Kiinassa elää maailman ainoa luonnonvarainen pandapopulaatio.

Pandan elintila uhattuna

Tutkijat ehdottavat, että hallitus maksaisi maan omistajalle, jotta alue jätettäisiin luonnontilaan.

Teksti: Heta MuurinenKuva: LeeyiutungKuvatoimisto: IStock

LyhyetYmpäristöAasiaItä-AasiaKiina

Kiina. Metsälakiuudistukset uhkaavat vähentää pandan elinalueita Kiinassa, kertoo New Scientist. Enimmillään 15 prosenttia panda-alueista saatetaan myydä kaupalliseen käyttöön. Kiinassa elää maailman ainoa luonnonvarainen pandapopulaatio. Sen koko on arviolta 1 600 yksilöä.

Tällä hetkellä paikalliset kyläläiset omistavat metsät kollektiivisesti. Uudistukset tulivat voimaan jo vuonna 2008, mutta vasta nyt niitä on alettu toteuttaa osassa provinsseista.

Tutkijoiden mukaan vaarana on, että pandojen elinalue paitsi pienenee, myös se, että osa populaatioista jää eristyksiin, jolloin niiden geenipooli pienenee.

Tutkijat ehdottavat, että hallitus maksaisi maan omistajalle, jotta alue jätettäisiin luonnontilaan. Kiina on käyttänyt eri syistä suojeltujen alueiden vastaaviin ”ekokompensaatioihin” viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 100 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Kiina veloittaa keskimäärin miljoona Yhdysvaltain dollaria vuodessa jokaisesta pandaparista, joita se vuokraa ulkomaalaisiin eläintarhoihin, kertoo CNN. Tällä hetkellä lainassa ulkomailla on 50 pandaa. Varat menevät pandojen suojeluun.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.