Isisin aseet 21 maasta

Suurin osa islamistiryhmän Syyriassa käyttämistä ammuksista oli joko Neuvostoliitosta tai Venäjältä.

Maailma. Islamistiryhmä Isisin aseet tulevat 21 eri maasta, selviää Conflict Armament Research -järjestön tutkimuksesta. Järjestö tutki ammuksia, joita käytettiin kesällä kurditaistelijoiden ja Isisin yhteenotoissa Syyriassa ja Pohjois-Irakissa.

Irakissa taisteltiin useimmiten yhdysvaltalaisaseilla; lähes 20 prosenttia ammuksista jäljitettiin Yhdysvaltoihin. Lisäksi Isis käytti suuren määrän Venäjällä Wolf-brändin alla valmistettavia patruunoita, joita Yhdysvallat toimittaa Lähi-idän liittolaisilleen.

Suuri osa Isisin Syyriassa käyttämistä ammuksista oli iästä riippuen joko Neuvostoliitosta tai Venäjältä. Muita isoja lähdemaita olivat Kiina ja Serbia. Aseita Isis saa usein kaappaamalla ne vastapuoliltaan, Syyrian ja Irakin armeijoilta tai toisilta kapinallisryhmiltä. Aseet ja ammukset vaihtavat omistajaa myös päinvastaiseen suuntaan esimerkiksi Isisin ja kurdien välillä.

Aseiden jäljittäminen on vaikeaa ja vaikeutuu edelleen. Kiinan asekaupan ketjut ovat lähes läpinäkymättömiä. Lisäksi jotkut ryhmät poistavat aseista sarjanumerot.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!