirjoitin kirjeen hallitukselle ja kerroin tarvitsevani apua. Sain 2,5 miljoonaa leonea (noin 500 euroa) korvaukseksi kärsimyksistäni”, Turay kertoo.

Suurin syy avustusohjelmien puutteisiin vaikuttaa olevan riittävä rahoitus. Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön selvityksen mukaan Sierra Leonessa kuntoutusohjelman pääsykriteereitä tiukennettiin vuosi vuodelta.

Aluksi ohjelmaan hyväksyttiin alle 18-vuotiaana sotaan joutuneet lapset, jotka olivat olleet mukana aseellisten ryhmien toiminnassa vähintään vuoden. Sitten aikarajaa nostettiin kahteen vuoteen. Lopulta lapsen piti todistaa osallisuutensa sotaan laukaisemalla ja purkamalla ase. Muissa kuin taistelutehtävissä toimineet lapset siis jäivät avun ulkopuolelle.

Ryhmät joutuvat vastuuseen

Aseistariisumis-, kotiuttamis- ja jälleensopeuttamisohjelma päättyi Sierra Leonessa vuonna 2004. Työ entisten lapsisotilaiden parissa jatkuu nykyään lähinnä kansalaisjärjestöjen turvin.

Maissa, joissa on vielä aseellista toimintaa, panostetaan ennaltaehkäisevään työhön. Se tarkoittaa aseellisten ryhmien kanssa käytäviä keskusteluja.

”Järjestöt yrittävät vedota aseellisiin ryhmiin, etteivät ne enää käyttäisi lapsia sotatoimissa”, Anu Juvonen sanoo.

Miriam Azarin mukaan kansainvälisen oikeuden tasolla asiassa on menty eteenpäin.

”On saatu sotarikostuomioita lapsisotilaiden käytöstä, kuten Liberian entisen presidentin Charles Taylorin tapauksessa. Maiden hallinnot ja aseelliset ryhmät tietävät, että he voivat joutua vastuuseen teoistaan.”

Myös YK:n monitorointi- ja raportointimekanismi on ollut Azarin mielestä tehokas.

”Siinä nimetään hallintoja ja ryhmiä, jotka käyttävät lapsisotilaita. Poliittisista syistä mikään taho ei halua tulla tunnetuksi sellaisena.”

Entisten lapsisotilaiden mielestä kuntoutusprosessi ei ollut epäonnistuminen, muttei menestyskään.

”Ohjelman avulla onnistuttiin riisumaan aseista monia lapsisotilaita, jotka olivat ajatelleet, että väkivalta ja muu tuhoisa toiminta on heidän ainoa vaihtoehtonsa. Kuntoutuksen jälkeen ei ollut kuitenkaan tarjolla enää mitään apua”, Kabba Williams sanoo.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!