”Myötätunto on se, millä tätä maailmaa pyöritetään”, Riikka Kämppi sanoo.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Riikka Kämppi nauttii adrenaliinista, jota jännitys synnyttää. Työkseen viestinnän ammattilainen haluaa muuttaa maailmaa, yhdessä muiden kanssa, isossa porukassa.

Teksti: Mira SelanderKuva: Teemu Ullgrén

PitkätIhmisoikeudet

 ”Minut valittiin Jenkeissä vaihto-oppilasvuotenani home coming queeniksi. Vuosikirjassa povattiin, että kymmenen vuoden kuluttua tulen olemaan naimisissa multimiljonäärin kanssa. Sen ajateltiin olevan parasta, mitä tyttö voi kauneudellaan saavuttaa.”

Michiganilaisen high schoolin vuosikirjan ennustuksesta huolimatta Riikka Kämppi, 47, on eronnut, 14-vuotiaan Valtteri-pojan yhteishuoltaja. Työ viestintäalan yksityisyrittäjänä tarkoittaa pitkiä työpäiviä, mutta se ei haittaa, kun projektit ovat mielenkiintoisia.

”Rakastan vauhtia ja vaarallisia tilanteita: adrenaliinia, jota jännitys synnyttää. Ja koska teen julkista työtä ja asetan työni kaikkien arvioitavaksi, en voi pelätä epäonnistumisia”, Kämppi sanoo.

Kun tilanne on ohi, hän analysoi sen saman tien. Käy läpi onnistumiset ja epäonnistumiset ja jättää taakseen. Tästä hän kiittää kotinsa lisäksi vaihto-oppilasvuottaan. Yhdysvallat oli täynnä mahdollisuuksia ja siellä ihmisellä oli lupa epäonnistua.

”Uskon, että myös kipinä viestiä sanoma syttyi siellä. Siellähän pidettiin jatkuvasti puheita.”

Kämppi on tunnettu Pekka Haaviston­ ja somalialaisen Amal Abdi Ibrahimin presidentinvaalikampanjoiden tekijänä, Ylen Hyvä -säätiön entisenä toiminnanjohtajana ja Kepan järjestöpäällikkönä vuosituhannen vaihteesta.  Hän on yksi Suomen vihreän puolueen perustajista ja työskenteli myös Euroopan vihreissä.

Mahdottomasta mahdollista

Riikka Kämpin muutoksen ja auttamisen kohteena on koko maailma. Muutosta tehdään isommalla porukalla ja sen täytyy tapahtua alhaalta ylöspäin.

”Kun käyn puhumassa nuorille maailmanparantajille, sanon aina, että muutoksen tekeminen ei ole helppoa. Jos se olisi, joku muu olisi jo tehnyt sen.”

Jos haluaa herättää tunteita ja koskettaa ihmisiä, on kestettävä, että siitä syntyy myös kritiikkiä, Kämppi tietää.

”Mutta juuri niinhän ideat jalostuvat. Isäpuoleni on iskostanut minuun myös sen, että jos voima ei riitä, ota vipuvoima avuksi. Eli pyydä apua.”

Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja oli selkeä osoitus Riikka Kämpin taidosta saada ihmiset osallistumaan: tehdä yhdessä mahdottomasta mahdollista.

Kesäkuun alussa hän kokosi Helsingin­ Sanomien entisen päätoimittajan Reetta Meriläisen kanssa pop up -toimituksen. ”Inhimillisiä uutisia” toi näkyvästi esille RAYn tuella toimivia järjestöjä ja niiden avunsaajia.

Kämppi miettii usein, onko tehnyt edellisessä elämässään jotakin poikkeuksellisen hyvää, koska on löytänyt itsensä monista sellaisista tilanteista, joihin ei olisi itse osannut hakeutua.

”Olen istunut eturivissä ja on ollut pakko ottaa mikrofoni käteen tai joku odottamaton projekti vedettäväksi. Otan ne vastuulleni, vaikka kuinka pelottaisi. Ja koska olen usein jonkun kollektiivin kasvot, saan käydä ottamassa ihmisten kiitokset ja ihailut vastaan, vaikka ne todellisuudessa kuuluisivat ihan muille ihmisille. ”

Auttamishalu kodinperintönä

Toivoa ja myötätuntoa. Innostusta ja velvollisuutta auttamiseen. Niitä asioita Kämppi on aina halunnut ja haluaa edelleen levittää, koko maailmaan. 

”Olen kasvanut vasemmistolaisesti ja kansainvälisesti ajattelevassa perheessä. Totta kai lautanen piti syödä tyhjäksi ja siitä piti antaa muillekin, koska monessa maassa lapset näkivät nälkää.”

Eikä auttamisella ollut mitään tekemistä puoluekirjan kanssa. Vahvimman esimerkin auttamisesta antoi edesmennyt Sirkka-mummo, lotta ja porvari.

Kämppi on kuullut paljon selityksiä sille, miksi auttaminen ei kannata. Itse hän ei selityksiä hyväksy. Ei edes sen yhden ja saman juopon kohdalla, joka kaatuu niin sanotusti omasta syystään ja avusta huolimatta aina vain uudestaan.

”En usko, että ihmisen kohdalle sattuu niin montaa juoppoa elämän aikana, että hänellä olisi varaa jättää yhtään heistä auttamatta. Myötätunto on se, millä tätä maailmaa pyöritetään. Se on asia, jota tänne kaivattaisiin. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että jatkuvasti suunnittelemme lakia, millä saisimme romaanikerjäläiset pois maastamme?”

Mutta, kun autettavia on niin paljon. Ja jos annat rahan yhdelle, niin pian on jo toinen käsi odottamassa. Eikä yksi ihminen kykene millään auttamaan kaikkia...

”Se on outo tapa ajatella. Olen aina ollut tietoinen omasta etuoikeutetusta asemastani. Että minä olen saanut tämän kaiken tekemättä itse mitään. Olen länsimaalainen, kielitaitoinen, hyvin koulutettu ja ennen kaikkea valkoihoinen nainen. Tulen hädän hetkellä todennäköisesti autetuksi – eikä se ole millään tavalla omaa ansiotani. Tällainen epätasa-arvo ei herätä minussa syyllisyyttä vaan velvollisuutta. Minusta meillä ei ole oikeus auttaa, vaan velvollisuus tehdä se. Jokainen ihminen on yhtä lailla ainutlaatuinen ja jokaisella ihmisellä on tarve tulla tunnustetuksi.”

Itsestä huolehtiminen viestii toivosta

Kämpin omakotitalo Helsingin Käpylässä on viehättävä ja kauniisti sisustettu. Siisti. Olohuoneen kirjahyllyissä on sulassa sovussa englanniksi ja suomeksi yhteiskunta-analyyseja, sosiologian kirjoja ja romaaneja. Keltaiseksi tapetoidussa työhuoneessa on pieni kannettava ja valtava maailmankartta.

Paperit ovat mapeissa järjestyksessä. Työpöydän reunalla on kaksi kynsilakkapulloa ja samanlaisia pieniä pulloja löytyy keittiön työtasolta ja olohuoneen tarjoiluvaunusta. Tyylikkäitä mekkoja roikkuu rivissä makuuhuoneen vaatepuulla.

”Kepassa alaiseni kutsuivat minua Imelda Marcosiksi – filippiiniläisen ex-dikaattorin leskeksi, joka rakasti kenkiä – mutta se voi kyllä johtua myös tiukkana pidetystä johtamistyylistäni”, Kämppi nauraa, ja jatkaa vakavoituen: ”Olen aina pukeutunut huolitellusti ja hoitanut myös ulkonäköäni. Pidän sitä kohteliaisuutena muita kohtaan.”

Kämppi kertoo saaneensa pukeutumisestaan paljon loukkaavaa palautetta jo silloin, kun oli parikymppisenä perustamassa vihreitä. Viherpiipertäjien ja maailmanparantajien ei odotettu pukeutuvan nätisti. Se ikään kuin heikensi asian vakavuutta ja teki asioista pinnallisia.

”Muissa kulttuureissa se, ettei nainen huolehdi itsestään on merkki siitä, ettei hänellä ole enää mitään toivoa. Kaikilla pakolaisleireilläkin on kauneushoitola. Se on itse asiassa paikka, minne menen aina matkoillani ensimmäiseksi. Siellä saan paikallisten naisten kautta ensimmäisen kontaktin maan tilanteeseen ja piipahdan siellä vielä pois lähtiessäni saadakseni vastauksia puuttuviin kysymyksiin.”

Kauneuttaan hoitamalla naiset hoitavat kurjissakin olosuhteissa itseään.

”Muistan yhden Nenäpäivään haastattelemamme malawilaisnaisen. Hän eli kurjissa oloissa lapsineen, keräsi ruokansakin maasta. Tilanteen traagisuus korostui siksi, että naisen olemus oli niin huolittelematon. Hän oli antanut periksi.”

Kaikilla ei ole varaa terapiaan

Oman elämänsä suurinta kriisiä, eroa poikansa isästä, Kämppi hoiti hakeutumalla terapiaan.

”Otin ensin töistä kaikki pitämättömät lomani ja rupesin sitten etsimään itselleni sopivaa hoitomuotoa. Kaiken googlailun perusteella päädyin siihen, että terapia kuin terapia toimii, jos asiakas ja terapeutti ovat sitoutuneet.”

Terapia kesti vuosia ja auttoi tunteiden tunnistamisessa ja rajanvetämisessä. Niille taidoille on ollut päivittäin käyttöä.

”Olen kiitollinen siitä, että minulla oli tämä mahdollisuus. Stockmannin edessä päivystävällä romanikerjäläisellä sitä ei ole. Tästä syystä pyrin katsomaan heitä aina silmiin ohi mennessäni ja joskus annan myös rahaa. Kuten annan kerjäläisille rahaa myös kehitysmaissa. Ihmiset sanovat, etteivät anna rahaa, koska kerjäämiseen liittyy rikollisuutta. Totta kai liittyy. Köyhät ovat kautta aikojen olleet rikollisten riistaa. Keniassa esimerkiksi lääkeyhtiöt ovat tehneet köyhillä ihmiskokeita. Mutta, ajattelen aina, että jos emme kolikoillamme enää pysty muuttamaan romaniäidin elämänsuuntaa, hänen sylissään lepäävän lapsen elämänsuunnan ehkä pystymme. Uusi sukupolvi on aina uusi mahdollisuus.”

Työn on oltava mielekästä

Olemme puhuneet nyt useamman tunnin. Valtteri syöttää Kalle-kissan ja on selvästi nälkäinen itsekin. Äidin ja pojan yhteiset ruokahetket ovat niitä, joista Kämppi on pyrkinyt pitämään kiireisimpinäkin aikoina kiinni.

Välillä Kämppi miettii, onko hän riittävästi läsnä lapselleen. Mutta sitten hän muistaa omat lapsuuden kokemuksensa.

Vanhemmat suhtautuivat työhönsä intohimoisesti ja myös lapset osallistuivat kotiin tai töihin liittyviin projekteihin. Joskus jopa yötä myöten Malvitonan voimalla. Ei ihan nykyaikainen kasvatusmenetelmä, mutta opetti suhtautumaan intohimolla työhön ja elämään.

”Uskon, että valtaosin en väsy työssäni, koska saan siitä niin paljon ja innostun helposti. Yhdessä tekeminen, asioiden jakaminen ja eteenpäin vieminen antavat valtavasti energiaa.”

Kämppi on myös hyvä nukkuja ja uskoo arkisten asioiden voimaan hyvinvoinnin kohentajana.

”Olen ollut 30 vuotta kasvissyöjä ja uskon vahvasti, että ihminen on sitä, mitä hän syö. Kasvisruoka on myötätuntoista, ekologista, halpaa ja hyvää. Köyhempikin ihminen voi valita punajuurensa ja porkkanansa luomu- ja lähiruokana. Lisäksi saan energiaa ja mielenrauhaa tekemällä tavallisia piha- ja puutarhatöitä. Ja liikun enimmäkseen polkupyörällä.”

Kämppi on pohtinut, riittäisikö hänelle se, että saa hyvää palkkaa ja voi sitten sillä auttaa muita. Ei se riitä.

”Työn on oltava mielekästä. Siinä täytyy olla joku muu aspekti kuin pelkkä tuloksen tekeminen. Eikä työn takia pitäisi missään nimessä uhrata niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Ei siitä välttämättä seuraa mitään palkintoa. Palkinnon toivossahan ihmisiä on saatu uhraamaan yksityiselämänsä ja katumaan sitä sitten kuolinvuoteellaan. Mitä järkeä siinä on?”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!