Artikkelikuva

Intiassa radio auttaa pakkotyöläisiä

Hankkeen tavoitteena on, että ihmiset oppisivat tunnistamaan pakkotyön ja toimisivat sen lopettamiseksi.

Intia. Kolmessa Keski-Intian osavaltiossa vastustetaan pakkotyötä radion avulla. Ruohonjuuritasolla tehtävien radio-ohjelmien avulla yritetään löytää ja vapauttaa pakkotyöläisiä. Hankkeeseen kuuluu myös yhteisöllinen ohjelmien kuuntelu. Radion ja kuuntelijayhteisöjen kautta levitetään tietoa muun muassa ammattiyhdistystoiminnasta ja työläisten oikeuksista.

Pakkotyö on Intiassa edelleen suuri ongelma, vaikka se kiellettiin lailla jo 1976. Pakkotyön taustalla on usein työnantajalta otettu korkeakorkoinen laina. Kun palkka ei riitä lainanmaksuun, työntekijä jää velkavankeuteen.

Alueen asukkaat tekevät osan ohjelmista ruohonjuuritasolla. Heidän keräämänsä materiaali liitetään osaksi Majboor Kisko Bola eli Ketä nimität avuttomaksi -ohjelmaa BBC:n Delhin toimituksessa. 

Kylien kuuntelijayhteisöt kuuntelevat ohjelmat yhdessä koulutetun ohjaajan kanssa. Tavoitteena on, että ihmiset tunnistavat pakkotyön ja toimivat sen lopettamiseksi. Hanke on BBC Media Actionin toteuttama.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!